30.12. Korisliiga: Kouvot – Vilpas | Saako salolaisten voittoputki jatkoa?

30.12.2022 klo 18.30

Vilpas ML

Panos
2/5

Perjantaina uudenvuoden kynnyksellä Korisliigassa pelataan tuhti viiden ottelun kierros, mutta meidän katseet on suunnattu tiukasti Kouvolaan, jossa kotijoukkue Kouvot isännöi Salon Vilpasta. Ottelu alkaa MLL-areenalla tuttuun tyyliin klo 18.30.

Onko vajaamiehinen kotijoukkue ehtinyt palautua?

Koko kuluvan kauden lukuisista loukkaantumisista ja sairasteluista kärsinyt Kouvot palasi joulutauolta voitokkaasti, kun se kävi ryöstämässä tärkeät pisteet Lapualta Kobrien vieraana lukemin 98-100. Tuossa ottelussa Kouvot pelasi neljän amerikkalaisen ja kolmen suomalaisen muodostamalla kahdeksan miehen rotaatiolla, josta edelleen puuttuvat pitkäaikaispotilaat Henri Permanto ja Joel Mäntynen.

Kapeasta rotaatiosta johtuen joukkueen ykköshevoset ovat joutuneet jo pitkään pelaamaan todella isoja minuutteja, kuten Lapualla Deshon Taylor urakoi 35:n peliminuutin edestä. Nyt vain yhden lepopäivän ja todella pitkän matkustamisen jälkeen Kouvojen ryhmää koetellaan jaksamisen kannalta. Kobrat-ottelun loppuhetkillä hienon pelin pelannut Aarni Korkiatupa loukkasi jalkaansa, eikä hänen pelikunnostaan ole vielä tietoa. Hänen poissaolonsa tarkoittaisi isoa lovea jo valmiiksi ohueen materiaaliin, mikä korostuu entisestään näin tiukassa ottelurytmissä.

Huolimatta siitä, että Kouvot onnistui keskiviikkona voittamaan Lapualla, ei joukkueen pelaaminen ollut kovinkaan hääppöisellä tasolla. Erityisesti puolustuspeli petti vähän väliä pahemman kerran, jota Kobrat pääsi toistuvasti hyödyntämään luvattoman helposti. Vastaavasti hyökkäyspäässä tehdyt sata pistettä voidaan merkkauttaa lähinnä Kobrien kehnon puolustamisen piikkiin. Samanlaisella esityksellä Vilppaan voittaminen on ennakkoon ajateltuna varsin haastavaa.

Uberlucky 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.

Vilpas löytänyt hienon vireen

Illan vierasjoukkue Salon Vilpas matkaa Kouvolaan mukavassa neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Kouvojen tapaan myös Vilpas pelasi keskiviikkona, jolloin se kaatoi Tapiolan Hongan selvin lukemin 101-77. Tuossa ottelussa joukkueen päävalmentaja Jussi Savolainen pääsi käyttämään kentällä peräti kahtatoista eri pelaajaa, eikä kenenkään peliaika noussut yli puoleen tuntiin. Tähän yhtälöön kun lisätään joukkueen huomattavasti vähäisempi matkustaminen Kouvoihin verrattuna, on salolaisten oletettu vireystila huomattavasti parempi.

Vilpas aloitti kautensa varsin nihkeästi, mutta viimeistään Bo Hodgesin vaihtaminen Quentin Goodiniin muutti joukkueen pelaamista selvästi parempaan suuntaan. Tämä monipuolinen takamies on merkkauttanut 15.7 pistettä ja 4.5 syöttöä ottelua kohden, jonka lisäksi hän tuo kaivattua pelillistä johtajuutta ja pallovarmuutta joukkueen takakentälle.

Siinä missä Kouvot on sarjan korintekoykkönen 90.8 pisteen keskiarvolla, hengittää Vilpas kyseisessä tilastossa niskaan kakkossijalla 89.3 pisteellä. Kouvojen kannalta tuo lukema on huolestuttavan kova, sillä paljon koreja päästävänä joukkueena se tulee olemaan luultavasti varsin pahoissa ongelmissa tehokkaan Vilppaan edessä.

Väärä joukkue ennakkosuosikkina

Kun ottaa huomioon edellä mainittuja pointteja, on varsin yllättävää nähdä Kouvot kertoimien valossa ottelun suosikkina. Joukkueet kohtasivat Salossa aikaisemmin syksyllä ja tuolloin Vilpas oli vahvempi jatkoajan jälkeen muutaman pisteen turvin. Tuossa ottelussa Kouvoja kantoi käytännössä yksin reppuselässään peräti 47 pistettä pussittanut Taylor, jolta ei voi vaatia jälleen samanlaista showta.

Kuten sanottua, Kouvojen ottelu Kobria vastaan voitosta huolimatta oli rehellisesti varsin vaatimaton esitys. Onkin vaikea nähdä, että miten käytännössä yhdessä yössä pahassa rasituksessa joukkueen peli olisi mitenkään kummoisesti parantunut. Samalla Vilpas pääsee hyvävireisenä, tuoreempana sekä selvästi laajemmalla miehityksellä illan otteluun. Tähän yhtälöön voidaan vielä lisätä se seikka, että Kouvot on ollut toistaiseksi tällä kaudella heikko kotijoukkue voitettuaan vain kaksi peliä seitsemästä.

Vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat Vilppaan voitosta rahoja takaisin lähes tuplana, eikä sitä tarjousta kannata tässä vaiheessa ohittaa. Maltillisella panoksella poimitaan kupongille siis vierasvoittoa.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 100€ asti uudelta vedonlyöntisivustolta

Slotimo tarjoaa meidän lukijoille 100% talletusbonuksen 100€ asti vedonlyöntiin!