13.6. Jalkapallon EM-kisat: Itävalta – Pohjois-Makedonia | Mielenkiintoinen ottelu odotettavissa

2021-06-13 19:00:00

Yli 2.0 maalia

Panos
2.5/5

Itävalta taistelee jatkopaikasta

Franco Foda johdattaa Itävallan ensimmäistä kertaa urallaan arvokisoihin. Itävallan joukkueesta löytyy laatupelaajia Euroopan huippusarjoista, ja joukkueen tavoite onkin napata jatkopaikka pudotuspeleihin. Tässä tempussa Itävalta ei ole aiemmin onnistunut, sillä maa jäi alkulohkoon niim vuonna 2008 kuin 2016.

Viime ottelut ovat menneet Itävallalta penkin alle, sillä joukkue ei ole onnistunut tekemään maaliakaan kolmeen viime otteluun. Vastustajat ovat toki olleet selvästi Pohjois-Makedoniaa kovempia, sillä Itävalta kohtasi Tanskan, Englannin sekä Slovakian.

Kaikesta huolimatta Itävalta on laadukas joukkue, ja mikä tahansa muu kuin top3-sijoitus alkulohkossa olisi pettymys. Itävallalla on myös positiivisia kokemuksia Pohjois-Makedonian kohtaamisesta, sillä Itävalta voitti molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset karsinnoissa.

Pohjois-Makedonia on yllätysvalmis joukkue

Pohjois-Makedonian valmistautuminen turnaukseen on sujunut vahvasti. Joukkue on hävinnyt vain kaksi peliä kymmenestä viime matsistaan, ja neljästä viime ottelustaan se on voittanut kolme. Näissä peleissä se on tehnyt peräti 12 maalia, joka on melkoinen määrä.

Liechtensteinista napattua 5-0-voittoa seurasi historiallinen voitto Saksasta, kun Napolia seurajoukkuetasolla edustava Eljif Elmas maalasi dramaattisesti PM:n voittomaalin 85. peliminuutilla.

Ensimmäisessä kisoihin valmistavassa harjoitusottelussaan Punaiset Ilvekset pelasivat 1-1-tasapelin Sloveniaa vastaan. Voittokantaan PM palasi kuitenkin nopeasti, kun se jyräsi kenraaliharjoituksessaan Kazakstanin lukemin 4-0.

Alkulohkossaan PM on ennakkoon selvästi heikoin joukkue, sillä vaikka joukkueen tulokset ovat olleet viime aikoina vahvoja, ei joukkueen materiaali kestä vertailua lohkon muille maille. Kaikki on kuitenkin mahdollista, kuten Suomi eilen Tanskaa vastaan osoitti, ja mikäli PM saa pelinsä rullaamaan, on sillä ehdottomasti realistiset mahdolliset taistella pisteistä illan ottelussa.

Maaleja luvassa?

Itävalta lähtee otteluun selvänä voittajasuosikkina, mutta Pohjois-Makedonian hyökkäyksestä löytyy potentiaalia ennakkosuosikkien kiusaamiseen.

Paras pelivalinta otteluun on ”Yli 2.0 maalia”, sillä vaikka kyseessä on molempien joukkueiden ensimmäinen ottelu, eivät nämä joukkueet liikaa peruuttele.

Maalipaikkoja varmasti ottelussa nähdään, ja kun linja on näin matala, maistuu yläpuolella esitelty pelikohde lapulle erinomaisesti.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 300€ asti vedonlyöntiin vain meiltä!

Bet2U tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 100% talletusbonuksen 300€ asti vedonlyöntiin!