Dinamo Riika ja HK Sotshi kohtaavat toisensa KHL:n runkosarjaottelussa. Ottelu pelataan Riika-areenalla kello 19:30.
Kotijoukkueen kausi heikko
Kotijoukkue Dinamo Riian alkukausi ei todellakaan ole lähtenyt käyntiin hyvin. Joukkue on pelannut kuluvalla kaudella 10 ottelua, joista saldona on ainoastaan kolme voittoa ja loput tappioita – maaliero joukkueella on selkeästi miinuksen puolella, sillä se on tehnyt 19 maalia ja päästänyt peräti 33. Läntisessä konferenssissa joukkue majailee viimeisellä sijalla seitsemällä sarjapisteellään.
Dinamo Riika on paukuttanut kuluvalla kaudella keskimäärin 1,9 maalia ottelussa. Näillä maalimäärillä on yksinkertaisesti todella vaikea voittaa otteluita. Heikot maalimäärät johtuvat siitä, että Dinamo Riian hyökkäysmateriaali on todella heikko. Jere Karjalainen, Peter Tiivola ja Sebastian Wännström muodostavat yhdessä joukkueen ykköskentän. Emile Poirier ja Lukas Radil ovat joukkueen onnistujia, mutta kokonaisuudessaan materiaali on todella kapea.
HK Sotshi samoissa vesissä
HK Sotshi lukeutuu myös aivan KHL:n heikoimpiin joukkueisiin yhdessä Dinamo Riian kanssa. Vierasjoukkue on pelannut kuluvalla kaudella 11 ottelua, joista saldona on kolme voittoa ja kahdeksan tappiota – maalieron ollessa 19:28. HK Sotshi majailee läntisen konferenssin toiseksi viimeisenä kahdeksalla sarjapisteellään. Kummankin joukkueen alkukausi on ollut hyvin samankaltainen.
HK Sotshi on tehnyt ainoastaan 1,7 maalia per ottelu. Ei mikään ihmekään, jos joukkue ei voita otteluitaan näillä maalimäärillä. HK Sotshin materiaali on vielä hiuskarvan verran huonompi ja kapeampi kuin Dinamo Riialla. Martin Bakosin ja Kirill Pilipenkon lisäksi joukkueesta on mahdotonta löytää kunnon pelimiestä. Materiaali hyökkäyksessä on aivan olematon, jonka takia joukkueen peli sakkaa todella pahasti.
Maalipaikat tiukilla
Ottelu tulee mitä todennäköisemmin olemaan tiukka ja vähämaalinen kamppailu. Kumpikin joukkueista on laadultaan todella heikko, jonka takia maalinteon kanssa ongelmia tulee olemaan molemmilla. Puolustus- ja maalivahtipeli on suhteessa hyökkäysvoimaan liian suuri. Illan otteluun sopii vallan mainiosti veto vähämaalisesta ottelusta.