CS:GO:n legendavaihe on edennyt viimeiseen pelipäivään, kun tänään vuorossa on vielä kolme ottelua, jossa 2-2 tilanteessa olevat joukkueet kohtaavat. Näistä voittajat jatkavat pudotuspelivaiheeseen ja häviäjät hyvästelevät historian viimeisen CS:GO-majorin. Eilen tippui kovia nimiä jo ennen päätöspäivää, kun mm. G2 ja sen tähtipelaaja NiKo eivät tule voittamaan CS:GO Majoria. Tänään päivän päättävät Apeks ja Ninjas in Pyjamas, kun aleksib:n pudotuspelihaave on vielä elossa. Ottelu alkaa 20:30 ja se on paras kolmesta (BO3).
Apeks jäi jyrän alle
Apeksilla oli jo ensimmäinen sauma lunastaa pudotuspelipaikka eilen, kun joukkue kohtasi GamerLegionin. GL kuitenkin kuittasi ottelun suoraan kahdessa kartassa, kun vastustaja hiljensi joukkueen tehokolmikon nawwk, jkaem ja jL tehokkaasti. Apeks on ollut varsin voittovireinen edelliset kuukaudet ja se esitti edelliset vaiheet kaunista peliä. Eilinen kuitenkin nostaa aiheellisesti kysymyksiä, onko joukkue saavuttanut rajansa. GL oli tyly vastustaja ja Heroicia vastaan joukkue taipui myös selkeillä eroilla. Vastineena ovat voitot ITB:stä ja BNE:stä, kun BNE:n suoritus oli varsin kädenlämpöinen joukkueiden kohdatessa.
NiP väläytti taitojaan
NiPin maanantain ottelu oli varsin tyylipuhdas näytös, kun joukkueen pelin ollessa vastaavalla tasolla jatkuvasti voitaisiin puhua merkittävästi paremmasta menestyksestäturnausten osalta. NiP pyöritteli ENCEn vaivattomasti 2-0 voittoon ja joukkue piti vielä hengissä toiveet top8-sijoituksesta turnauksessa. Suomalaiselle aleksib:lle voitto teki varsinkin hyvää, kun kaikki hänen entiset organisaationsa ovat nyt karsiutuneet turnauksesta. Pelin osalta tapahtui vihdoin asioita, joita on odotettu. Brollan toppasi tilastoja, headtr1ck osui paikkansa ja k0nfig onnistu antamaan riittävää tulitukea tilastoissa. Paperilla ninjat ovat olleet koko vuoden Apeksin edellä, mutta näytöt eivät ole realisoituneet palvelimella monessa turnauksessa.
Karttojen osalta Apeks poistaa Nuken ja Ninjat Anubiksen, kun Apeks menettää ylivoimaisesti parhaan valttikorttinsa. Ninjat ottanevat omaksi valinnakseen Miragen tai Vertigon. Apeks taas preferoi Infernon tai Ancientin omaksi valinnakseen. Molemmat saavat omaksi karttavalinnakseen varsin suosiollisen valinnan ja ei olisi ihme, jos ratkaisua haetaan kolmannen kartan kautta. Tämä lienee Overpass, sen ollessa ennakkoon tasaisin kartta jäljelle jäävistä vaihtoehdoista. Kertoimissa NiP on asetettu suosikin rooliin ja ansaitusti. Ottelukertoimissa ei löydy kuitenkaan pelattavaa, kun NiPin kerroin on poljettu jo alle pelattavan. Sen sijaan vahvassa omassa karttavalinnassaan NiP saa edelleen matalaa tasoitusta, kun lapulle poimitaan avauskartan tasoitusta. Joukkueen eilisen tasoisella tekemisellä matala linja kotiutuu kovalla prosentilla sen omassa karttavalinnassa.