26.10. ATP Pietari: Marin Cilic – Albert Ramos-Vinolas | Espanjalaispelaaja hätää kärsimässä

2021-10-26 11:00:00

Cilic -1.5 erää

Panos
2/5

Pietarin ATP 250 -turnauksen ensimmäisellä kierroksella kroatialainen Marin Cilic saa vastaan espanjalaisen Albert Ramos-Vinolasin. Pysyykö massalla viihtyvä espanjalaispelaaja Cilicin kyydissä mukana, vai paketoiko isokokoinen kroatialainen ottelun nopeasti?

Cilicin viime vuodet olleet vaikeita

Cilicin viime vuodet ovat olleet todella vaikeita, sillä entinen maailmanlistan kolmonen ei ole löytänyt pelivirettään millään, vaikka omien sanojensa mukaan hän on kääntänyt kaikki kortit huippuvireensä löytämiseksi. Pieniä valonpilkahduksia Ciliciltä on toki tämän kalenterivuoden aikana nähty, sillä kesällä hän voitti ensimmäisen ATP-tittelinsä yli kolmeen vuoteen ja Olympialaisista taskuun päätyi hopeamitali nelinpelistä.

Penkin alle menneen US Openin jälkeen Cilic piti lähes kolme viikkoa kestäneen turnaustauon, ja paluun pelikentille hän teki viime viikolla Moskovassa. Cilic on perinteisesti ollut erinomainen sisäpelaaja – erityisesti Venäjällä – ja tämän hän todisti myös viime viikolla. Cilic eteni Moskovan ATP 250 -turnauksessa hienosti finaaliin asti, ja vaikka finaalissa tappio tulikin, oli viikko kokeneelle kroaattipelaajalle erinomainen.

Cilicin syöttö kulki pitkästä aikaa todella hyvin ja sisäkenttien tarjoamat olosuhteet sopivat 33-vuotiaalle kroatialaispelaajalle kuin nenä päähän. Nopeilla sisäalustoilla Cilic pääsee hyödyntämään erinomaista syöttöään ja aggressiivista baseline-pelaamistaan, ja mikäli mies pystyy ylläpitämään viime viikkoisen tasonsa, löytyy häneltä kaikki tarvittavat edellytykset pitkälle etenemiseen myös Pietarissa.

STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348

Ramos-Vinolasilla vaikeaa nopeilla alustoilla

Ramos-Vinolasin osalta kausi käynnistyi hyvin. Kokenut espanjalaispelaaja ylsi finaaliin Cordoba Openissa ja onnistui juhlimaan turnausvoittoa Estorilin ATP 250 -turnauksessa, jonka finaalissa hän kaatoi brittiläisen Cameron Norrien. Ramosin vaikeudet alkoivat kuitenkin heti, kun massakausi päättyi ja turnauksia alettiin pelaamaan nopeammilla alustoilla. Toki täytyy muistaa, että Ramos-Vinolas ylsi Miami Masterissa hänen standardeillaan hienosti kolmannelle kierrokselle, mutta Miamin alusta on yksi kiertueen hitaimmista, jota voisi kuvailla lähes massa-alustaksi.

Kesän aikana Ramos-Vinolas putosikin jokaisesta pelaamastaan turnauksesta Umagia lukuun ottammatta aikaisessa vaiheessa, ja sama trendi jatkui myös syksyllä Jenkeissä, kun kiertue palasi pienen tauon jälkeen kovalle alustalle. Pientä vaihtelua saatiin toki Indian Wellsissä, kun Ramos-Vinolas eteni yllättäen aina kolmannelle kierrokselle asti, kaataen matkan varrella muun muassa Lorenzo Musettin ja Felix Auger-Aliassimen, mutta muilta osin kokeneen espanjalaisen syyskausi oli selvä pettymys.

Indian Wellsin jälkeen paluu normaaliin päiväjärjestykseen nähtiin heti viime viikolla Antwerpissa, kun Ramos-Vinolas putosi syksyn ensimmäisestä sisäturnauksestaan heti avauskierroksella. Nihkeästi viime aikoina esiintynyt Jan-Lennard Struff kaatoi Ramos-Vinolasin kolmessa erässä, ja vaikka lukemat pysyivätkin maltillisina, oli Ramos-Vinolas läpi ottelun selkeästi huonompi pelaaja.

Cilic selvästi parempi pelaaja

Cilic lähtee tiistain otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, eikä syyttä. Ramos-Vinolasin pelityyli ja ominaisuudet eivät sovellu sisäkentille lainkaan, kun taas Cilic on nopeilla alustoilla vahvimmillaan. Cilicin syöttö on selvästi espanjalaispelaajaa parempi, ja kun pallorallejakaan ei sisäkentillä liiemmin nähdä, ovat Ramos-Vinolasin menestysmahdollisuudet todella ohuet.

Jos Cilic syöttää samaan tapaan kuin Moskovassa ja virhemäärät pysyvät maltillisina, voi ottelu olla nopeasti ohi. Ramos-Vinolasin heikko syöttö tarjoaa Cilicille mahdollisuuden myös aggressiiviseen palautuspelaamiseen ja uskonkin kokeneen kroatialaispelaaja laittavan ottelun pakettiin suoraan kahdessa erässä.

MR GREEN 100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
BETINIA 100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!