Jalkapallon EM-karsinnoissa pelataan maanantai-iltana isoista asioista, kun Ukraina ja Italia pelaavat suorasta paikasta ensi kesän EM-kisoihin. Ottelu alkaa klo 21.45.
Ukraina sinnitellyt kalkkiviivoille saakka
Ukraina on sinnitellyt Italian vanavedessä läpi kuluvien karsintojen. Joukkue on omassa lohkossaan kolmantena samalla saldolla 4-1-2 kuin Italia, mutta hävitty keskinäinen ottelu ja heikompi maaliero pitävät joukkueen toistaiseksi ulkona kisapaikasta. Ukraina on ollut tuttu näky EM-kisoissa aikaisemmin, mutta jostain syystä joukkue laahaa hieman paikoillaan, eikä kehitysloikkaa ylöspäin ole nähty, vaikka perusrunko joukkueessa pitäisi olla kunnossa.
Ukrainalla on myös varapatruuna Suomen tavoin selviytyä EM-kisoihin. Mikäli varsinaisista karsinnoista jää luu käteen, on Ukraina mukana Nations Leaguessa saavuttamansa menestyksen mukanaan tuomassa jatkokarsinnassa. Kaikki paukut ovat kuitenkin tässä maanantai-illan ottelussa, ja joukkue ei lähde varmistelemaan Italiaa vastaan. Lokakuun maajoukkueikkunassa Ukraina otti tarvitsemansa pakkovoitot Maltasta vieraissa 3-1 ja Pohjois-Makedoniasta kotona 2-1, mutta syyskuussa joukkue hävisi Italialle vieraissa 1-2 ja pelasi Englannin kanssa tasan lukemin 1-1. Tasoeroa lohkon kärkikaksikkoon saattaa sittenkin olla liikaa.
Italialla vahvemmat hyökkäystehot
Italia tekee taas paluuta jalkapallomaailman huipulle. Edellisten EM-kisojen mestari jäi ulos kokonaan MM-kisoista, ja peliesitykset olivat kauttaaltaan pitkän aikaa epätasaisia ja suorastaan heikkoja. Nyt joukkue on lähellä paluuta arvokisoihin, sillä joukkue pitää hallussaan C-lohkon toista sijaa, ja on edellisten kierrosten tulosten myötä lähempänä kisapaikkaa kuin Ukraina. Maanantain ottelu on kuitenkin todella tärkeä myös Italialle, maalla ei olisi varaa jäädä toistamiseen arvokisojen ulkopuolelle.
Italian vire ennen viimeistä karsintaottelua on hyvä. Neljästä edellisestä karsintaottelusta joukkue on voittanut kolme, ja hävinnyt ainoastaan Englannin vieraana lukemin 1-3. Unelma kisapaikasta on lähellä, mutta nyt koko joukkueen on oltava yhtenäinen, ja hyökkääjien kuten Scamaccan, Shaarawyn ja Chiesan on oltava terävimmillään. Viime viikolla Pohjois-Makedonia jäi Italian jalkoihin 2-5-lukemin, joten voiton myötä Italia on valmis nappaamaan itselleen kisapaikan.
Ukraina joutuu ottamaan riskiä
Ukraina hävisi Italialle vieraissa lukemin 1-2, mutta nyt joukkue on pakkovoiton edessä. Ukraina ei saa haluamaansa kotiottelua karsintapeleihin, vaan tämäkin ratkaiseva ottelu pelataan Saksan maaperällä BayArenalla Leverkusenissa. Ukraina on taisteleva joukkue joka ei helpolla anna periksi, mutta Italialla on vahvempi materiaali, ja Italia on näissä karsinnoissa ollut myös maalipaikoissaan tehokkaampi. Peli-ideana Italian vierasvoitto, jonka myötä joukkue pääsee puolustamaan edellisten EM-kisojen kultaista pokaaliaan.