Huuhkajat pelaa toisen vierasottelun heti Tanska-ottelun perään, kun EM-karsinnoissa vastaan asettuu Pohjois-Irlanti. Ottelu alkaa sunnuntaina klo 21.45.
Pohjois-Irlanti aloitti voitolla
Pohjois-Irlanti ei varsinaisesti säväyttänyt omassa karsinta-avauksessaan, mutta joukkueen onnistui nappaamaan vieraskentällä todella tärkeän voiton ja kolme pistettä San Marinoa vastaan. Voitolla joukkue otti karsintalohkossa toisen sijan, mutta peliesitys oli kohtalaisen vaisu. Kuuden viime ottelun saldo Pohjois-Irlannilla on 2-2-2, joukkue taistelee lohkon toisesta sijasta todennäköisimmin yhdessä Suomen ja Slovenian kanssa.
Pohjois-Irlanti ei maajoukkuetasolla ole hirveästi juhlinut, mutta kotikentällään joukkueen voi olettaa napsivan pisteitä myös itseään vahvempia nippuja vastaan. Suuret nimet ja tähdet joukkueesta uupuvat, mutta perinteinen jalkapallomaa saa aina kilpailukykyisen joukkueen kasaan. Hyökkäyspää antaa tasoitusta monelle muulle maajoukkueelle, mutta kotikentällään joukkue osaa puolustaa hyvin, vastustajat eivät Windsor Parkilla maaleilla usein juhli.
Suomi taipui Tanskalle
Suomi taisteli urhoollisesti Tanskan vieraana omassa karsinta-avauksessaan, mutta puolustuspään virheet koituivat kohtaloksi, ja Suomi taipui tappioon lukemin 1-3. Tappio Tanskalle oli budjetoitu, mutta Pohjois-Irlantia vastaan pisteitä pitäisi tulla, muuten karsintaurakka muodostuu heti alusta vaikeaksi. Vire Suomella ei ole paras mahdollinen, saldo 1-2-3 ei vakuuta, ja Suomi on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin, Tanskan lisäksi tappiot ovat tulleet Viroa ja Ruotsia vastaan maaotteluissa.
Hyökkäyspelin suhteen Suomella on mukava tilanne, Pukki oli tutun työteliäs Tanskaa vastaan ja syötti Suomen ainoan maalin, lisäksi Joel Pohjanpalo ja Oliver Antman olivat pirteitä torstaina. Puolustuspelin suhteen kysymysmerkkejä on edelleen, mutta Lukas Hradecky osoitti olevansa todella kovassa vireessä, ja ilman Hradeckyä ottelu Tanskaa vastaan olisi ratkennut isännille jo aiemmin. Suomen joukkueessa useampi pelaaja koki kolhuja Tanska-ottelussa, joten kokoonpanoa kannattaa tarkkailla vielä sunnuntain aikana.
Riskejä vältellen
Pohjois-Irlanti ja Suomi ovat kohdanneet viimeksi 2015 EM-karsinnoissa, joten tuoretta kosketuspintaa joukkueilla ei toisistaan ole. Suomella on selkeitä pistetarpeita ja jopa paineita ottelussa, mutta siltikään puolustuspelistä ei saisi varastaa. Ottelusta on lupa odottaa vähämaalista, tarkkaa kohtaamista, jossa yksikin maali voi riittää voittoon. Joukkueet ovat toisillensa päävastustajia karsintalohkossa, joten riskitasot ovat alhaalla, eikä kumpikaan halua tappioasemaan ottelun alkupuolella. Alle 2.5 maalia nousee peli-ideaksi tähän sunnuntain kohteeseen.