Tänään lauantaina pelataan kotimaista Korisliigaa neljän ottelun voimin porrastetusti pitkin päivää jo kello 14 alkaen. Meidän mielenkiinto kuitenkin kohdistuu Lapualle, jossa alemassa jatkosarjassa Kobrat isännöi Lahti Basketballia kello 18 alkavassa matsissa.
Elintärkeät pisteet jaossa
Päivän ottelun merkitys molemmille rytmiryhmille on sanalla sanoen valtava. Joukkueet löytyvät alemman jatkosarjan sijoilta 3. ja 4. tasapisteissä (10 voittoa/16 tappiota), kun kaksi parasta lunastaa paikan kevään pudotuspeleissä. Toistaiseksi tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet toisensa kahdesti ja Lahti on onnistunut nämä molemmat voittamaan yhteensä 19:llä pisteellä, joten mahdollista tasatilannetta ennen jatkosarjan loppua ajatellen Kobrat tarvitsee isosti voittoa tämän päivän taistosta ja tietysti samalla toivoen mahdollisimman isoa korieroa.
Kauden ennakko-odotuksiin nähden kumpikaan joukkue ei varmasti ole tyytyväinen tähänastisiin esityksiinsä. Eritysesti Kobrat, jolta on jo useamman kauden ajan odotettu onnistunutta kautta, on tuskaillut todella rajusti aaltoilevan pelinsä kanssa. Lapualle on löydetty jälleen varsin pätevät amerikkalaisvahvistukset, mutta jostain syystä peli on taas kerran todella epätasaista jopa viikkojen sisällä.
Lahdella on myös ollut ongelmia, mutta ne ovat isoksi osaksi seurausta valtavasta epäonnesta. Kauden alussa joukkueen koko ulkomaalaisnelikko joutui auto-onnettomuuteen, josta lähti todellinen ”jenkkiruletti” liikkeelle. Tällä kaudella Lahden paidassa on palloillut peräti kahdeksan eri amerikkalaista ja loppukauden ajan kokoonpanosta löytyy heitä enää maksimissaan kolme, kun siirtotakaraja meni umpeen pari viikkoa sitten ja sen jälkeen Chauncey Collins päätti omasta halusta jättää joukkueen vain kahden pelatun ottelun jälkeen.
Kobrilla menossa hyvä jakso
Kuten sanottua, Kobrat on kärsinyt epätasaisista otteista pitkin kautta, mutta viimeiset ottelut ovat antaneet jo viitteitä paremmasta. Viimeisestä neljästä matsistaan lapualaisjoukkue on onnistunut voittamaan komeasti kolme ja ainut tappiokin tuli tiukan väännön jälkeen Nokialla kuuden pisteen erolla. Aiemmin tällä viikolla Kobrat voitti vieraskentällä Korihait jatkoajan jälkeen lukemin 93-98. Merkityksellisen tästä voitosta tekee sen, että se tuli ilman joukkueen ykköspelintekijää Antto Nikkarista, joka on myös tämän päivän ottelusta sivussa. Normaalisti penkiltä tuleva Henry Boyd osoitti pystyvänsä pyörittää Kobrien peliä tehokkaiden amerikkalaisen avustuksella varsin mallikkaasti. Takakentän kapeutta onkin yleisesti pidetty joukkueen isona heikkoutena, mutta nyt voidaan todeta, ettei Kobrien peli tule yksin siihen kaatumaan.
Fakta on kuitenkin se, että Kobrat tarvitsee illasta toiseen kovia tehoja erityisesti kaksikolta Stokley Chaffee Jr. – Christian Lutete IV, joista jälkimmäinen herra johtaa koko sarjan pistetilastoa kovalla 23.1 paunan keskiarvolla. Illan kokonpanosta sivussa on vain 14 ottelua maltillisilla minuuteilla tällä kaudella pelannut Justus Kilpinen, joten käytössä täysi rosteri on tänään jalkeilla.
Lahdella jälleen vaikeaa
Vierasjoukkue Lahdella on allaan varsin surulliset ottelut Bisonsia ja Katajaa vastaan. Ensin se kärsi jatkoaikatappion Loimaalla, mutta todellisuudessa jo tasatilanne 40 minuutin pelin jälkeen mairittelee Lahtea isosti. Bisons nimittäin päästi vierailijat lähes ilmaiseksi 20 pisteen takaa-ajo asemasta tasoihin viimeisen kympin aikana, mutta heidän onnekseen se ei voittoa maksanut. Tämän viikon tiistaina Lahti pelasi todella vaatimattoman ottelun kotiyleisönsä, kun se hävisi Katajalle karuin lukemin 60-76. Lahden pelaaminen on ajoittain melkoista kaaosta, kun se yrittää pelata aggressiivista ja nopeatempoista peliä molemmissa päissä kenttää, mutta joukkue ei jostain syystä tätä kykene toteuttamaan.
Illan kokoonpanosta on Lahdelta sivussa hyvää kautta pelaava nuori Eemi Luukkonen. Mahdollisesti ulkona on myös yksi kolmesta ulkomaanavusta, sillä Chris Clarken pelaamiselle on annettu vain 50% todennäköisyys. Tämä olisi iso poissaolo erityisesti nyt Luukkosen ollessa poissa.
Pelimerkit kotivoitolle
Kobrat on jo pitkään tunnettu varsin hyvänä kotijoukkueena, eikä siihen ole tällä kaudella tullut juurikaan muutosta saldon ollessa 6 voittoa ja 7 tappiota. Vastaavasti Lahti on ollut vieraskentällä vaikeuksissa, josta hyvänä osoituksena on peräti kuusi tappiota viimeiseltä seitsemältä vierasreissulta. Tästä taisteluparista Kobrat on lähtenyt ottelun jälkeen voittajana viimeksi vuonna 2019 ja tänään tuon putken katkaisemiseen on oiva sauma.
Vedonlyöntiyhtiöt ovat asettaneet kotijoukkueen 5,5 pisteen suosikiksi, mikä on yksinkertaisesti liian vähän. Ottaen huomioon joukkueiden viime otteluiden vireen ja poissaolotilanteen on varsin helppo valinta ottaa Kobrat pelikohteeksi.