CS:GO:n BLASTin kevään finaaliturnauksessa aloitetaan pudotuspelit perjantaina, kun kaksi joukkuetta selvitti tiensä suoraan välieriin ja neljä muuta joukkuetta taistelevat kahdesta jäljellä olevasta paikasta puolivälierissä. Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtaavat yllättäjät Imperial ja Complexity, kun ainakaan molempien ei uskottu selviävän tähän pisteeseen asti. Ottelu alkaa 20:00 ja se on paras kolmesta (BO3).
Imperial haastoi
Imperialilla oli sauma torstaina edetä voitolla suoraan välieriin, mutta se taipui G2:lle kolmen kartan väännössä, kun joukkue hävisi ratkaisevan kolmannen kertan 13-16 vaikka se sai vahvan T-puolen ja oli johdossa puoltenvaihdossa 9-6. Brasilialaisen lajilegendan FalleNin johtama joukko ei häikässyt tilastoissa, kun yksilötilastoissa on merkittävä eripura verrattuna ottelun tulokseen. Esimerkiksi Nukessa joukkue taisteli 13 kierrosta vaikka kaikki sen pelaajat jäivät negatiiviselle KD:lle. Kierrokset eivät tulleetkaan helpolla G2:n kanssa ja ns. puhtaita kierroksia Imperial sai harvoin, edes ase-edulla. Positiivinen yllättäjä ottelussa oli JOTA, jolta nähtiin lukuisia näyttäviä yksilösuorituksia.
Complexity venyi
Complexity kaatoi ratkaisevassa alemman kaavion ottelussa Astraliksen ja lunasti paikkansa perjantain pelikierrokselle. Tanskalaisjoukkueen nuoriso-osasto oli syvä jäässä, kun vain blameF suoritti ottelussa omalla tasollaan. Complexity kiitti tilaisuudesta ja nappasi 2-1 voiton pienimmällä mahdollisella erolla, kun kaikki kolme ottelun karttaa päättyivät lukemiin 16-14. Astralis ei esittänyt kummoista ja tähän Complexityn taso riitti, kun NA:n organisaation peli ei ole missää nimessä valmiin näköistä. Sillä on oman regionin sisäiseen tasoon peilattuna kelvollinen rosteri, mutta maailman kärki menee kaukana edellä perustasossa. Kaaviosta johtuen päivän avausottelu on selkeästi heikompitasoinen kuin myöhäisillan trilleri Vitalityn ja FaZen välillä.
Karttojen osalta etu on Imperialilla, kun joukkueen karttavalikoima on laajempi. Complexity ei pysty poistamaan molempia Vertigoa ja Miragea. Tämän lisäksi Imperial poistaa Anubiksen. Tämä jättää käytännössä Complexityn vaihtoehdoiksi Infernon ja Overpassin, mutta nämä kaksi karttaa ovat myös Imperialin eniten pelaamat kartat ja varsinkin Overpass on FalleNin parhaita karttoja. Kokonaisuutena Complexity ei saa itselleen suosivia karttoja millään kolmikolla avauskierroksen poistojen jälkeen, joten karttaetu on brassien suunnalla. Pelaajien osalta puntit ovat tasaisemmat, mutta VINI ja boltz ovat tasaisemmat suorittajat kuin Complexityn vastaavat. Joukkueet kohtasivat viimeksi majorilla, mutta tällöin Complexityn joukkueessa oli vielä mukana norjalainen taituri hallzerk, kun nyt tilalla on Sonic. Tämä siirtää suosikin aseman Imperialin suuntaan ja lapulle otetaan brassien voittoa.