30.11. Jalkapallon MM-kisat: Tunisia – Ranska | Ranska noussut yhdeksi mestarisuosikeista

30.11.2022 klo 17:00

Tunisia alla 0.5 maalia

Panos
2/5

Ranska on nostanut osakkeitaan MM-kisoissa alkusarjan aikana. D-lohkon päätöskamppailussa vastaan tulee Tunisia, joka voisi voitolla taistella vielä pudotuspelipaikasta. Ottelu alkaa klo 17.00.

Tehoton Tunisia

Tunisia avasi kisansa 0-0-tasapelillä Tanskaa vastaan. Suoritus oli vahva etenkin puolustussuuntaan, jota se oli myös Australiaa vastaan, vaikka tuloksena olikin 0-1-tappio. Lohkon tilanne on Ranskaa lukuun ottamatta vielä täysin auki, ja Tunisia joutuu myös avaamaan peliään mieliäkseen pudotuspeleihin. Nolla tehtyä maalia on heikko suoritus joukkueen hyökkäyspäältä, joskin tiiviin oloinen puolustus on pitänyt joukkueen edelleen taisteluasemissa.

Tunisia oli ennakkoon ajateltuna MM-kisojen heikoimpia kokonaisuuksia. Joukkueella on MM-historiansa aikana ainoastaan kaksi voittoa, vuoden 1978 kisoista sekä 2018. Joukkue ei ole tottunut menestymään MM-kisoissa, ja Afrikan mestaruuskisoissa se selvisi puolivälieriin pitkälti helpohkon alkulohkonsa (Sambia, Mauritania ja Päiväntasaajan Guinea) suosiollisella avustuksella. Hyökkäyspäässä ei tapahdu oikein mitään, eikä joukkueen kärjessä ole pelaajia jotka pelaisivat isoissa, laadukkaissa seuroissa.

Burning Bet 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>

Ranska vakuuttanut toistaiseksi

Ranska on hyvillä otteillaan nostanut itsensä jo potentiaaliseksi menestyjäksi MM-kisoissa. Joukkue kaatoi Australian 4-1, ja toisessa ottelussa Tanska tarjosi huomattavasti kovemman vastuksen, mutta Ranska osoitti tasonsa nappaamalla 2-1-voiton. Voittojen myötä Ranska on lohkokärjessä ja varmistanut paikkansa pudotuspeleihin, mutta nälkää varmasti edelleen riittää, pelin on kehityttävä koko ajan pitkin turnausta.

Karim Benzeman poissaolo ei ole ainakaan vielä näkynyt Ranskan hyökkäyspäässä. Kylian Mbappe on ollut ilmiliekeissä kahdessa ensimmäisessä ottelussa, kasassa hänellä on jo kolme maalia. Raphael Varane kuntoutui vammastaan ja otti oman paikkansa toisena topparina, Varane tuo laatua lisää jo ennestään todella kovaan joukkueeseen. Dembele, Mbappe, Giroud ja Griezmann ovat niin kova nelikko Ranskan hyökkäyspäässä, että mille tahansa puolustukselle vaaditaan täydellinen ilta heidän pimentämiseen.

Ranskan taso edellä Tunisiaa

Tunisian ja Ranskan välisessä ottelussa tasoero on todella suuri. Mikäli Ranska malttaa keskittyä omaan peliinsä eikä jatkopaikka ole sumentanut joukkueen ajatuksia, on se selkeästi kuskin paikalla. Pientä kierrätystä Ranskan joukkueessa nähtäneen, mutta MM-turnauksen kuvaan kuuluu, ettei voittavaa kokoonpanoa liikaa lähdetä sekoittamaan. Hyökkäysvoimaa uhkuva Ranska saa useita paikkoja maalintekoon, ja Tunisian on avattava peliään, koska se tarvitsee myös voiton edetäkseen MM-neljännesvälieriin. Mikäli Ranska onnistuu edes kohtalaisesti omissa ratkaisuissaan pelissään, pystyy se nollaamaan Tunisian hyökkäyksen ja viimeistelemään itse maalin tai kaksi.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!