Englannin kentillä pelataan FA Cupin otteluita viikonloppuna. Perjantaina Manchester United kohtaa Evertonin klo 22.00 alkaen.
United alkanut voittamaan
Manchester United alkoi löytämään virettään jo ennen MM-taukoa, mutta tauon jälkeen meno on ollut suorastaan pysäyttämätöntä. Joukkue on voittanut neljä ottelua peräkkäin, kun EFL Cupissa kaatui Burnley 2-0, ja Valioliigassa joukkueen jalkoihin on jäänyt Nottingham, Wolverhampton ja Bournemouth. Vastukset eivät ole olleet kovimmasta päästä, mutta Unitedin pelin rakenne on ollut kunnossa ja joukkueen keskikenttä on etenkin ollut loistoiskussa Christian Eriksenin johdolla.
United on marssinut voitosta voittoon, ja jokaisella kentän osa-alueella on otettu selkeitä kehitysaskelia. Ronaldon lähtö on selkeästi vapauttanut pukukoppia ja nyt energiaa suuntautuu oikeisiin asioihin. Hyökkäyspää on suht kapea, mutta toisaalta keskikentällä on paljon ratkaisuvoimaa. United on noussut Valioliigassa jo neljänneksi, mutta painetta jonkin pokaalin voittamiseksi on olemassa, ja FA Cupiin joukkue panostaa myös varmasti.
Evertonin vaikeudet jatkuneet
Evertonin viime kausi oli todella vaisu, ja kuluva sesonki on jatkanut samaa alakuloa. Everton ei ole oppinut voittamaan Frank Lampardin alaisuudessa, vaan heikot tulokset seuraavat toisiaan. Valioliigassa Everton on MM-tauon jälkeen hävinnyt Wolverhamptonille ja Brightonille, mutta otti tappioiden välissä ison 1-1-tasapelin Manchester Cityn vieraana. Heikot tulokset läpi syksyn ovat pitäneet Evertonin Valioliigassa sijalla 18, eli joukkue on putoajien joukossa.
Tukalasta sarjatilanteesta johtuen Evertonin panostus cup-kisaan on ottelun alla arvoitus. Kaikki panostus on sarjapaikan säilyttämisessä, ja tämän tavoitteen edessä muut kilpailut jäänevät vähemmälle huomiolle. Everton on parhaimmallakin kokoonpanolla ollut vaisu, ja kierrätysten sattuessa tehot kentällä voivat jäädä vähäisiksi. Dominic Calwert-Lewin on vasta kuntoutunut pelikuntoon loukkaantumisten jäljiltä, ja ykköskärkeä tuskin ottelussa kentällä nähdään.
Aktiivinen United suosikkina otteluun
Unitedin viime aikojen vire on todella vahva, ja joukkueen momentum kantaa varmasti myös tähän FA Cupin kisaan. Evertonin panostus cupiin on epävarmaa, eikä joukkue ole pystynyt kentällä vakuuttamaan kuin ajoittain. United on viime otteluissaan ollut aktiivinen, ja joukkueella on keskikentällä mm. Eriksen ja Casemiro, jotka hakevat aktiivisesti laukauksia myös kauempaa. Peli-ideaksi nousee kotijoukkueen yli 5.5 laukausta kohti maalia, sen verran aktiivinen ja nälkäinen joukkue United on juuri nyt.