Sunnuntai-iltana pelataan myös FA Cupia, kun Championshipissä pelaava Nottingham kohtaa hyvävireisen Arsenalin. Ottelu alkaa klo 19.10.
Nottingham Championshipin keskikastia
Nottinghamin syyskausi ja vuosi päättyi kahteen peräkkäiseen tappioon Championshipissä. Tämän jälkeen joukkue on ollut pelaamatta, joten vire FA Cupin alla on täysi arvoitus. Syyskausi oli vaikeahko ja joukkueessa nähtiin myös valmentajanvaihdos, jonka jälkeen otteet ovat olleet tasaisempia. Omalla sarjatasollaan Nottingham on yhdeksäntenä, eikä eroa nousukarsintoihin ole kuin kuusi pistettä, joten nousuhaaveet menevät tärkeysjärjestyksessä myös FA Cupin ohitse.
Nottinghamin kuuden viime ottelun saldo on 3-1-2 ja kahdesta tappiosta huolimatta joukkueen peli on ollut tasapainoista pidemmän aikaa. Puolustuspää on ollut kohtalaisen tiivis viime kuukaudet ja hyökkäyspäässä tapahtuu myös oikeita asioita, maalinteon tehokkuudessa joukkue häviää kuitenkin Championshipin kärkiseuroille vielä reilusti.
Arsenal löytänyt hyvän vireen
Arsenal on päässyt hyvään vireeseen omien prosessiensa kautta ja joukkue on noussut Valioliigassa koronan muokkaamassa sarjataulukossa jo sijalle neljä. Kuuden viime ottelun saldo on upea 5-0-1 ja ainoa tappio joukkueelle tuli Uudenvuodenpäivän ottelussa sarjakärki Manchester Cityä vastaan. Arsenal on totuttu näkemään vahvana cup-joukkueena jo pitkän aikaa, joukkue on mukana myös EFL Cupin välierissä, jossa vastassa on Liverpool.
Arsenal on peluuttanut erinäisissä cup-kisoissa Valioliigan puolella vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajia, ja valittu taktiikka on toiminut hyvin. Nketiah on ollut on ollut vahva cup-otteluissa, mutta Saka, Smith-Rowe ja Martinelli voivat olla avauksessa myös tässä cup-ottelussa. Arsenalia eivät euro-ottelut rasita tällä kaudella, joten kotimaan cup-kisoihin joukkue pystyy satsaamaan. EFL Cupissa joukkue on esiintynyt vahvasti ja pudottanut jatkosta mm. Championship-seura West Bromwichin ja Valioliigaseura Leedsin, eikä näköpiirissä ole syitä, miksi Nottingham ei ole kaadettavissa. Aubameyang ja Pepe ovat Afrikan mestaruusturnauksessa, ja ovat täten kokoonpanon ulkopuolella.
Arsenalin vahva cup-historia jatkuu
Nottingham taistelee tiukassa Championshipin keskikastissa ja katseet ovat varmasti mahdollisessa nousukarsintapaikassa, tavoite on edetä kuuden joukkoon. Arsenal taistelee Valioliigan kärjessä, mutta laajemmalla materiaalilla operoiva seura pystyy kierrättämään osaa pelaajistostaan ja taso pysyy silti korkealla. Arsenalin pelillinen prosessi on selkeästi mennyt eteenpäin ja joukkue on löytänyt tasapainoa kautta koko kentän. Vierasvoitto on selkeä ennakko-ajatus vahvavireiselle Arsenalille, joka harvoin cup-kisoissa kompuroi.