Wales ja Tanska aloittavat EM-kisojen pudotuspelit, kun neljännesvälierät alkavat lauantaina. Ottelu alkaa klo 19.00.
Walesin puolustus kysymysmerkki
Walesin mininitavoite täyttyi, kun joukkue selvisi EM-kisoissa jo 16 parhaan joukkoon. Joukkue eteni jatkoon A-lohkon kakkossijalta Italian jälkeen saldolla 1-1-1. Joukkue pelasi tasapelin Sveitsin kanssa 1-1, voitti Turkin 2-0 ja hävisi lohkovoittaja Italialla 0-1. Tulokset osoittavat että Wales on hyvä arvokisajoukkue, mutta eväät alkavat olla syödyt pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Garteh Balen maalitili on edelleen avaamatta, mutta Walesin tähtipelaaja on syöttänyt joukkueensa kaksi osumaa. Aaron Ramsey on ollut myös hyvässä vireessä, Ramsey on onnistunut maalinteossa kertaalleen. Walesin ongelmaksi muodostuu puolustuspää, joka ei ole millään yhtä laadukas kuin keskikenttä ja hyökkäyspää. Wales joutuu tekemään ison päivätyön Tanskan liukkaiden hyökkääjien kanssa.
Tanska on vaarallinen hyökkäyspäässä
Tanska ponnisti B-lohkon toiseksi viimeisessä ottelussaan kun se kaatoi Venäjän 4-1. Tanska jatkoi näin vahvoja otteitaan, joukkue pisti Belgian todella ahtaalle toisessa ottelussaan, vaikkakin taipui tulevalle lohkovoittajalle 1-2. Tanskan joukkuetta on varmasti yhdistänyt Christian Eriksenin sydänmepysähdys avausottelussa ja taistelu elämästä, tällainen voi saada Tanskan yhtenäisemmäksi ja pelaamaan Eriksenin puolesta, yhtenäisyyden arvoa ei voi aliarvioida.
Yussuf Poulsen on osunut joukkueelleen jo kahdesti, mutta Tanskan pelinrakentelu ja puolustus on myös täynnä kovaa laatua. Tottenhamissa pelaava Pierre-Emile Hojberg on ollut keskikentällä todella vahva, kuten myös puolustuksessa kolmikko Vestergaard, Kjaer ja Christensen. Kaiken kaikkiaan Tanskalla on todella laadukas joukkue, joka tällä hetkellä osaa vyöryttää hyökkäyksiä kohti vastustajan maalia niin, että paine on valtava hyökkäyskolmanneksella ja joukkue käyttää koko kentän leveyttä mallikkaasti hyödykseen.
Tanska jatkoon
Wales ja Tanska muodostavat tasaisen parivaljakon pudotuspelit avaavassa ottelussa. Walesin vahvuudet ovat hyökkäyspäässä, mutta puolustus on edelleen hienoinen kysymysmerkki. Tanska on kokonaisuutena vahvempi, ja näyttänyt että tulosta tulee hyökkäyspäässä ilman että puolustaminen kärsii siitä. Joukkueet kohtasivat Nations Leaguessa vuonna 2018 kahdesti, Tanska voitti molemmat kohtaamiset, kotonaan 2-0 ja vieraissa 2-1. Tanska on Walesia hieman laadukkaampi joukkue, joka pitää jatkuvan paineen Walesin puolustajien päällä.