CS:GO:n Major turnauksessa siirrytään legendavaiheeseen, kun kahdeksan haastajavaiheen selvittänyttä joukkuetta liittyvät kahdeksan suoraan tähän vaiheeseen päässeen joukkueen seuraan. Yhtenä päivän avauskierroksen herkkuotteluista voi nähdä maailman rankingin kärkijoukkueen FaZen ottelun C9:ää vastaan, kun FaZella on edelleen mahdollisuus ns. Grand slamiin CS:n puolella. Ottelu alkaa 17:15 ja se on paras yhdestä (BO1), kun joukkueet taistelevat jälleen kahdeksasta jatkopaikasta swiss järjestelmässä.
FaZe rutiinitaso valtava
FaZe Clanin kohdalla voidaan puhua, että edelliset turnaukset ovat olleet vaikeita. Joukkue on ollut kaukana parhaasta formistaan, mutta tästä huolimatta se on selvitynyt pitkälle turnauksissa (EPLS16 5-8 sjoitus). Joukkueen rutiinitason ollessa tämän mukainen on sillä varaa huonoihinkin päiviin swiss-formaatin aikana, kun vasta kolme tappiota sysää joukkuene ulos turnauksesta. Joukkue on näyttänyt jo kyntensä ja sen kohdalla vain turnausvoitto on tavoitteet tyyvyttävä saavutus. Karrigan sai keväällä ensimmäisen ison kruunun uralleen, mutta niin kauan kuin hänellä on käsissään tämän potentiaalin joukkue, ei hän ole tyytymässä vain yhteen Major-voittoon. Nuoret ropz, broky ja Twistzz yhdistettynä karriganin ja rainin kokemukseen on tasapainoinen kokonaisuus ja legendavaiheeseen suoraan selviytymisen johdosta joukkueella on ollut kuukausi aikaa keskittyä rauhassa syksyn päätavoitteeseen.
C9 ja sh1ro
Jos C9:n on kiittäminen yhtä pelaajaa, että sen pelit jatkuvat vielä Brasiliassa, se on sh1ro. Joukkueen AWP-pelaajan vire oli lähes käsittämätön, kun ensimmäiseen neljään karttaan hän takoi lähemmäs 150 tappoa. Tästä huolimatta joukkue onnistui häviämään ensimmäisestä neljästä kartasta kaksi. Yksi kovavireinen yksilö ei kuitenkaan riitä kaatamaan rankingin kärkijoukkuetta ja muun nelikon tarvitsee herätä peleille. Joukkue kaatoi juuri FaZen EPL:ssä edettyään neljän parhaan joukkoon, mutta tuon turnauksen kantava tarina oli, että Ax1Le oli täysin irti. Tämä kaksikko oli avainasemassa C9:n noustessa alunperin vanhalla organisaation nimellään kärkijoukkueeksi korona-aikana. Valitettavasti vain sh1ro on pystynyt tasaisesti pitämään yllä terävintä virettään ja muiden taso ailahtelee, kun varsinkin nafanylta on nähty valitettava usein hänen uransa heikoimpiin suorituksiin rinnastettavia karttoja.
C9 sai lyhyen tikun seedauksen osalta, kun FaZe on kova koetinkivi avauskierrokselle. Avauspäivänä kuitenkin pelataan vain BO1-sarjoja ja yksi tappio ei ole vielä kriittinen pudotuspelihaaveiden kannalta. FaZella on etu sekä yksilötasolla että taktisella puolella. Karrigan on ehdotonta eliittiä omassa roolissaan ja tulivoiman osalta FaZella ei ole pelkäämistä. Sh1ro on avainasemassa molempien joukkueiden kannalta sarjan kohtalon osalta, kun häneltä vaaditaan tähän mennessä nähtyihin keskiarvoihi pääsemistä tai ottelu voi olla nopeasti ohi. Karttojen osalta Mirage on todennäköinen valinta, mutta vaikka tähän ei päädyttäisi on kartan osalta voimasuhteet tasan, kun kumpikaan ei joudu pelaamaan edes keskivertoa karttaa. C9:n yhden mihen esitys kantoi tänne asti, mutta turnauksen jatkuessa vastaavat esitykset eivät riitä. Lapulle otetaankin FaZen voittoa, kun suoralle voitolle tarjoillaan harvinaisen korkeaa kerrointa hetkellisen heikon jakson jälkeen.