Korisliigan finaalit jatkuvat perjantai-iltana Kauhajoella, kun vuorossa on ottelu numero kolme. Ottelusarja on kahden murskavoiton jälkeen tasatilanteessa 1-1, eli perjantai-iltana jompikumpi on askeleen lähempänä mestaruutta.
Salossa tapahtui kummia
Jos Kauhajoella pelattu Game 1 oli lähes täydellinen pyllypesu kotijoukkueen toimesta, niin vähintään samanmoinen mankelointi oli edessä toisessa ottelussa niin ikään vierailijoille. Loppulukemat 85-58 Vilppaan hyväksi kertovat karua kieltä siitä, ettei voittajasta ollut mitään epäselvyyttä.
Kauhajoki aloitti ottelun ihan kelvollisesti ja olikin niukassa johdossa avauskympin jälkeen. Sitä seuranneen kahden minuutin tauon aikana ilmeisesti kuitenkin tapahtui jotain, sillä kolme seuraavaa neljännestä joukkue pelasi hyvin todennäköisesti kauden surkeinta peliään. 58 pistettä on luvattoman heikko hyökkäyspään suoritus mille tahansa koripallojoukkueelle joten on melko kumma, miten se sattui tämän kauden Kauhajoen joukkueelle ja vieläpä näin tärkeään saumaan.
Jokaiselle pelaajalle sattui samaan aikaan jääkylmä heittopäivä, josta kertoo karua kieltä pelitilanneheittoprosentti 30,3%. Erityisesti kolmoskaaren takaa joukkueella oli käsittämättömiä vaikeuksia, sillä useista aivan vapaista heittopaikoista huolimatta koriin tiensä löysi ainoastaan 5 heittoa 30:sta yrityksestä (16,7%). Normaalisti kelpo heittäjänä tunnettu Severi Kaukiainen (Pelitilanneheitot 0/11, 3pt 0/8) loisti Salohallissa surkeiden tilastojen kunkkuna.
Kun Kauhajoen hyökkäys takkusi pahemman kerran, niin se heijastui myös negatiivisesti puolustuspään tekemiseen. Silloin kun palloa ei itse saa koriin sitten millään, niin usein puolustukseen paluu pääsee hieman unohtumaan ja näistä Vilpas rankaisikin useilla helpoilla koreilla Kauhajoen pelaajien jäädessä harmittelemaan toiseen päätyyn. 85 pistettä omaan koriin on reilusti yli toistakymmentä pistettä kauden keskiarvoa enemmän ja erityisesti finaaleihin armotta liian suuri lukema tälle joukkueelle.
Vilpas oli kuin uudestisyntynyt
Vaikka huomio helposti kääntyykin Kauhajoen heikkoon esitykseen, niin ei pidä ottaa mitään pois Vilppaalta. Se pelasi vastaavasti kauden parasta peliään ja erityisesti puolustuspäässä se oli aivan jäätävän hyvä. Samalla se rankaisi tylysti Kauhajoen ajoittain jopa laiskaa puolustusta, jonka tavanomainen energisyys loisti poissaolollaan.
Vilppaan henkinen ja fyysinen valmius näytti olevan aivan omassa luokassaan vastustajaansa verrattuna. Tämä paistoi selvästi aktiivisuutena molemmissa kenttäpäädyissä, mikä teki Kauhajoen pelaamisesta ajoittain todella tuskallista, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.
Rehellisesti täytyy sanoa, että Vilppaalla kävi myös siinä mielessä tuuri, ettei Kauhajoki onnistunut naulaamaan käytännössä ainuttakaan täysin avonaista kolmen pisteen heittoa. Jos näistä edes osa olisi uponnut normaaleilla tarkkuuksilla, peli olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Tosin tämä on turhaa jossittelua.
Salolaisryhmä sai toivottuja lisätehoja kaikilta ulkomaanavuiltaan, erityisesti kokenut Jeremiah Wood (17p/6lev/5s) nosti tasoaan huimasti ensimmäisestä ottelusta. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että kotimaisilta ukoilta Vilpas tarvitsee jatkossa isompaa panosta, jos mestaruutta halutaan puolustaa.
Kauhajoki palaa tasolleen
Urheilussa ohipelejä sattuu kaikille joukkueille joskus, ja nyt se osui keskiviikkona Kauhajoen nipulle. Kyseessä on kuitenkin niin kokenut ja laadukas joukkue, että se tuskin yhdestä heikosta matsista hätkähtää, vaan päinvastoin todennäköisesti perjantaina kentällä nähdään todella vahva ja kovaa taisteleva kotijoukkue. Miesmuistiin Kauhajoki ei ole pelannut kahta heikkoa ottelua peräkkäin, ainakaan tällä kaudella sellaista ei ole nähty.
Perjantaina Kauhajoella odottaa äänekäs ja täpötäysi liikuntahalli, josta historiallisestikin on äärimmäisen vaikea hakea vierasvoittoja. Uskommekin Janne Koskimiehen ryhmän tekevän täydellisen ryhtiliikkeen ja murskaavan Vilppaan jälleen kotiyleisönsä riemuksi.
Tosin jos heittopeli on yhtä kammottavaa kuin keskiviikkona, niin sitten Vilpasta voi jälleen onnitella voitosta. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä Kauhajoen tasoiselta joukkueelta kahdesti peräkkäin, etenkin kun huomenna pääsee tykittämään hyvin tuttuihin kotikoreihin.