16.4. Valioliiga: Watford – Brentford | Avointa pelaamista luvassa

Yli 2.5 maalia

@2.130

Panos
2.5/5

Sarjanousijat kohtaavat molemmille isossa ottelussa, kun Watford ja Brentford kisaavat pisteistä lauantaina klo 17.00 alkaen.

Watfordilla alkaa tulla kiire

Watford on löytänyt pelaamiseensa järkeä Roy Hodgsonin otettua ohjat, mutta joukkueen pistetili karttuu edelleen liian hitaasti. Kuuden viime ottelun saldo joukkueella on 1-1-4, ja takana on kaksi peräkkäistä tappiota Liverpoolille ja Leedsille. Watfordin peli on tiivistynyt siitä hurlumheistä mitä se pelasi aikaisemmin, mutta samaan aikaan hyökkäystehot ovat laskeneet dramaattisesti. Joukkue on jäänyt koko kauden otannalla alle yhteen tehtyyn maaliin per pelattu ottelu, kuudessa viime ottelussa joukkue on jäänyt neljästi maaleitta.

Emmanuel Dennis oli alkukauden suurimpia yllättäjiä, ja hyökkääjä on ehtinyt iskeä kauden aikana maaleja yhdeksän kappaletta ja viisi maalisyöttöä päälle. Kevätkaudella on ollut huomattavasti hiljaisempaa ja joukkue kaipaisi osumia myös Joshua KIngiltä ja loukkaantumisista toipuneelta Ismaila Sarrilta. Watfordille ei enää riitä pelkkä puolustaminen, vaan joukkue tarvitsee pisteitä ja voittoja, eroa säilymiseen on jo kuusi pistettä. Cucho jatkaa sivussa, joka on poissa joukkueen hyökkäyspään tehoista, myös Baah ja N´Koulou saattavat olla sivussa.

NEOBET 100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Brentford löytänyt ilon kentällä

Brentford on hyvin lähellä sarjapaikan säilyttämistä, joukkue on sijalla 13, ja eroa putoamisviivaan on jo turvallisen tuntuiset 12 pistettä. Kuuden viime ottelun saldo joukkueella on 4-0-2, ja viime kierroksilla ovat kaatuneet mm. Chelsea ja West Ham. Christian Eriksen on vahvistanut Brentfordin keskikenttää ja tanskalainen keskikentän ihme on löytänyt hyvän vireen yhdessä Ivan Toneyn ja Yoane Wissan kanssa. Brentford on ollut pitkin kautta hyökkäyssuuntaan erittäin hyvä, mutta puolustuspäässä välillä sattuu ja tapahtuu liikaakin, joukkue on päästänyt myös reilusti maaleja.

Ivan Toney on nostanut profiiliaan jälleen kevään aikana, kasassa hyökkääjällä on jo 12 maalia ja taustalla tukea on antamassa Wissa viiden maalin muodossa. Joukkue pelaa agressiivisesti, samaan tapaan kuin viime kaudella Championshipissä, ja omasta tyylistä ei tingitä. Tulosta tulee tasaisesti ja Brentford on hyvällä tiellä omintakeisella tyylillään. Dasilva ja Onyeka jatkavat sivussa edelleen, mutta ykköskorin pelaajat ovat pelikunnossa ja käytettävissä tässä Brentfordille myös isossa ottelussa.

Isännät tarvitsevat kipeästi voittoa

Joukkueet kohtasivat viimeksi joulukuussa, jolloin Brentford oli vahvempi kotonaan 2-1. Panokset ovat entistä kovemmat etenkin Watfordin osalta, joukkue tarvitsee tukun pisteitä loppukauden aikana, joten hyökkäyspelissä pitäisi saada jotain aikaan. Brentford nauttii tilanteesta, joukkue pystyy pelaamaan suht rennosti ja iskemään agressiivisesti vastaan, josta joukkue nauttii suunnattomasti. Ottelusta on odotettavissa avoin ja viihdyttävä kamppailu, jossa maaleja nähtäneen runsaasti.

BET365 50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS 100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

PARHAAT KERTOIMET JA KORKEIMMAT PANOSRAJAT VALIOLIIGAAN!

Pinnacle tarjoaa maailman parhaat kertoimet ja korkeimmat panosrajat moneen eri lajiin ja sarjaan!