13.12. Jalkapallon MM-kisat: Argentiina – Kroatia | Kaksi sitkeää joukkuetta taistelee finaalipaikasta

13.12.2022 klo 21:00

Argentiina yli 4.5 laukausta maalia kohti

Panos
2/5

Jalkapallon MM-kisojen välierät alkavat tiistaina. Argentiina kohtaa Kroatian klo 21.00 alkaen.

Argentiina osoitti luonnetta puolivälierässä

Argentiinan MM-taival on ollut tähän saakka melkoinen näytelmä. Yhtenä suurimmista mestarisuosikeista turnaukseen lähtenyt joukkue on ollut jo kahdesti kuilun partaalla, kun ensin joukkue hävisi avausottelunsa Saudi-Arabialle ja oli tämän jälkeen pakkovoiton edessä Meksikoa ja Puolaa vastaan. Nämä painetehtävät joukkue suoritti mallikkaasti, ja neljännesvälierässä Australia kaatui vakaan esityksen jälkeen 2-1. Puolivälierässä vastaan tuli Hollanti, ja kun 2-0-johto vaihtui 2-2-tasapeliin aivan peliajan lopussa, oli Argentiina jälleen selkä seinää vasten. Jatkoajalla Argentiina oli aloitteellinen ja Hollantia parempi, joukkue eteni lopulta neljän parhaan joukkoon rangaistuslaukauskisan jälkeen, jonka se voitti 4-3.

Argentiina pelaaminen on kehittynyt turnauksen edetessä, ja joukkue hyökkää aktiivisesti ja hyvässä rytmissä. Kahdesti turnauksen aikana joukkue on menettänyt johtoasemansa ja näissä tilanteissa Argentiinan pitää olla jatkossa kauttaaltaan terävämpi. Messi vie joukkuettaan eteenpäin tehoillaan, tehot 4+2 ovat paras noteeraus Argentiinalta, mutta myös Julian Alvarez on jättänyt positiivisen kuvan itsestään hyökkäyspäässä. Acuna ja Montiel ovat sivussa puolustuksesta korttitilin täyttymisen vuoksi, josta hieman miinusta Argentiinalle. Keskikentälle ja hyökkäykseen oivia pelimiehiä riittää takuulla myös välierään.

Uberlucky 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.

Kroatian uskomaton putki MM-pudotuspeleissä

Kroatia osoitti taas sitkeytensä MM-puolivälierässä, kun joukkue pakotti Brasilian jatkoajalle, ja nousi tappiolta 1-1-tasapeliin aivan jatkoajan lopulla ja jatkoi sen jälkeen vielä huikeaa putkeaan MM-pudotuspeleissä tiputtamalla kuumimman mestarisuosikin Brasilian rangaistuslaukauskisassa. Joukkueen maalivahti Livakovic jatkoi huikeita otteitaan, kun maalivahti nappasi pelissä useamman huipputorjunnan ja otti kaksi erittäin isoa torjuntaa myös rangaistuslaukauskisassa, kuten teki myös neljännesvälierässä Japania vastaan.

Kroatialla on todellinen huippujoukkueen kyky nousta jokainen kerta takamatkalta rinnalle ja ohi. Tämä trendi alkoi jo MM-hopeaan päättyneessä turnauksessa 2018, ja näissä kisoissa sama kaava on toistunut jo Japania ja Brasiliaa vastaan. Rasitus Kroatialla on isompi kuin Argentiinalla, joukkue on pelannut kaksi todella kovaa pudotuspeli-ottelua maksimiminuuteilla, mutta toisaalta upeat voitot siirtävät väsymystä varmasti eteenpäin. Poissaoloja ei ole, vaan Kroatia pääsee edelleen pelaamaan parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Mielenkiintoista on seurata 37-vuotiaan Luka Modricin otteita, joka on pelannut todella paljon turnauksessa. Yksilötaidossa Kroatia häviää Argentiinalle, mutta joukkuepelaamisessa se on aivan maailman eliittiä.

Kiivas taistelu finaalipaikasta

Argentiina ja Kroatia ovat kohdanneet harvakseltaan vuosien saatossa. 2018 MM-kisoissa Kroatia voitti Argentiinan 3-0, 1998 kisoissa Argentiina oli parempi 1-0-lukemin. Asetelma on herkullinen, sillä Argentiinan peli on parantunut turnauksen edetessä ja vaikeudet matkan varrella ovat varmasti yhtenäistäneet joukkuetta. Samaan aikaan Kroatia puolustaa todella tiiviisti, onhan joukkue pitänyt turnauksessa jo Marokon, Belgian ja Brasilian nollilla 90-minuuttiset. Ottelun luonne on selkeä, virheitä vältellään ja riskit minimoidaan, Argentiina on niukasti kuskin paikalla ennakkoarvioissa, ja joukkue hakee hanakasti laukauksia kohti Kroatian maalia läheltä ja kaukaa, tästä myös peli-ideaa tiistain välierään.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 100€ asti uudelta vedonlyöntisivustolta

Slotimo tarjoaa meidän lukijoille 100% talletusbonuksen 100€ asti vedonlyöntiin!