CS:GO:n Major-turnaus Tukholmassa jatkuu jälleen keskiviikkona, kun turnaus saatiin täydellä rytinällä käyntiin. Avauspäivänä nähtiin sekä vahvaa suosittamista ennakkosuosikeilta kuin myös merkttäviä yllätyksiä. Kenties suurin yllätys on, että tanskalainen kestomenestyjä Astralis on avauspäivän jälkeen 0-2 tilanteessa, kun joukkue on yhden tappion päässä turnauksen päättymisestä. Tänään joukkue kohtaa brasilialaisen GODSENTin, joka on myös 0-2 tilanteessa hävittyään mm. ENCElle eilen. Turnauselämän ollessa yhden tappion päässä pääsevät joukkueet pelamaan pelinsä BO3-formaatilla. Astraliksen ja GODSENTin välinen taisto alkaa aikataulun mukaan 17:15.
Herääkö puolustava mestari?
Astralis päätti edellisen Major-turnauksen voittoon reilu kaksi vuotta sitten, mutta nyt joukkueen turnaus sai varsin karmaisevan alun, kun kaikki elämän langat on käytetty ja seuraava tappio päättää ikonisen tanskalaisjoukkueen turnauksen. Varsinkin joukkueen tuoreimmalla pelaajalla Luckylla oli todella vaikea avauspäivä ja joukkueella on kokonaisuutena todella suuren ryhtiliikkeen paikka. Astralis voi edetä turnauksen seuraavaan vaiheeseen ns. reverse sweepillä, kun vain 3-0 tulos seuraavasta kolmesta ottelusta riittää jatkoon. Samaan hengenvetoon on todettava, että jos joukkue niin Astralis on kykenevä venymään tähän. Joukkueen pelaajistossa on selkeästi eniten mestaruuspokaaleja koko turnauksessa ja jo kauan menestyneet pelaajat kyllä tietävät, mitä voittaminen vaatii. Joukkueen normaali pelitaso on aivan muualla kuin eilen nähty Astralis. Selkä seinää vasten tilanne voi olla jopa tarvittava herätys, jolla joukkue etenee pitkälle turnauksessa.
GODSENT haastoi mutta kaatui
Brasilialainen GODSENT hävisi myös avauspäivän molemmat ottelunsa, kun ENCE ja Spirit selvittivät joukkueen haasteen. GODSENT sai kuitenkin napattua kaksinumeroiset kierrosluvut molemmissa kartoissa. Tämä tuo uskoa, että joukkueesta on haastamaan myös tänään Astralista, jos tanskalaiset eivät ole saaneet yön aikana rivejään kasaan. Brasilialaisten peli oli varsin ujoa avauspäivänä ja alueen joukkueille tyypillinen räväkkä pelityyli loisti poissaolollaan, kun joukkueen pelaajat olivat aavistuksen liian varman päälle pelaavia. Tämän tasoisessa turnauksessa yksittäisen tilanteen häviämistä on turha pelätä, koska kärkijoukkueita vastaan pakitellessa häviää todennäköisesti vain enemmän, jos omaa pelikirjaa alkaa muuttamaan ottelun panosten mukaan.
GODSENT yllätysvalmis yksittäisissä kartoissa
Astralis poistaa jälleen kerran vakipoistonsa Miragen, kun joukkueen poisto osuu ikävään paikkaan GODSENTille. GODSENT taas poistanee Overpassin tai Ancientin, kun molemmat ovat sen vähiten pelatuimpia karttoja. Tämä jättää auki Astralikselle Nuken ja Infernon sekä Dust2:n. Vastaavasti GODSENTin houkuttelevin valinta on Vertigo, jossa joukkueen tilastot ovat varsin vakuuttavat, vaikka suurin osa voitoista ei olekaan kovia joukkueita vastaan. Vertigo on suuri kysymysmerkki tanskalaisten osalta, kun joukkue ei ole usein esiintynyt kartassa vaikka keväällä sen voittoprosentti olikin parempi ko. kartassa. Vertigo on GODSENTIin paras sauma iskeä, mutta riittääkö se ärsytettyä jättiläistä vastaan, kun 0-3 tulos Astralikselle olisi suurin yllätys koko vuonna CS:n puolella. Kertoimet ovat reagoineet voimakkaasti Astraliksen otteisiin, kun ML tuskin olisi lähennellyt 1,5 lukemia ilman, että joukkue aloittaa turnauksen kahdella selkäsaunalla. Paperilla tarkasteltuna joukkueiden tasoero on selkeä ja tanskalaiset ovat kartat poisluettuna selkeä suosikki kaikilla osa-alueilla, kun eilisen kaltainen toinen ohipäivä peräkkäin olisi jo merkittävä tilastoharvinaisuus. GODSENTin omaa karttavalintaa on kuitenkin pakko kunnoittaa selkeän karttaedun johdosta ja pelivalinnaksi lapulle otetaan toisen kartan tasoitusta Astraliksen eduksi, kun omassa kartassaan tanskalaiset ovat tutulla maaperällä.