24.3. MM-karsinta: Ruotsi – Tsekki | Huippupanokset molemmille tärkeässä ottelussa

Molemmat joukkueet tekevät maalin

@2.090

Panos
2/5

Jalkapallon MM-jatkokarsinnassa kohtaa ennakkoon tasaineen taistelupari, jossa Ruotsi ja Tsekki kohtaavat torstaina klo 21.45 alkaen.

Ruotsi pelaa ilman Ibrahimovicia

Ruotsi pelasi viime kesänä EM-kisoissa, ja alkulohko sujuikin joukkueelta mallikkaasti. Turnaus alkoi 0-0-tasapelillä Espanjaa vastaan, jota seurasivat voitot Slovakiasta ja Puolasta. Turnaus sai kuitenkin tylyn lopun, kun Ukraina pudotti Ruotsin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella jatkoajan jälkeen. Ruotsi on pelannut jo pitkän aikaa kansainvälisissä otteluissa korkealla tasolla, mutta nykyruotsi pelaa upeasti koko joukkueena, eikä nojaa enää suuriin yksittäisiin tähtiin takavuosien tapaan.

MM-karsinnat Ruotsilta sujuivat saldolla 5-0-3, jolla joukkue sijoittui karsintalohkonsa toiseksi Espanjan jälkeen. Taakse jäivät Kreikka, Georgia ja Kosovo, joten lohkon toinen sija oli ennakkoon ajateltuna todennäköisin lopputulos. Joukkue osaa maalinteon koko joukkueen voimin, ja pääosin puolustus toimii myös hyvin, puolustaahan koko joukkue omaa maaliaan tunnollisesti. Zlatan Ibrahimovic on tehnyt paluun maajoukkueeseen, mutta kulttipelaaja on sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Tsekki vaarallinen erikoistilanteissa

Tsekki esiintyi odotusten vastaisesti erittäin vahvasti kesän EM-kisoissa. Alkulohkossa joukkue kaatoi Skotlannin ja pelasi Kroatian kanssa tasan, mutta Englanti oli liian vahva joukkueelle alkulohkon päätösottelussa. Tsekki selvisi kuitenkin pudotuspeleihin, jossa ensimmäisellä kierroksella kaatoi Hollanin 2-0, mutta taipui sen jälkeen Tanskalle 1-2. Patrik Schick oli joukkueensa ykköstykki EM-turnauksessa, ja kärki on myös osunut MM-karsinnoissa kahdesti, joukkueen harmiksi kärki näyttäisi olevan sivussa Ruotsia vastaan. Tsekin maajoukkueen taso on noussut vuosi vuodelta, ja joukkueessa pelaa tällä haavaa useampi huippusarjoissa, kuten Valioliigassa, pelaava pelaaja, kuten mm. Soucek ja Coufal.

Omassa karsintalohkossaan Tsekki oli kolmas saldolla 4-2-2. Joukkue on hyökkäyspäässä edelleen vaarallinen ja erikoistilanteissa etenkin, mutta myöskään puolustuspäässä joukkuetta ei ole kaikkein helpoin horjuttaa. Vierasottelu on aina vaikea, ja joukkue tarvitsee tähtipelaajiensa onnistumista tiukassa paikassa. Tsekin otteluissa yleensä sattuu ja tapahtuu, eikä maalimäärät jää helposti alle kahden osuman. Hyökkäyspään potentiaali on valtava myös ilman Schickiä, ja joukkueella on saumansa myös vieraskentällä.

Maaleja valtavista panoksista huolimatta

Ruotsi ja Tsekki eivät ole kohdanneet usein A-tasolla, mutta joka kerta joukkueet ovat onnistuneet tekemään maaleja. Tälläkin kertaa maaliodotusarvo on korkealla, vaikka ottelun panos on huippu-iso molemmille joukkueille. Molemmilta joukkueilta löytyy erikoistilannetaitoa ja maaliahneita pelaajia, ja kummankaan puolustukset eivät ole Euroopan pitävimpiä. Kumpikin joukkue pystyy maalintekoon ja oletettavaa on, että maaliverkot soivat molempien maalivahtien selän takana. Ruotsi on niukka suosikki otteluun, mutta Tsekki pystyy myös luomaan paikkoja ja iskemään pallon ainakin kertaalleen maaliin.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

30€ kierrätysvapaa ilmaisveto uudelta verovapaalta vedonlyöntisivustolta

XLBet tarjoaa meidän lukijoille 30€ ilmaisvedon ilman kierrätysvaatimusta!