26.11. Jalkapallon MM-kisat: Ranska – Tanska | Jatkuuko Ranskan tehoilu?

26.11.2022 klo 18:00

Ranska

Panos
1.5/5

Lauantaina D-lohkon ennakkosuosikit Ranska ja Tanska kohtaavat mielenkiintoisessa ottelussa. Huippumaiden välinen kohtaaminen alkaa klo 18.00.

Ranska löysi heti tehonsa

Ranskan MM-avaus oli joukkueen kannalta lupauksia herättävä. Australia säikäytti ottelun alussa siirtymällä 1-0-johtoon, mutta Ranska hurjasteli lopulta vastustamattomaan 4-1-voittoon. Ranska menetti ykköskärjeksi kaavaillun Karim Benzeman jo ennen turnauksen alkua loukkaantumisen vuoksi, mutta ainakaan avausottelun perusteella menetys ei ole niin suuri kuin alkuun voisi kuvitella. Australiaa vastaan konkari Olivier Giroud osui kahdesti, myös vauhtikone Mbappe osui kertaalleen.

Ranskan osalta epäselvää on vielä joukkueen puolustuspään tiiveys ja pitävyys. Kokoonpanosta puuttuu monta runkomiestä loukkaantumisten vuoksi, ja puolustavat keskikenttäpelaajat N`Golo Kanten johdolla loistavat poissaolollaan. Puolustuspää joutuu kovemman paineen alle Tanskaa kuin Australiaa vastaan, ja aivan varmaa ei vielä ole, että miten joukkue selviää koventuneesta haasteesta. Lucas Hernandez on sivussa puolustuksesta loukkaantumisen vuoksi, josta hieman miinusta joukkueelle.

Burning Bet 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>

Tanska nyhjäsi maalittoman tasapelin

Tanska avasi oman kisataipaleensa pienoisella pettymyksellä, kun joukkue jäi 0-0-tasapeliin Tunisian kanssa. Viime vuosina Tanska on hurmannut aktiivisella ja tehokkaalla pelillään, mutta Tunisiaa vastaan joukkueen hyökkäyspeli ei ollut parhaassa mahdollisessa vireessä. Tanska on Ranskan ohella edelleen suosikki etenemään 16 parhaan joukkoon, mutta hyökkäyspäässä pitäisi löytyä tehoja samaan malliin kuin MM-karsinnoissa ja viimeisimmässä Nations Leaguessa.

Thomas Delaney on sivussa lopputurnauksesta vamman vuoksi, ja menetys Tanskan keskikentällä on merkittävä. Pierre Höjbjerg on pelannut seurajoukkueessaan Tottenhamissa todella tehokkaan alkukauden, ja nyt Höjbjergillä on mahdollisuus näyttää hyökkäyspään osaamistaan myös MM-kisoissa. Kaikkinensa Tanska on hyvin tiivis ja kurinalainen joukkue, mutta hyökkäyspää aiheuttaa kysymyksiä, kuka iskee joukkueen maalit?

Ranska lähempänä voittoa

Ranska ja Tanska kohtasivat Nations Leaguessa kahdesti, ja hieman yllättäen Tanska voitti molemmat kohtaamiset. Suosikin asemaa MM-kohtaamisessa kantaa kuitenkin Ranska, jolla on poissaoloistakin huolimatta vahva joukkue. Kylian Mbappe tuo nopeilla spurteilla kilpailuetua Ranskalle, ja silmänräpäyksessä Mbappen juoksut repivät vastustajien puolustuksen täysin auki. Ottelusta tullee tasainen kamppailu voitosta, Ranska on omien yksilöidensä johdosta hienoinen suosikki ottelussa.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 100€ asti uudelta vedonlyöntisivustolta

Slotimo tarjoaa meidän lukijoille 100% talletusbonuksen 100€ asti vedonlyöntiin!