MM-kisoissa nähdään tiistaina iltapäivällä mielenkiintoinen kamppailu, kun A-lohkon ottelussa Tanska ja Itävalta lyövät yhteen. Ottelu alkaa klo 16.20.
Tanska avannut kisat kahdella voitolla
Mielenkiintoisella nipulla liikkeellä oleva Tanska on aloittanut MM-kisat kahdella voitolla, kun joukkue kaatoi lohkon heikoimmaksi arvellun Unkarin 3-1, ja heti perään kaatui Ranska jatkoajalla lukemin 4-3. Tanska on jo pidemmän aikaa ollut varteen otettava kilpakumppani MM-jäillä, vaikka isompi menestys on jäänyt vielä odottamaan itseään. Kahden ottelun jälkeen Tanska on A-lohkossa kolmantena, ja joukkue taistelee ennakkoon ajateltuna viimeisestä jatkopaikasta yhdessä Saksan kanssa.
Tanskan joukkueessa on yksi erittäin mielenkiintoinen nimi, sillä NHL-tähti Nikolaj Ehlers pelaa joukkueen hyökkäyksen kärkipelaajana. Kahteen otteluun tehot 2+1 iskenyt hyökkääjä on jatkossakin isossa roolissa Tanskan hyökkäyspelin osalta, mutta myös Markus Lauridsen ja Nicklas Jensen ovat avanneet kisat mukavasti. Mikäli hyökkäyspään pelaaminen ja erikoistilanteet menevät nähdyllä tavalla, on joukkueella oiva sauma voittaa Itävalta ja aloittaa MM-turnaus kolmella peräkkäisellä voitolla.
Itävalta ei kuulu turnauksen suosikkeihin
Itävalta ei kuulu MM-turnauksen suosikkien joukkoon, vaan joukkue on yhdellä pisteellään toistaiseksi sijalla kuusi A-lohkossa. Joukkue on hävinnyt kisoissa Ranskalle jatkoajalla 1-2 ja sen perään Ruotsille 0-5, ja voi olla että Itävalta joutuu vielä pelaamaan A-sarjassa säilymisen puolesta. Joukkue ei materiaalinsa puolesta kuulu turnauksen kärki – tai keskikastiin, vaan kohtalona on olla alkulohkon kahden viimeisen joukkueen joukossa.
Hyökkäyspelin suhteen Itävallan joukkueelta ei ole vielä nähty paljoa, vaan yhden ainoa osuman viimeistellyt joukkue kaipaisi miehistöönsä todellisia pelinrakentajia ja maalintekijöitä. Materiaali on heppoinen kilpakumppaneihin verrattuna, Minnesota Wildissä NHL:n puolella kiekkoileva Marco Rossi on joukkueen nimekkäimpiä pelaajia. Tanskaa vastaan odotuksissa on vaikea iltapuhde, jossa pisteet voivat olla vaikeasti saavutettavissa.
Tanskan hyökkäys kaksi napsua Itävaltaa edellä
Tanska ja Itävalta eivät ole vuosikausiin kohdanneet harjoitusotteluiden ulkopuolella, ja näistä otteluista ei kannata liikaa vetää johtopäätöksiä. Tanska on liikkeellä vahvalla nipulla, ja Ehlers on loistava lisä jo muutenkin taitavalle joukkueelle. Itävallan materiaali on kapeahko, eikä joukkue nauti pelikansan suosiota näissä kisoissa. Peli-ideaksi nousee Tanskan voitto varsinaisella peliajalla, sen verran vakuuttavampaa juuttikansan meno on kaukalossa ollut.