MM-kisojen välierässä nähdään kutkuttava kamppailu, jossa kisojen yllättäjät USA ja Saksa kohtaavat klo 18.20 alkaen.
USA nollasi Tshekin
USA on esiintynyt vakuuttavasti läpi MM-kisojen. Joukkue voitti oman alkulohkonsa häviämättä otteluakaan, ja puolivälierässä vastaan luisteli B-lohkon neljänneksi jätetty Tshekki. Puolivälierä oli USA:n hallintaa alusta loppuun saakka, ja selkeä 3-0-voitto ei jättänyt paremmasta joukkueesta epäselvyyttä. USA on ollut totutusti vahva hyökkäyspäässä läpi turnauksen, mutta puolustussuuntaan joukkueen tiiveys on ollut kieltämättä yllätys.
USA pelaa näissä kisoissa tiiviinä viisikkoina, joukkueen peliä on ollut vaikea rikkoa. T. J. Tynan jatkaa vahvaa turnaustaan tehoin 1+10, mutta taustalla pelaa monta onnistujaa, ja tehomiehiä löytyy useasta eri kentällisestä. USA:n vire on juuri nyt niin vahva, että joukkueella on iso sauma edetä pitkästä aikaa MM-finaaliin. Pelikuri on pysynyt myös nyt ensimmäisessä painepelissä, eikä edellisiltä vuosilta tuttua sulamista ratkaisupeleissä ole havaittavissa.
Saksa lähetti Sveitsin kotimatkalle
Saksa yllätti monet kaatamalla Sveitsin MM-puolivälierässä vakuuttavalla esityksellä lukemin 3-1. Saksa hävisi turnauksen kolme ensimmäistä otteluaan, mutta vastukset olivat Suomi, USA ja Ruotsi, ja jokainen tappio tuli niukalla maalin erolla. Tämän jälkeen Saksan meno oli vakuuttavaa, kun joukkue kesti paineet ja kaatoi lohkon lopuissa otteluissaan Tanskan, Ranskan, Itävallan ja Unkarin vakuuttavilla otteilla.
Saksalla on vahva, taisteleva joukkue, joka kaatoi omilla aseillaan puolivälierissä Sveitsin. Joukkue ei ole turnauksen taidokkain, mutta pelaa hyvin koko joukkueen voimin ja taistelee jokaisesta kiekosta. Taidollisesti Saksa antaa tasoitusta mm. USA:n kaltaiselle joukkueelle, mutta juuri nyt vire on niin kova, että joukkue paikkaa taitovajetta joukkuepelaamisella. USA:ta vastaan Saksa on kuitenkin altavastaaja, ja joukkueen tulee onnistua pelisuunnitelmassaan täydellisesti MM-finaaliin selvitäkseen.
Finaalipaikka tarjolla USA:lle
Joukkueet kohtasivat toisensa turnauksen alkulohkossa, jolloin USA oli vahvempi lukemin 3-2. Molempien joukkueiden peli on kehittynyt turnauksen edetessä, mutta USA on ollut vakuuttavampi kauttaaltaan, ja ansaitsee suosikin aseman ennen MM-välierää. Saksan eväät on ehkä jo syöty, kun vastaan luistelee erittäin nälkäinen USA, ja peli-ideaksi nousee jenkkijoukkueen voitto, lajille tekisi kauttaaltaan hyvää nähdä myös USA välillä MM-finaalissa.