CS:GO:n puolella lähestyvä vappu ei hidasta menoa, kun Blast Premier Showdown kevään osalta lähestyy finaalia. Perjantaina on vuorossa ensimmäinen välierä, kun suomalaisorganisaatio ENCE hakee jälleen finaalipaikkaa, kun vastaan asettuu tällä kertaa tanskalainen Heroic. Ottelu alkaa 17:30 ja se on totuttuun tyyliin paras kolmesta (BO3).
ENCE ja Spinx
ENCEn vireestä vähintään iso kiitos kuuluu Spinxille, kun rifle-pelaaja on on löytänyt uskomattoman vireen. Edellisessä turnauksessa hän esitti koko peliuransa parhaan kartan tilastollisesti ja lukuisia top10 suorituksia. Hänen otteensa ovat innostaneet myös dychan ja hadeksen uudelle tasolle, kun kolmella tasaisella suorittajalla pärjää jo pitkälle suuressa osassa otteluita. Madenin otteet ovat valitettavasti edelleen hakemassa formiaan, kun joukkueen tuorein palanen ei edelleenkään ole päässyt pelin sisään toivotulla tavalla. Hän ei pelaa positiota, jossa suoranaisesti nautitaan tapoista, mutta hänen kohdalleen osuvat tilanteet ovat päätyneet liikaa vastustajan eduksi.
Heroic tasainen puurtaja
Heroicin vuosi 2022 on vielä antanut odottaa täysosumaa, mutta joukkue on alkamassa löytää vireensä Majorin lähestyessä toukokuussa. ESL:n kausi päättyi joukkueen osalta pudotuspelien avauskierroksella Liquidia vastaan, mutta RMR karsinnoissa Heroic lunasti paikkansa Majoreille suoraan kolmessa ottelussa, kun ratkaisevassa ottelussa joukkue kaatoi s1mplen tähdittämän NaVin. Joukkue jatkoi voittoputkeaan myös Showdownin avauskierroksella, kun se kaatoi vaivatta NKT:n kahdessa kartassa. Heroicin vahvuus on ennen kaikkea Astralismainen joukkueen tasaisuus, kun sen kokoonpanosta ei löydy tulivoiman osalta heikkoa lenkkiä. Stavnin vire lähentelee Spinxiä, mutta aivan vastaavassa ennennäkemättömässä vireessä Heroicin tilastokärki ei ole. Hänellä on kuitenkin tulitukenaan aina vaarallinen cadiaN, jonka tilastot ovat varsin komeaa katsottavaa IGL:n roolin huomioiden.
Heroic askeleen edellä
Karttojen osalta Heroic poistaa Dust2:n ja ENCE Infernon, kun molemmat menettävät itselleen vahvan kartan. Jäljelle jäävästä valikoimasta ENCElle houkuttelevin vaihtoehto on sen bravuurikartta Nuke, jossa dycha pitää toimistoaan. Heroicille taas paras vaihtoehto on Vertigo, jossa se on ollut vahva myös kovempien vastusten kanssa. Ylipäätään Heroicilla on vahva valikoima ENCEä vastaan, kun se on suosikki tai vähintään tasaväkinen kaikissa kartoissa. ENCEä ohuesti suosivat Nuke ja Ancient sisältävät molemmat riskin, että Heroic pääsee aloittamaan CT-puolella ja siirtymään dominoivassa johdossa toisella karttapuoliskolle. Hyvät karttavaihtoehdot sekä tasaisempi viisikko puoltavat Heroicia illan välierässä, kun voittaja etenee yhden ottelun päähän paikasta BLASTin finaaliturnaukseen. Lapulle poimitaan Heroicin voittoa, kun kerroin on ollut lievässä nousussa ja päässyt pelikelpoisen puolelle linjan osalta.