CS:GO:n puolella ESL Pro Leaguen pelit jatkuvat, kun lohkossa C pelattiin torstaina avauspäivä. Ottelut jatkuvat torstaina neljän ottelun voimin, kun myöhäisemmän kierroksen otteluissa on suomalaisittain odotetuin ottelu. Aleksib:n Ninjas in Pyjamas (NiP) kohtaa FaZe Clanin, kun selkeästi HLTV:n rankingeissa edellä oleva FaZe janoaa menestyksen jatkoa vahvalle vuodelle 2022. Ottelu alkaa 20:30 ja se on paras kolmesta (BO3).
FaZe vahva avaus
FaZe pääsi aloittamaan helpolla vastuksella, kun selkeä altavastaaja Roosters ei haastanut tosissaan ottelun voitosta missään kohtaa ottelua. FaZen etu turnauksessa on, että se on yksi harvoista joukkueista, jotka ovat ”oikealla” viisikolla liikenteessä. Esimerkiksi illan vastuksen NiPin riveissä pelaava k0nfig on paikkaamassa pelikentiltä määrittelemättömäksi ajaksi pois jäänyttä hampusta. FaZen viisikko on tulivoimaltaan, varsinkin rifle-osastolta, lähes maailman parasta. G2 on edellä tällä hetkellä kaikkia muita joukkueita, mutta ropzin ja Twistzzin veroisia pelaajia ei löydy monelta riveistä. FaZe ei ole kuitenkaan niin paljon tulivoimansa varassa, kun yksi skenen arvostetuimmista IGL-pelaajista karrigan johtaa joukkua. FaZen suurin kysymysmerkki on, että miten sen AWP-pelaaja broky pystyy suoriutumaan kärkijoukkueita vastaan.
NiPillä parantamisen varaa
NiP avasi odotetusti voitolla, mutta vastustajan saavuttamat kierrosmäärät olivat enemmän kuin ennakkoon odotettiin. PaiN sai merkittävän paljon kierroksia myös T-puolilla ja piti pelin tiukkana 2-0 tappiosta huolimatta. Joukkueen tuikkivat tähdet olivat odotetusti Brollan ja REZ, mutta myös aleksib komeili tilastoissa korkealla. Tämä on kaksijakoinen tilanne, kun tiedetään, että aleksi pystyy myös yksilötasolla tekemään tulosta, mutta toivottavaa olisi, että ilman IGL-pelaajan velvollisuuksia olevat komeilisivat muissa tilastoissa edellä. K0nfigilla ei ole helppoa standinina ja ensimmäisessä ottelussa hänen otteensa jäivät kokonaisuutena vaisuksi vaikka hän väläytti ottelussa lähes 500 vahinkopisteen kierroksen (ADR 468 avauskierroksen jälkeen). Aleksib toivoi vuoden alussa, että NiP pystyisi vihdoin pelaamaan samalla kokoonpanolla pidemmän ajanjakson, mutta hampuksen siirtyminen syrjään katkaisi tämän nopeasti. K0nfig pelasi jo edellisessä turnauksessa, mutta hän on onnistunut hankkimaan yli 1,0 ratingin vain kahdessa kartassa tähän mennessä.
Karttojen osalta NiP haluaa poistaa Anubiksen, mutta myös Ancient on varsin harkittava banni, kun FaZe saa Anubiksen poistolla lähes ilmaisen voiton Ancientista. FaZe taas poistanee Vertigon ja tämä jättää auki molempien suosiossa olevat Nuken ja Miragen. Ancientin ohella myös Inferno on FaZella vahva kotikartta, joten bannista riippumatta sen oma karttavalinta tulee olemaan sitä vahvasti suosiva myös karttojen voimasuhteiden osalta. NiP ottanee omaksi valinnakseen Overpassin, jossa sillä on mahdollisuus koittaa horjuttaa ennakkosuosikkia. Mahdollinen decider tulee olemaan Nuke/Mirage riippuen muista karttavalinnoista. Lapulle otteluun otetaan karttakohtaista vetoa, kun ottelun toiseen karttaan tarjotaan varsin maltillista linjaa FaZen eduksi. NiP normaalissa formissa voisi haastaa FaZea ja voiton kertoimen haku olisi perusteltavissa. K0nfigin kanssa peli ei ole kuitenkaan vielä ottanut riittävää askelta eteenpäin ja rutinoituneempi FaZe on tässä ottelussa kuskin paikalla.