20.11. Jalkapallon MM-kisat: Qatar – Ecuador | MM-avauksessa riskejä vältellään

20.11.2022 klo 18:00

Alle 2.5 maalia

Panos
3/5

Paljon puhetta herättäneet jalkapallon MM-kisat alkavat sunnuntaina. Kisaisäntä Qatar kohtaa turnauksen avauksessa Ecuadorin. Ottelu alkaa klo 18.00.

Qatar ensimmäistä kertaa MM-kisoissa

Qatar on kisaisännän roolissa mukana MM-turnauksessa, ja joukkue pelaa ensimmäistä kertaa tässä arvoturnauksessa. Joukkue arvottiin suhteellisen kovatasoiseen A-lohkoon, jossa Ecuadorin lisäksi vastaan tulevat Hollanti ja Senegal. Lähtökohtaisesti Qatar ei taistele lohkossa paikasta kahden parhaan joukkoon, vaan suurella todennäköisyydellä turnaus päättyy isäntien osalta alkulohkovaiheeseen.

Qatarin joukkue on kasattu ainoastaan oman maan pääsarjan pelaajista. Tämä voi olla joukkueen tiiveyden osalta vahvuus, mutta toisaalta taso on melko vaatimaton MM-kisoihin, eikä joukkueelta odoteta hirmuisia mahtisuorituksia. Qatar haluaa maajoukkueensa pelaavan kuin FC Barcelona, ja Felix Sanchez on vienyt joukkueen pelitapaa koko ajan enemmän ja enemmän tähän suuntaan. Vire Qatarilla on periaatteessa hyvä 3-1-2 kuuden viime ottelun otannalla, mutta se ei ole kohdannut lajin suurmaita, vaan mm. Albanian, Panaman, Guatemalan ja Kanadan. Almoez Ali kantaa ykköshyökkääjän viittaa, toistaiseksi Ali on tehnyt Qatarin paidassa 39 maalia, kun otteluita on takana 82.

Burning Bet 100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>

Ecuadorin puolustus todella vahvassa vireessä

Ecuador ei kuulu sekään MM-turnauksen kirkkaimpiin suosikkeihin, mutta Qatarin tasoisia maita vastaan se kantaa jonkinlaista ennakkosuosikin viittaa harteillaan. Ecuador on mielenkiintoinen joukkue täynnä nuoria pelaajia, mutta joukkue on jostain syystä jämähtänyt tehottomuuteen hyökkäyspäässä. Omissa ei soi, mutta ihmeitä ei tehdä myökään vastustajien puolustusalueella. Jatkopaikkahaaveiden elossa pitämiseksi Qatarin täytyy kaatua sunnuntaina.

Ecuador selvisi MM-kisoihin Etelä-Amerikan karsintojen kautta, jossa se oli neljäs. Peru sijaa alempana oli viimeinen joukkue joka pääsi mukaan MM-turnaukseen, edelle ennättivät Brasilia, Uruguay ja Argentiina. Valmistautumisjakso Ecuadorilta on sujunut hyvin, kuuden viime ottelun saldo joukkueella on 2-4-0. Puolustuspeli on priimaa, joukkue ei ole päästänyt yhtään maalia näissä kuudessa ottelussa, joissa vastassa ovat olleet mm. Japani, Irak, Saudi-Arabia, Nigeria ja Meksiko. Haasteet ovat hyökkäyspäässä, joukkue ei saa luotua tarpeeksi vaarallisia maalipaikkoja huippujoukkueiden tapaan, vaikka kentällä nähdään mm. Enner Valencia ja Michael Estrada.

Vähämaalinen MM-avaus luvassa

Avausottelun alla on ollut huhuja Ecuadorin lahjontayrityksistä Qatarille suosiollisen tuloksen järjestämisestä kisojen avausottelussa. Ecuador on tosiasiallisesti näistä kahdesta joukkueesta vahvempi, joskin molempien joukkueiden vahvuudet ovat puolustuspäässä. Luvassa on tarkka kamppailu, jossa riskejä vältellään. Tappio kummalle tahansa olisi käytännössä kuolinisku jatkohaaveiden kannalta. Näihin seikkoihin peilaten alle 2.5 maalia on hyvä vaihtoehto MM-kisojen avausotteluun.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
BETHARD 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

125% talletusbonus 125€ asti vain meiltä! Vain 4x kierrätys!

Weltbet tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 125% talletusbonuksen 125€ asti vedonlyöntiin! Bonuskoodi: sport2