EM-karsinnat jatkuvat kuluvalla viikolla. D-lohkossa vielä ilman pisteitä oleva Latvia kohtaa Armenian, jolla pelattavaa vielä riittää. Joukkueiden välinen kohtaaminen alkaa torstaina klo 19.00.
Latvian heikko suoritustaso jatkuu
Latvian EM-karsinnat ovat sujuneet yhtä murheellisesti kuin edellisten arvokisojen karsinnat. Joukkue on oman karsintalohkonsa viimeisenä nollalla pisteellä, saldo 0-0-5 maalierolla 3-13 on todella heikko. Mahdollisuuksia ensi kesän EM-kisoihin ei enää ole, ja joukkue on suurella todennäköisyydellä oman karssintalohkonsa viimeinen karsintojen loppuun saakka. Tällä voi olla merkitystä myös syksyn otteluiden motivaatioon.
Latvia on hävinnyt kaikkinensa jo seitsemän ottelua putkeen. EM-karsinnoissa joukkue on taipunut Walesille kahdesti, sekä Kroatialle, Armenialle ja Turkille kertaalleen. Osa otteluista on ollut suhteellisen tasaisia, mutta pelillisesti Latvia on ollut kaikkia vastustajiaan perässä. Joukkueesta ei suuria tähtiä löydy, ja materiaalin puolesta altavastaajan asema on selviö. Kotikenttä ei Latvialle ole ollut varsinainen linnoitus, vaan mm. Wales teki Latvian verkkoon kaksi osumaa ja Turkki kolme.
Armenialla vielä ohut sauma kisoihin
Armenia taistelee tiukasti paikasta EM-kisoihin, ja joukkue on pelannut itselleen hyvät asemat loppusyksyn otteluihin. D-lohkossa Armenia on kolmannella sijalla, saldo on 2-1-2, ja edellä ovat kolmen pisteen päässä Kroatia ja Turkki. Latvian olisi kaaduttava myös vieraskentällä, jotta unelma kisapaikasta pysyisi elossa. Maaliero viidessä ottelussa on kohtuullinen 8-7, ja joukkue onkin esiintynyt yllättävän vahvasti karsinnoissa.
Kuluvissa karsinnoissa Armenia on hävinnyt kertaalleen kärkikaksikko Turkille ja Kroatialle, mutta syyskuussa joukkue taisteli arvokkaan 1-1-tasapelin Turkin vieraana. Voitot tulivat Latviaa vastaan kotona lukemin 2-1 ja Walesin vieraana lukemin 4-2. Maalintekovoimaa tarvittaessa löytyy, vaikka suuria kansainvälisiä tähtiä ei myöskään Armenian joukkueesta löydy. Vireen puolesta etu on Armenialla, mutta niin ovat paineetkin.
Armenia haluaa pitää asemansa lohkossa
Armenia vei joukkueiden ensimmäisen karsintakohtaamisen lukemin 2-1 kotonaan. Peli oli lukemia selvemmin Armenian heiniä, ja joukkue on osoittanut olevansa tehokas myös vieraspeleissä. Latvia on pyrkinyt laittamaan puolustuspelinsä kuntoon, mutta samalla sen hyökkäystehot ovat pudonneet radikaalisti. Peli-ideana Armenian voitto vierasottelusta huolimatta, sekä motivaatiotekijät että materiaali puoltavat vierasvoiton toteutumista.