14.4. Eurooppa-liiga: Lyon – West Ham | Puolustukset tuuliajolla

Molemmat joukkueet tekevät maalin

@1.730

Panos
2.5/5

Eurooppa-liigassa pelataan myös ratkaisevat puolivälieräottelut ja torstaina ohjelmassa on neljä ottelua. Lyon ja West Ham kohtaavat kutkuttavassa ottelussa, sillä ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasan 1-1. Torstain ottelu alkaa klo 22.00.

Lyonin panokset euro-otteluissa

Lyonin kausi on ollut vaiherikas, ja pääosin haastava. Ligue 1-sarjassa Lyon on vasta kymmenentenä, mutta europelit joukkueelta ovat sujuneet mukavasti ja jo saavutettu menestys tuo kauteen lohtua. Joukkueella on vielä omassa sarjassaan mahdollisuus edetä kuuden parhaan joukkoon mutta ei yhtään ylemmäksi, joten menestyshaaveet makaavat europelien harteilla. Kuuden viime ottelun saldo Lyonilla on 1-4-1, joka kuvastaa joukkueen haastetta, mikä on pitkin kautta ollut voittamisen sietämätön vaikeus.

Lyon voitti oman alkulohkonsa Eurooppa-liigassa vakuuttavalla saldolla 5-1-0 ja eteni selkeänä lohkovoittajana pudotuspeleihin. Portugalilainen FC Porto asettui vastaan neljännesvälierissä, mutta Lyon onnistui etenemään jatkoon voittamalla vastustajansa vieraissa 1-0 ja pelaten kotona tasan 1-1. Toko-Ekambi on ollut kuudella maalillaan Lyonin paras maalintekijä Eurooppa-liigassa, mutta myös Islam Slimani on osunut jo kolme kertaa joukkueelle. Lyon on joukkue, joka ei dominoi millään osa-alueella, mutta samaan aikaan se tekee monta asiaa kentällä myös hyvin. Puolustuspää ei ole kaikkein tiivein, ja Lyon päästääkin verrattain paljon osumia edellisiin kausiin verrattuna. Poissaoloja joukkueella riittää tärkeän ottelun alla, kun sivussa ovat Diomande, Mendes, Cherki ja Caqueret.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

West Hamin huolena väsymys

West Hamin otteissa on näkynyt kevään aikana pientä väsymystä, ja kapealla materiaalilla operoiva joukkue uhkaa hyytyä juuri ratkaisupelien aikana. Valioliigassa West Ham on koko kauden keikkunut viiden parhaan joukossa ja eurosijoilla, mutta heikohkot otteet ovat pudottaneet joukkueen jo sijalle kuusi, Manchester United on tasapistein sijalla seitsemän. Europelit tuovat rasitusta jo muutenkin raskaaseen kauteen, mutta West Hamin yhtenäinen ja hyökkäysorientoitunut joukkue taistelee edelleen sekä Valioliigassa että Eurooppa-liigassa. Kuuden viime ottelun saldo on 3-1-2, ja joukkueella on potentiaalia pelata jatkossakin euro-otteluita.

West Hamin vahvuus on ollut jo pidempään laadukas hyökkäysosasto, sekä keskikenttä, joka tukee hyökkäyspeliä upealla tavalla. Puolustus on ollut joukkueen akilleen kantapää, eikä West Ham vakuuta edelleenkään omalla puolustusalueellaan. Eurooppa-liigan alkulohkonsa West Ham voitti saldolla 4-1-1 ja pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kaatui Sevilla, kun West Ham hävisi vieraissa 0-1 mutta voitti kotonaan 2-0-lukemin. Puolustushaasteita lisää entisestään kolmen puolustajan poissaolot, kun sivussa ovat Cresswell, Zouma ja Ogbonna.

Puolustukset vaikeuksissa

Lyon lähtee niukkana suosikkina jälkimmäiseen otteluun, mutta West Ham on osoittanut pystyvänsä maalintekoon kovia joukkueita vastaan ja myös vieraskentällä. Michail Antonio on osunut vasta kerran euro-otteluissa, mutta Benrahma on onnistunut kolmen maalin edestä, ja useampi pelaaja joukkueessa on tehnyt vähintään kaksi osumaa. Joukkueiden heikkoudet piilevät molempien puolustuspäässä, ja vierasjoukkueen poissaolot syövät joukkueen iskukykyä. Ensimmäisen osa-ottelun tapaan maaliverkot soivat molempien joukkueiden maalivahtien selän takana, ja luvassa voi olla jopa yllättävän maalirikas ottelu.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!