18.11. EM-karsinta: Armenia – Wales | D-lohkossa tiukka kamppailu kisapaikasta

18.11.2023 klo 16:00

Wales

Panos
0.5/5

EM-karsintojen D-lohkossa kisataan vielä kovasti toisesta kisapaikasta. Armenialla on sauma kiusata lohkon toisella sijalla olevaa Walesia, joukkueiden välinen ottelu alkaa klo 16.00.

Armenia jäämässä ulos kisajunasta

Armenian EM-karsinnat eivät ole sujuneet kovinkaan kaksisesti. Joukkue on D-lohkon toiseksi viimeisenä saldolla 2-1-3, takana on ainoastaan lohkon jumbo Latvia. Mahdollisuuksia tuleviin EM-kisoihin on myös Armenialla, mutta mahdollisuudet ovat heikot, sillä edellä ovat laadukkaat Kroatia ja Wales, sekä EM-paikan jo varmistanut Turkki. Vire karsintojen loppumetreillä on kuitenkin heikko, Armenia on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin mukaan laskettuna maaottelu Pohjois-Makedonian vieraana.

Armenia on ollut suhteellisen tehoton läpi karsintojen. Viiteen edelliseen otteluun mahtuu yksi ainoa voitto lohkon heikointa joukkuetta Latviaa vastaan, ja kaikkinensa Armenia on viime aikoina onnistunut maalinteossa ainoastaan 0.8 kertaa keskimäärin ottelussa. Armenia antaa tasoitusta muille maajoukkueille materiaalin taidossa sekä laajuudessa, eikä joukkuetta todennäköisesti nähdä myöskään ensi kesän EM-kisoissa.

BET365 Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
Yugibet 100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>
Foggybet 100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>

Wales taistelee tiukasti pääsystä kisoihin

Wales on pystynyt paikkaamaan yllättävän hyvin Gareth Balen maajoukkueessaan, ja joukkue on ollut kuluvissa karsinnoissa pirteä. Edellisissä EM – ja MM-kisoissa pelannut Wales on D-lohkossa toisella sijalla, mutta Kroatia on tasapisteissä kolmannella sijalla, ja näistä joukkueista jompi kumpi etenee suurella todennäköisyydellä EM-kisoihin. Vire Walesilla on Armeniaa parempi, sillä neljä edellistä ottelua ovat sujuneet tappioitta, ja takana on kolmen peräkkäisen voiton putki.

Walesin maaliero kuudessa ottelussa on 8-8, joka kertoo tasaisuudesta. Ottelut ovat olleet kauttaaltaan tasaisia ja tarkkoja kohtaamisia, lokakuussa Wales nappasi huipputärkeän kotivoiton Kroatiasta lukemin 2-1. Nyt vieraskentällä Armeniaa vastaan Walesin on oltava tarkkana vastaiskujen kanssa, mutta materiaalin puolesta etu on selkeästä vierasjoukkueella. Walesin taso mitataan nyt todella, sillä Armenia ei myy nahkaansa kotikentällä helpolla.

Walesilla mahdollisuudet maksaa kalavelat takaisin

Armenia antoi Walesille shokkohoitoa kesäkuussa, kun joukkue haki 4-2-vierasvoiton. Wales vei ottelussa pallonhallinnan hienokseltaan 55-45, mutta ottelu oli isänniltä heikkoa puolustamista. Tämän jälkeen Wales on petrannut otteitaan ja Kroatia-voitto oli hyvä osoitus joukkueen tasosta. Peli-ideana Walesin vierasvoitto nostaa päätään, ottelusta tulee varmasti tasainen kohtaaminen, mutta joukkueiden vire ja Walesin etu materiaalissa kääntää vaakaa vierasjoukkueen eduksi.

XLBet 5x 20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON 5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
Betstro 100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!