CS:GO:n puolella keskiviikkona pääsee käyntiin ESL Pro Leaguen 17. kauden B-lohko, kun jatkoon haetaan jälleen neljää joukkuetta kahdeksasta. Avauspäivänä nähdään neljä ottelua, kun suurimmassa osassa otteluita löytyy selkeät ennakkosuosikit voittajan tontille. Päivän ensimmäisellä kierroksella toisensa kohtaavat BIG ja Complexity, kun tämä ennakkoon päivän tasaisin joukkuepari avaa viihteen CS-kansalle päivän osalta. Ottelu alkaa 17:00 ja se on paras kolmesta (BO3).
BIG heikentyneenä liikkeelle
BIGin AWP-pelaaja syrsoN teki johtopäätökset joukkueen viimeaikaisista tuloksista ja penkitti itsensä. Hänen tilalleen nousee hyped, niin ikään saksalainen peluri, joka on pelannut edellisen vuoden BIGin akatemiajoukkueessa. Hänellä on heikommilta vastuksilta metsästettynä varsin mukavan oloinen rating, mutta se joutuu tositestiin ESL:n turnauksessa, kun vastuksen taso nousee selkeästi tasosta, johon hän on tottunut. BIGin vuosi ei ole kulkenut onnellisten tähtien alla ja syrsoNin menetys on lähes pahimmasta päästä joukkueen kannalta. Vaikka pelaaja ei ollutkaan parhaimmillaan tämän vuoden osalta, on hänen onnistunut pelaamisensa johtanut hyvällä prosentilla BIGin karttavoittoihin, nyt tämä tekijä on poissa. BIG lähteekin ison askeleen takamatkalta verrattuna edellisvuoden pelitasoonsa.
Complexity jälleen uusi mato koukussa
Complexityn joukkue on kerännyt paljon kritiikkiä, kun suurella budjetilla operoiva joukkue on tulosten puolesta todella heikoissa kantimissa. IEM Katowicessa siltä nähtiin jo osviittaa paremmasta, kun joukkue pääsi 7-8 sijoille turnauksessa. Joukkueelta vaaditaan menestystä tältä ESL:n kaudelta tai muutoksia on varmasti luvassa kokoonpanon osalta. Joukkueen onnistumisten kulmakivi on ollut norjalainen hallzerk, joka on saanut myös taakseen varsin tukevan kannattajakunnan skenen keskuudesta. Hallzerk esitteli mm. ENCEä vastaan yhden parhaimmista kartoistaan pitkään aikaan, kun joukkue selvitti Play-In vaiheen. Mikäli AWP-pelaaja yhdessä Grimin ja muiden kanssa pystyy pitämään tasonsa. Pystyy se jälleen venymään kirkkaimpien mitalien taakse parhaassa skenaariossa.
Karttojen kannalta Complexity on pelannut todella ahkerasti ja se pystyy pelaamaan lähes kaikkia karttoja. BIG poistanee Overpassin, joka on joukkueen paras kartta ja parempi vaihtoehto, kuin poistaa Vertigo, jossa BIG on myös heikko. BIG taas positanee Anubiksen, kun se on ainoa karttavalikoimaan jääväheikompi vaihtoehto sen kannalta. Omaksi kartakseen Complexity saa Nuken ja BIG taas ottanee Miragen, kun joukkueen menestys lepää taktisen puolen varassa pelaajamuutosten takia. Hyped saanee default-positioita pelattavaksi, kun vielä tähän turnaukseen joukkue ei ole saanut ainakaan kaikkiin karttoihin selvää säveltä, miten uusi palapelin osa roolitetaan syrsoNin tilalle. Kertoimien osalta Complexity on löydetty altavastaajaksi otteluun ja tähän isketään kiinni, kun BIG olisi ollut jopa ilman muutoksia vain lievä suosikki otteluun. Hyped debytoi väkevästi IEM Brasilian karsinnoissa yli 1,2 ratingilla, mutta vastusten kovetessa tämä ei ole realistista näin nopealla aikataululla BIGin pääjoukkueen kanssa.