FA Cupissa nähdään mielenkiintoinen kamppailu, kun Crystal Palace kohtaa Evertonin sunnuntaina klo 14.30 alkaen.
Palacella onnistunut kausi toistaiseksi
Crystal Palace on pelannut onnistuneen kauden toistaiseksi ja joukkue on Valioliigassa tutuilla keskikastin sijoilla. Pelityyliä on rukattu hyökkäävämpään suuntaan ja tulosta on tullut, toki vastapainona myös omaan päähän on mennyt enemmän osumia kuin edellisillä kausilla. Palace osaa myös edelleen puolustaa, josta hyvänä näytteenä on 0-0-tasapeli Manchester Cityä vastaan viime maanantaina.
Palace ei hyökkää enää pelkästään Wilfried Zahan kautta, vaan joukkueen peli on aikaisempaa monipuolisempaa. Zaha oli uuden tilanteen edessä hieman hukassa alkukaudesta, mutta tehot ovat jälleen olleet nousussa kevään aikana. FA Cupissa Palace ei ole kohdannut aivan kovimpia seuroja, sillä joukkue on hoitanut tieltään Stoken, Hartlepoolin ja Millwallin. Kuuden viime ottelun saldo Palacella on 6-2-1 ja viisi viimeisintä ottelua ovat sujuneet tappioitta.
Evertonin katseet Valioliigan puolella
Evertonin kausi on ollut todella tahmea. Frank Lampard ei ole saanut parasta irti joukkueesta ja paikka putoamistaistelussa on totta. Everton nappasi helpottavan 1-0-voiton Newcastlesta aikaisemmin viikolla, ja ero putoamisviivaan on nyt kolme pistettä. Vire ei ole paras mahdollinen kauden kriittisillä hetkillä, vaan saldo 2-0-4 jättää paljon parantamisen varaan. Joukkueen panostus FA Cupiin on hienoinen mysteeri, sillä ensisijainen tavoite on säilyttää paikka pääsarjassa.
FA Cupissa Everton pudotti edellisellä kierroksella Boreham Woodin, sitä ennen kaatuvat Brentford ja Hull. Evertonin kautta on värittänyt puolustuspään repaleisuus sekä isomaaliset ottelut. Hyökkäyspäässä potentiaalia on paljon nähtyä parempaan, kun Richarlison ja Dominic Calvert-Lewin pelaavat parhaimmillaan. Salomon Rondon on saanut vastuuta cupin puolella ja sarjatilanteen ollessa näin kireä, vastuuta saattaa tulla normaalin avauskokoonpanon ulkopuolisille pelaajille. Parhaimmillaan Everton osaa edelleen olla huikean hyvä joukkue mutta pelaamista on jarruttanut heikot tulokset ja kasvavat paineet.
Palace paineettomana otteluun
Crystal Palace on niukka suosikki FA Cupin ottelussa, kotijoukkueella ei ole yhtä paljon pelattavaa Valioliigassa kuin Evertonilla, ja panostus cupin otteluun voi olla maksimaalinen. Evertonilla on edessään isoja otteluita Valioliigan puolella, otteluohjelma on haastava, sillä vastassa ovat vielä mm. Manchester United, Liverpool, Chelsea ja Leicester kahdesti. Isäntien kotivoitto on pelattavissa kertoimen puolesta, myös yli 2.5 maalia ottelussa kiinnostaa, sille tarjotaan edelleen oikein pelattavaa kerrointa.