30.3. CS:GO, Blast Showdown: Fnatic – 9INE | Pettymystä paikkaamaan

30.3.2023 klo 20:30

2. kartan tasoitus: Fnatic -2,5

Panos
2/5

CS:GO:n Blast Showdown jatkuu jälleen torstaina kahden ottelun voimin, kun kahdeksan joukkueen kaavion toinen puoli käynnistetään, kun kaksi uutta joukkuetta lähtee laulukuoroon päivän päätteeksi. Päivän jälkimmäisessä ottelussa kohtaavat Fnatic ja 9INE, kun puolalaisjoukkue lähtee selkeänä altavastajaana koitokseen. Ottelu alkaa 20:30 ja se on paras kolmesta (BO3).

Fnatic antaa odottaa

Fnaticin osalta nähtiin ristiriitainen turnaus EPL:ssä. Joukkue selvitti tiensä pudotuspelivaiheeseen, kun se nappasi viimeisen paikan Last Chance -vaiheesta omasta lohkostaa. Pudotuspelipaikkaa voidaan pitää joukkueen minimitavoitteena, mutta 2-0 tappio FURIAlle oli varsin katkera päätös turnaukselle. Joukkue on ollut edellisen 6kk positiivisia joukkueita, mutta sen harmiksi kriittisten palasten KRIMZ ja FASHR pelitason on tipahtanut alaspäin sen parhaista hetkistä syksyllä. KRIMZin avut ovat myös henkisellä puolella, mutta varsinkin erikoisilla bindeilla pelaavan FASHRin pitäisi pystyä parempaan. Showdown on hyvä välietappi muiden turnausten välissä, kun vain yksi kahdeksasta joukkueesta varmistaa paikan kevään finaaliturnauksen.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018

9INE tasaista grindiä

Puolalaisjoukkue on grindannut todella aktiivisesti ja sillä on kovat määrät virallisia pelejä tälle vuodelle. Joukkue grindaa lähes kaikkia pienemmän tierin turnauksia, kun pienemmillä joukkueilla aktiivinen turnauksiin osallistuminen ja varsinkin avoimien karsintojen pelaamienen avaa ovia isompiin turnauksiin, kuten nyt menossa olevaan BLAST Showdowniin. Joukkueen riveissä pelaa myös ENCEn entinen pelaaja hades, joka on ollut yksi joukkueen kantavista voimista heikomman tason joukkueiden kanssa.

Karttojen osalta 9INEn aktiivinen pelaus hyödyttää joukkuetta. Sen permabanni Inferno osuu fnaticille keskivertoa parempaan karttaan. Fnatic taas joutuu arpomaan Ancientin ja Anubiksen poiston välillä, kun molemmat ovat paljon pelattuja altavastaajan osalta. Karttojen voimasuhteista selkein arvioitava on fnaticin oma karttavalinta, kun joukkue pääsee pelaamaan joko Overpassin tai Nuken. Tilastojen näkökulmasta 9INElla on kovat prosentit molemmissa, mutta vastusten taso on merkittävä erotus, kun fnatic on ottanut kovia päänahkoja omissa karttavalinnoissaan. Lapulle otetaankin ottelun toisen kartan tasoitusta, kun fnaticin linja suhteessa ottelun voittoon on alhainen.

MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimustaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
WILLIAM HILL 100€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01
Bankonbet 100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bankonbet on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!