Keskiviikkona syyskuun loppupuolella päättyy pitkä odotus, kun CS-skenen parhaimmisto pääsee viimein pelaamaan LAN-turnauksen alusta loppuun. Pisimmillään joukkueet ovat olleet ilman LAN-turnauksia jo 18 kuukautta, joten myös pelaajien keskuudessa on havaittavissa poikkeuksellisen paljon innokkuutta turnausta kohtaan, kun LAN-ympäristössä pelaaminen eroaa selkeästi online-peleistä, joiden omanlaisensa paineettomuus on mahdollistanut altavastaajien kovan nousun viimeisen vuoden aikana. Suomalaisittain mielenkiintoisimmat kamppailut ovat illasta, kun samanaikaisesti kierroksella pelaavat sekä OG että ENCE, näistä katseet suunnataan ENCEn kamppailuun. IEM:n turnauksen lohkovaiheessa pelit ovat paras yhdestä, kun tarjolla on peräti 50+ BO1-ottelua muutamaan päivään, joten viihdettä riittää nälkäisimmillekin CS-fanille.
EZ4ENCE?
ENCE on vajaan kahden vuoden tauon jälkeen takaisin laneilla, kun uudistunut kokoonpano saa ensimmäisen lani-kokemuksensa. ENCEn edellinen turnaus ESL Pro League päättyi karuun 2-0 tappioon turnauksen voittaneelle NaVille, kun s1mplen yhden miehen armeija oli liian kova pala purtavaksi joukkueelle. Lohkovaiheessa suomalaisjoukkue kuitenkin esitti odotuksia parempia otteita ja varsinkin puolalaiskaksikko hades ja dycha oli jälleen vauhdissa, kun molemmat komeilevat korkealla turnauksen tilastoissa. Hadeksen KD tilasto jäi NaVI-tappiosta huolimatta peräti 68 plussalle, mikä on varsin kiitettävä lukema 15 kartaan. Joukkueen koko pelaajisto onnistui tilastojen valossa hyvin, kun Snappi oli tilastojen osalta odotetusti heikoin hänen vahvuuksiensa löytyessä IGL:nä toimimisen puolelta. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin tasaisuus, kun doto ja Spinx ovat kuin yö ja päivä otteluiden välillä. BO1-lohkoissa joukkueella ei ole varaa nukahtamisiin, kun ottelut ovat kerrasta poikki.
Dignitaksen viimeisiä tansseja
Dignitas lähtee hakemaan taas menestystä, kun joukkueen bootcamp meni tietojen mukaan mainiosti. Joukkueen keulahahmo on vanha NiP-legenda f0rest, kun konkari on edelleen maailman kärkeä myös tilastojen osalta. Joukkueen menestys lepää hänen ja norjalaisen AWP-pelaaja hallzerkin varassa. Heille tukea antaa Lekr0 sekä nuori osuja HEAP. Joukkueen suuri kysymysmerkki on toinen pitkän linjan konkari friberg, jolta nähdää valitettavan suurella prosentilla heikkoja karttoja, kun ”King of Banana” esittelee kuninkuushetkiä valitettavan harvoin. Kokonaisuutena vuoden 2021 osalta joukkue on ollut nousujohteisesa vireessä vaikka täydelliset napakympit turnausten osalta ovat puuttuneet. Syksy alkaa olla joukkueen viimeisiä näytönpaikkoja osoittaa, että suunta on kohti kärkeä. Muuten esimerkiksi fribergin jatko joukkueessa voi olla epävarmaa, joten motivaatio menestyksen osalta on kunnossa.
Tasainen vääntö
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Nordic Mastersissa, kun siellä pelattiin myös BO1-sarja, jossa Dignitas oli paremmin 12-16 lukemin. Tällöin pelivalinta osui molempien suosimaan Nukeen ja se on myös todennäköinen pelivalinta tänään, kun molemmilla on vahva luotto ydinvoimalassa menestykseen. Karttoja, joita ei varmasti nähdä vaihtoehdoissa, ovat Inferno, Ancient ja Dust2. Muiden karttojen osalta tilanne on enemmän auki, mutta revanssi Nukessa vaikuttaa paperilla todennäköisimmältä. Kertoimien valossa bookkerit luottavat ENCEen, kun suomalaisorganisaatio on asetettu selkeähköksi suosikiksi viemään ottelun. Tämä avaa pelimahdollisuuden Dignitaksen kautta, kun joukkueelle saa peräti +3,5 kierrosta etua. Tämä on merkittävä etu ennakkoon näin tasaiseen match-uppiin, kun molemmat saavat itselleen mieleisen kartan, jossa ratkaistaan ottelun voittaja. Yksilötasolla molemmilla on omat tasavahvat kirkkaimmat tähtensä ja ottelu ratkeaakin ns. duunariosaston kautta, kun friberg ja HEAP ottavat mittaa dotosta ja Snappista.