Jalkapallon MM-kisoissa yllätystappion Saudi-Arabialle kokenut Argentiina kohtaa lauantaina Meksikon. Ottelu alkaa klo 21.00.
Argentiina romahti kisa-avauksessa
Argentiina sai MM-kisoille pahimman mahdollisen alun. Joukkue hallitsi ottelua Saudi-Arabiaa vastaan suvereenisti ensimmäisen puoliajan, mutta ei onnistunut useasta maalipaikastaan huolimatta iskemään toista osumaa ja ensimmäinen puoliaika päättyi lukemissa 1-0. Saudi-Arabia teki todellisen ihmenousun kahdella maalillaan, ja Argentiina on Meksikoa vastaan tiukassa paikassa, tulosta on tultava, muuten kisat uhkaavat päättyä pannukakkuun.
Messi iski rangaistuspotkusta Argentiinan ainokaisen avausottelussa, ja jälleen kerran kaikki katseet kääntyvät Messiin. Muun joukkueen täytyy myös pitää pää kylmänä, joukkueella on tappiosta huolimatta edelleen sauma edetä pudotuspeleihin, mutta nyt koko joukkueen on pidettävä pää kylmänä. Lautaro Martinez, Angel Di Maria, Julian Alvarez ja kumppanit vaativat tasonnostoa, jotta joukkueen todellinen potentiaali saadaan esiin, Argentiina on kuitenkin hallitseva Copa America-voittaja.
Meksikon materiaali tasapaksua
Meksikon MM-avaus oli aika lailla odotusten mukainen. Joukkue pelasi 0-0-tasapelin Puolaa vastaan, ja yhdestäkin pisteestä se voi olla kiitollinen, sillä luottovahti Ochoa Guillermo torjui Robert Lewandowskin rangaistuspotkun. Meksiko on ollut takuuvarma MM-kävijä jo pidemmän aikaa, mutta joukkue ei ole pystynyt etenemään neljännesvälieriä pidemmälle pitkään, pitkään aikaan. Nyt joukkueen on taisteltava kovasti saavuttaakseen pudotuspelipaikan.
Meksiko kärsii hieman hitaasta pelinrakentelusta, eikä joukkueella ole mitat täyttävää ykköskärkeä. Raul Jimenez tuli Puolaa vastaan vaihdosta kentälle, mutta Jimenez ei ole päässyt omalle tasolleen vakavan päävamman jäljiltä, joka tuli Valioliigassa toissakaudella. Meksikolla on tasapelipisteen myötä kaikki saumat edetä pudotuspeleihin, mutta joukkue tarvitsee ehjän ja tasapainoisen esityksen ärsytettyä Argentiinaa vastaan.
Argentiinan noustava tasolleen
Argentiina on tiukassa paikassa nyt. Joukkueen luonnetta testataan todella, mutta Messin johdolla joukkue pystyy kääntämään karmean tappion vielä voitoiksi lopuissa alkulohkon otteluissa. Argentiina on ollut edellisissä keskinäisissä kohtaamisissa selkeästi edellä, joukkue on voittanut kolme edellistä kohtaamista kotonaan 3-0, 2-0 ja 2-0. Mikäli paineet eivät lamaannuta Argentiinaa, on materiaalietu niin huimasti sen puolella, että joukkueen suosikkiasema on perusteltu ja vetoihin voi ottaa mukaan Argentiinan voiton. Meksikon materiaali ei ole yhtä laaja taikka taitava, ja joukkue voi tällä kerralla jäädä kokonaan ulos pudotuspeleistä.