ESL Pro Leaguen 18. kausi jatkuu torstaina, kun vuorossa on pudotuspelien kolmas pelikierros. Mukana on edelleen kahdeksan parasta joukkuetta ja tänään kolmannen kierroksen peleistä pelataan kaksi ensimmäistä, kun lähetyksissä siirrytään yhteen striimiin kahdesta. Loput pelit pelataan siis yksi kerrallaan. Päivän ottelut aloittavat Vitality ja Monte, kun Vitality pääsee varsin pitkän tauon jälkeen takaisin tositoimiin. Ottelu alkaa 16:30 ja se on paras kolmesta (BO3). Keskiviikkona julkaistiin myös CS:n päivitetty versio CS2, mutta turnaus pelataan loppuun vanhalla versiolla.
Vitality lohkovoittaja
Vitality kuittasi odotetusti lohkovoiton ja suoran tien tähän vaiheeseen, kun joukkueelle ei löytänyt kaatajaa lohkovastuksista. ORKS, NiP ja Movistar eivät yksikään ollut lähellä joukkueen kaatamista, kun varsinkin Spinx oli iskussa lohkovaiheen osalta. Vitality on paperilla yksi skenen pelottavimpia nippuja, kun ZywOo, Spinx ja flameZ muodostavat kolmikon, jolle löytyy pysäyttäjä harvasta kokoonpanosta hyvänä päivänä. Vitality lähtee selkeänä suosikkina myös tänään otteluun, mutta vahvat lohkovaiheen otteet ovat saattaneet jopa ylikorostua kertoimissa.
Monte flow-tila
Montella ei ollut suuria odotuksia pudotuspelivaiheen osalta, mutta joukkue on selättänyt kaksi ensimmäistä vastustaan, kun myös Complexity kaatui lukemin 2-1. Toisessa, omassa karttavalinnassaan, Complexity oli selkeästi parempi joukkue, mutta kahdessa muussa Monten yksilöt käänsivät momentumin itselleen. Woro2k ja sdy pelasivat parhaimmat karttansa oikeaan paikkaan ja br0 täydensi kolmikon vahvan suorituksen. Monte on vahvasta alkukeväästä huolimatta edelleen ”tutkan alla” isojen joukkueiden takana, kun joukkueelta ei odoteta kevään toisintoa tälle vuodelle. Tänään se tuskin poistuu voittajana ottelusta, mutta edellisten päivien otteilla, sillä on mahdollisuus tehdä tästä ottelu.
Karttojen osalta molemmat menettävät vahvat kartat, kun Monte poistaa Infernon ja Vitality Ancientin. Montella on kuitenkin varsin maistuvat kärkikartat tästä huolimatta Vitalitya vastaan, kun Vertigo ja Anubis jäävät edelleen joukkueen valittavaksi ja se on molemmissa erinomainen. Sen sijaan lopuissa kartoissa kyyti voi olla kylmää ja Monten on toivottava, että Mirage on joko Vitalityn valinta tai decider. Kertoimissa Vitality on murskaava suosikki ja pelivalinnaksi nostetaankin karttakohtainen veto, kun Monten oma karttavalinta, eli olettavasti ensimmäinen kartta, on iskun paikka altavastaajalle. Vitality voi viedä avauspuoliskon, mutta jälkimmäisellä puolikkaalla joukkueen pitäisi pystyä kirimään double digit lukemille ja mahdollisesti pidemmällekin.