Severstal Tsherepovets saa vieraakseen Traktor Tsheljabinskin. Ottelu pelataan Tsherepovetsissa kello 19:00.
Severstal Tsherepovets ongelmissa
Kotijoukkue Severstal Tsherepovets on pelannut kuluvalla kaudella kolme ottelua, joista se on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden. Ainokainen voitto syntyi juurikin joukkueen edellisessä pelissä, kun se sai vastaansa KHL:n heittopussi Admiral Vladivostokin. Ottelu päättyi vasta jatkoajan jälkeen Severstalin 3-2-voittoon. Kahdesta muusta ottelusta Severstal kärsi tappiot Pietarin SKA:lle ja Dinamo Minskille. Kausi on toki vasta alussa, mutta joukkueen pelaamisesta huokuu jo tehottomuus hyökkäyspelaamisen osalta. Tämä ei mikään yllätys ole, kun joukkueesta puuttuu lähes kokonaan kärkipään viimeistelijät.
Severstalin ykköskenttä sai edelliseen kamppailuun hieman vahvistusta, kun joukkueen ykkössentteri Joonas Nättinen palasi joukkueen kokoonpanoon. Yegor Morozov ja Adam Liska muodostavat yhdessä Nättisen kanssa joukkueen ykköskentän – tämän kaltaisella kärkikentällä on turha ajatella KHL:ssä esimerkiksi pudotuspeleistä. Joukkueen ainut ongelma ei tällä hetkellä ole surkea hyökkäyskalusto, vaan myös maalivahtiosasto on ottanut osumaa. Joukkueen ykkösveska Vladislav Podyapolsky on loukkaantuneena hieman pidemmän aikaa.
Traktor mielenkiintoinen nippu
Vierasjoukkue Traktor Tsheljabinsk on pelannut kuluvalla kaudella myös kolme ottelua, joista se on kyennyt kaksi voittamaan. Traktorin ainut tappio syntyi Jokereita vastaan, mutta vasta jatkoajan jälkeen sekin. Edellisessä kamppailussa Traktor kohtasi Dinamo Riian. Ottelu päättyi Traktorin 6-1-voittoon. Traktorin ensimmäinen ottelu oli pelillisesti hieman nihkeä, mutta nyt joukkue on saanut pelinsä paremmin raiteilleen. Tämän kauden Traktor on todella mielenkiintoinen joukkue. Se kykenee haastamaan aivan KHL:n kärkipään seurat, eikä olisi ihme jos joukkue etenisi ensi keväänä pitkälle pudotuspeleissä.
Traktorilla on todella leveä materiaali, eikä tulosvastuuta kanna ainoastaan ykköskenttä. Traktorilla on yhteensä kolme kentällistä, jotka kykenevät tekemään tulosta kentällä. Teemu Pulkkinen, Tomas Hyka, Lukas Sedlak ja Vitali Abramov tekevät joukkueesta todellakin kilpailukykyisen. Puolustuksesta löytyy myös todella paljon osaamista sekä hyökkäys- että puolustuspäähän. Kokonaisuudessaan Traktorilla on käsissään erinomainen nippu.
Vierailijat lapulle
Traktor Tsheljabinsk on näiden kahden joukkueiden vertailussa valovuoden edellä. Severstal ei kykene haastamaan vierailijoita millään osa-alueella. Vierailijat ovat selkeä ennakkosuosikki tässä ottelussa, mikä ei tule kenellekään yllätyksenä. Joukkueiden materiaalierot ovat yksinkertaisesti liian suuret. Traktor tulee tästä ottelusta nappaamaan itselleen voiton ilman ongelmia.