CS:GO:n Rion Majorissa käynnistellään kolmatta pelipäivää, kun eilen saatiin kaksi ensimmäistä seuraavaan turnausvaiheeseen etenevää joukkuetta. Loput sen sijaan vielä joutuvat kuumottelemaan kohtaloaan, kun vasta kaksi brasilialaista joukkuetta on joutunut laulukuoroon. Yksi yhden tappion päässä putoamisesta oleva joukkue on HLTV:n rankingin 2. sijalla oleva Vitality. Joukkue kohtaa 1-2 tilanteessa niinikään olevan australialaisen Grayhoundin, kun toisen turnaus päättyy tänään. Ottelu alkaa 19:30 ja se on paras kolmesta (BO3).
Vitalityn kuherruskuukausi ohi
Vitality kiinnitti Spinxin suurilla odotuksilla ja pelaaja suorittikin aluksi hyvin joukkueen kanssa. Kuherruskuukausi on kuitenkin ohi ja nyt joukkueella on ollut vaikeuksia jo edellisten viikkojen aikana saada vakiinnutettua pelitasoaan. Kyseessä ei ole etteikö kokoonpano voisi toimia pidemmässä juoksussa, kun Spinx on pelannut vasta kaksi turnausta joukkueen riveissä. Välitöntä saumatonta yhteispeliä ei ole kuitenkaan luvassa, kun varsinkin muu joukkue on ollut alamaissa. Vitality on jo pitkään roikkunut ZywOon hartioiden varassa ja niiden merkitys vain kasvaa, kun Spinx ei ole lennossa. Spinxi pystyisi hyvänä päivänä paikkaamaan vanhoja Astralis-legendoja, mutta nykyisessä formissa Magisk ja dupreeh joutuvat tarjoamaan enemmän joukkueensa eteen, jos Vitality haluaa edetä pitkälle turnauksessa. Joukkueen helpotukseksi tämän iltainen vastus ei ole vaikeimmasta päästä ja joukkueelta sallitaan virheitä enemmän kuin mahdollisissa tulevissa koitoksissa.
Grayhound tarvitsee onnen puolelleen
Aussien edustaja näytti C9:n kanssa, että kaiken osuessa nappiin se ottaa voittoja. Varsin monella oli varmasti valittuna juuri Grayhound 0-3 joukkueeksi turnausennustuksissa, mutta BO1-otteluissa kaikki on mahdollista, kuten myös tämä vuosi on näyttänyt. Varsinkin joukkueen AWP-pelaaja aliStair oli iskussa voitto-ottelussa. Grayhoundin menestys lepää voimakkaasti haastojen voittamisessa, kun C9:iä vastaan joukkue vei kriittiset haastot ja pääsi aina niskan päälle usean miehen yhteenotoissa. Vastaavaa pelaamista voidaan hyödyntää myös Vitalitya vastaan, kun virheellisen kommunikaation määrä on nähtävissä joukkueen pelaamisesta. Varsinkin sekavissa tilanteissa joukkueelta jää pelaajien sijainteja rekisteröimättä.
Vitality on ansaitusti suosikki ottelussa ja vie ottelun nimiinsä edelleen lähes varmasti. Sen ailahtelevat otteet ja varsinkin heikko yksilösuorittaminen monen pelaajan osalta tarjoaa kuitenkin paikkoja tasoituslinjoissa. Ottelun avauskarttaan tarjoillaan australian edustajalle peräti 7,5 linjaa, ja tämä on liikaa, kun panosten noustessa Vitalitylle riittää karttavoitto, marginaalilla ei väliä. Jo hävityillä kierroksilla onkin voiton kannalta fiksumpaa säästää ja antaa vastustajalle kierroksia, kun yksi voittokierros kääntää rahatilanteen ympäri joukkueiden osalta. ZywOo tulee olemaan piikki lihassa kaikille vastustajilleen, mutta ilman muiden joukkuekavereiden tasonnostoa Grayhound haastaa double digit lukemista, varsinkin avauskartassa.