ESL Pro Leaguen lohkovaiheen viimeinen lohko D jatkaa pelejään perjantaina, kun kolmannella pelikierroksella nähdään jo ratkaisevia liikkeitä sijoitusten suhteen, kun vain Gambit on tähän mennessä ilman tappioita lohkossa. Päivän toisessa ottelussa nähdään Liquid ja Entropiq, kun Liquid on ollut varsin vakuuttava kaksi avauspeliä. Ottelu alkaa 17:45 ja se on paras kolmesta (BO3).
Liquid vakuuttanut
NA:n jättiläinen Team Liquid on ollut pelituulella, kun avausottelusta joukkue poistui voittajana ja Gambittia vastaan joukkue venyi kolmanteen karttaan, kun toinen kartta ottelusta meni vasta jatkoajan jälkeen Gambitin eduksi. Joukkueen rifle-pelaaja EliGE on ollut ilmiömäisessä vireessä, kun hänen kaksi peliään ESL Pro Leaguessa ovat parasta suoritusta pitkään aikaan hänen osaltaan. Liquid on ylipäätään löytänyt peliinsä tietynlaisen röyhkeyden, kun joukkue oli pelissään ennen kesätaukoa välillä todella passiivinen pelillisesti. Eilisen peli olisi riittäny voittoon suurimmasta osasta joukkueita, mutta valitettavasti Gambit on edelleen maailman top3-joukkueissa ja pelkkä EliGEn kantokyky ei riitä koko ottelun voittoon, kun muilla pelaajilla on vielä reservissä parannettavaa, varsinkin Stewie2K:lla.
Entropiq tiukoilla kärkijoukkueita vastaan
Entropiq aloitti odotetusti voitolla FURIAsta, kun brasilialaiset pelaavat valmentajansa kanssa. NiPiä vastaan kuitenkin totuus iski joukkueen silmille, kun sen voittokulku päättyi NiPin käsittelyssä. Entropiqin otteluhistoria on varsin voittopainotteista, mutta leijonanosa sen peleistä on ollut selkeästi heikompia vastustajia vastaan, kun ESL Pro Leaguessa suurin osa vastustajista on selkeästi edellä joukkueen edellisten kuukausien keskivertovastustaja. Aiemmin Winstrikena tunnettu joukkue on ollut tasainen haastaja terävimmän kärjen takana, kun se on napsinut hyvää menestystä tier2-3 turnauksista online-aikana. Joukkueen ehdoton timantti on El1an, joka on kurittanut edelliset kuukaudet vastustajiaan vakuuttavilla tilastoilla. ESL:ssä hänen ratinginsa on kuitenkin alle 1, kun paremmat vastustajat eivät ole tarjoilleet taiturille yhtä edullisia haastomahdollisuuksia. Entropiqin suurin valttikortti on aktiivinen pelaaminen turnauksissa, kun joukkueella on kolminumeroinen määrä turnauskarttoja edelliseen kolmeen kuukauteen (jopa pelaajatauon kanssa).
Kartat pieni kysymysmerkki
Liquidin otteita on nähty vasta viiden kartan verran, kun joukkueen pelailut ovat haastavista korona-olosuhteista johtuen olleet vähissä virallisissa turnauksissa. Joukkue on selkeästi tähän mennessä annettujen näyttöjen perusteella nostanut tasoaan kaikissa kartoissa verrattuna kevään joukkueen mittarilla heikkoon tasoon. EliGEn vire on joukkueen ehdoton ässä tässä vaiheessa, kun rifleri onnistui melkein horjuttamaan Gambitin suoraan kahdessa kartassa. Entropiqin pitää nostaa tasoaan NiP-otteluun verrattuna, kun Liquidin nousujohteessa oleva pelaajisto janoaa voittoa, kun edellisen ottelun palkkio jäi saamatta. Pelivalinnassa tartutaan pienellä panoksella ylikertoimeen, kun Liquidin tasoitukselle tarjotaan Kambin sivustoilla peräti 2,55 kerrointa, jossa on pari kymmenystä ilmaa verrattuna enemmistöön markkinasta. Liquidin voitto tasoituksella ei ole todennäköisin skenaario, mutta tarjotulla kertoimella se kelpaa peleille pienellä panostuksella.