AMMATTILAISTEN VEIKKAUSVIHJEET ILMAISEKSI

Veikkausvihjeet – kun puhutaan voitollisesta vedonlyönnistä, käytössä olevia työkaluja ei voi olla koskaan liikaa. Siksi kaikki tarjolla oleva laadukas apu kannattaa ottaa vastaan, oli sitten kyseessä minkä tasoinen pelaaja tahansa. Kun siis puhutaan laadukkaista vetovihjeistä, joista ei tarvitse maksaa penniäkään, ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ja jokaisen pelaajan tulee luonnollisesti hyödyntää ne omalla tavallaan eli hyödyntää kaikki vedonlyöntivihjeet itselle optimaalisesti. Jos olet esimerkiksi aloitteleva vedonlyöjä, joka vasta opiskelee voittavan vedonlyönnin elementtejä, parhaat veikkausvihjeet kannattaa hyödyntää maksimaalisesti.

Kokeneempien pelaajien kohdalla ilmaiset pelivihjeet toimivat puolestaan erinomaisena tukena omien analyysien rinnalla. Lisäksi ne tarjoavat aina parhaat kertoimet sekä panosmallin, joista kannattaa ottaa aina kaikki ilo irti. Toki kokeneempien pelaajien osalta on sanottava se, että vaikka olisit lyönyt vetoa vuosikausia, pelaamisesi ei ole välttämättä voitollista. Sen vuoksi kannattaa varmistaa, että sinulla on todella hallussasi ne voitollisen vedonlyönnin elementit; se tapahtuu helposti, kun luet meidän asiantuntevan tiimin vihjeitä.

TURBOVEGAS 100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
BETINIA 100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
EXCITEWIN 100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

UUSIMMAT VEIKKAUSVIHJEET

Alapuolelta löydät julkaisujärjestyksessä kaikki uusimmat veikkausvihjeet. Julkaisemme vihjeitä vuorokauden ajasta riippumatta, jonka ansiosta löydät varmasti mielenkiintoista pelattavaa aikaisesta aamusta aina myöhään yöhön asti.

Jokainen veikkausvihjeemme on kirjoitettu kyseisen lajin ja sarjan läpikotaisin tuntevan asiantuntijan toimesta. Kaikki vihjeet sisältävät ammattilaisen analyysin vinkattavasta kohteesta sekä esittelyn parhaan kertoimen tarjoavasta peliyhtiöstä.

Lue lisää veikkausvihjeistä

Tältä sivulta löydät kattavan infopaketin kaikesta veikkausvihjeisiin littyvästä, sekä ohjeita vihjeiden hyödyntämiseen. Voit hypätä suoraan mielenkiintoisen aiheen pariin alta tai jatkaa lukemista järjestyksessä.

PARHAAT VEIKKAUSVIHJEET – MITEN TUNNISTAN NE?

Koska vuonna 2021 vedonlyönti on suositumpaa kuin koskaan aiemmin, markkinoilla on ennätysmäärä pelisivustoja. Sen myötä myös vedonlyöntivihjeet ovat kovassa huudossa ja vihjesivustoja on paljon. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajalla saattaa mennä oma aikansa siihen, että ne absoluuttisen parhaat veikkausvihjeet löytyvät. Mutta, kun sellaiset tulee vastaan, voimme vannoa, että ihan vain pienellä lukemisella huomaat harrastelijoiden ja asiantuntijoiden väliset erot. Ne paistavat siis läpi ensimetreiltä lähtien, joten itsessään laadukkaiden veikkausvihjeiden tunnistaminen ei ole minkäänlainen ongelma.

Vaikka pelaajien ei tarvitse nykyisin maksaa siitä, että he saavat todellisia asiantuntijoiden laatimia vihjeitä, laadukkaiden ilmaisten vedonlyöntivihjeiden löytäminen on haastavaa. Tämä johtuu siitä, että valtaosa vihjesivustoista on edelleen harrastelijoiden käsialaa ja niitä on vielä enemmän kuin historian saatossa. Toki selkeä parannus on se, että ennen pelaajien oli välttämätöntä käyttää maksullisia vihjepalveluita, mikäli he halusivat laatua. Mutta kuten todettua, ammattilaisten vihjeet eroavat jokaisella mahdollisella tavalla harrastelijoiden laatimista.

Yläpuolen upotuksesta voit kuunnella hyviä veikkausvihjeitä maailman suosituimpiin sarjoihin.

Seuraavassa me käymme hieman syvällisemmin läpi sitä, miten parhaat veikkausvihjeet tunnistaa. Näin ollen teidän ei tarvitse jäädä ainakaan arpomaan niitä eroja laadun ja määrän välillä, vaikka kyseiset eroavaisuudet ovatkin jokaisen nähtävillä.

Laadukkaan vedonlyöntivihjeen tunnusmerkkejä

Parhaat vedonlyöntivihjeet tunnistaa useammasta kuin vain yhdestä elementistä, ja parhaissa vihjeissä nämä elementit ovat aina läsnä. Laadukkaiden vihjaajien ei tarvitse koskaan esimerkiksi piilotella mitään, vaan esimerkiksi palautusprosentit ilmoitetaan rohkeasti ja avoimesti – tavalla tai toisella. Myös perustelut ovat täysin omaa luokkaansa. Samaan aikaan sitä oppii yhtä sun toista voitollisen vedonlyönnin saloista, joita noudattamalla sitä kaikkien himoitsemaa rahaa voittaa pitkässä juoksussa.

Laadukkaat vedonlyöntivihjeet ovat siis kaikessa yksinkertaisuudessaan parhaita, ja se heijastuu niistä kokonaisvaltaisesti. Ylipäätään Pitkavetovihjeet.org -sivuston ainoana tavoitteena on tarjota suomalaisille vedonlyöjille niitä parhaita vihjeitä, eikä tuosta tavoitteesta tingitä koskaan. Tästä syystä meidän veikkausvihjeet kannattaa hyödyntää aina, ja hyötyä niistä mahdollisimman monipuolisesti. Tämä ei ole vaikeaa siinä vaiheessa, kun olet löytänyt laadukkaita vihjeitä tarjoavan sivuston, kuten nyt kohdallasi on päässyt käymään.

Perustelut ammattilaisilta

Kun perustelut pelivalinnalle ovat ammattilaisten käsialaa, sen kyllä tunnistaa välittömästi. Ammattilaiset eivät nimittäin ikinä lähde omaan mutuiluun perustuen laukomaan asioita valitusta kohteesta, vaan kaikessa on ajatus mukana. Laadukkaissa vihjeissä ei myöskään nojauduta ainoastaan saatavilla oleviin yleisiin tilastoihin, kokoonpanoihin liittyvään informaatioon tai muihin uutisiin; ne kulkevat sen sijaan aina käsi kädessä vihjaajan valtaisan tietotaidon kanssa. Ja tuo tietotaito, se perustuu puolestaan siihen, että vihjaaja todella elää ja hengittää vihjaamaansa lajia ja/tai sarjaa. Kun siis luet ammattilaisten perustelut, ei sinulle jää pienintäkään epäilystä siitä, miten laadukas vedonlyöntivihje on kyseessä.

Palautusprosentti ilmoitetaan

Palautusprosentti kertoo kaiken oleellisen siitä, millainen vihjaaja tai sivusto on kyseessä. Yleisimmin palautusprosentti ilmoitetaan vihjaajakohtaisesti, mutta toisinaan se voidaan ilmoittaa kokonaisuudessaan sivuston osalta. Niin tai näin, palautusprosentti on hyvin paljastava asia sille, miten laadukkaita veikkausvihjeet ovat nimenomaan pitkässä juoksussa. Yksinkertaistettuna voidaankin todeta, että mikäli sivusto ei ole valmis näyttämään palautusprosentteja missään muodossa, tällöin sivustoon on hyvin vaikea luottaa. Palautusprosentti kertoo siis panostetun rahasumman ja kerättyjen voittojen suhteesta. Kun siis voitot jaetaan panostetulla summalla, lopputuloksena on palautusprosentti. Mikäli palautusprosentti on yli yhden, tällöin puhutaan voitollisesta vedonlyönnistä. Ja mitä korkeampi palautusprosentti on, sitä parempi.

Voitollinen vedonlyönti kaiken tekemisen ytimessä

Voitollinen vedonlyönti on luonnollisesti jokaisen pelaajan tavoitteena, mutta toinen asia onkin sitten se, ollaanko sen eteen valmiita tekemään kaikki mahdollinen. Mikäli ollaan, tällöin mahdollisuudet tehdä voittoa pitkässä juoksussa kohenevat merkittävästi. Laadukkaat vedonlyöntivihjeet pitävätkin voitollisen vedonlyönnin kaiken tekemisen ytimessä; yksinkertaisesti ainoa tavoiteltava asia on siis voittaminen. Vaikka vedonlyönti on ylipäätään mukava harrastus, silloin kun se pysyy hallinnassa, voittaminen tekee siitä vielä mukavampaa. Kun siis luet Pitkavetovihjeet.org -sivuston vihjeitä, tällöin sinulla on mahdollisuus oppia voitollisesta pelaamisesta ja päästä siihen myös itse kiinni. Voitollisen vedonlyönnin elementit ovat nimittäin jatkuvasti läsnä vihjeissämme – alusta loppuun saakka – eikä niitä voi niin sanotusti missata.

Vinkkejä ja ohjeita voitolliseen vedonlyöntiin voit katsoa yläpuolen videolta.

VEDONLYÖNTIVIHJEET MONEEN ERI LAJIIN

Vedonlyöjiä on jokaiseen mahdolliseen lähtöön. Toiset nauttivat erityisesti yhden lajin tai yhden tietyn sarjan seuraamisesta, toiset ovat taas kaikkiruokaisia. Ja, vaikka vedonlyönnissä tavoitellaankin sitä voittamista, samalla kyse on lisäjännityksen hakemisesta otteluiden ja eri urheilutapahtumien seuraamiseen. Kun siis puhutaan, mitkä sarjat kuuluvat Pitkavetovihjeet.org -sivuston tarjontaan, niitä on olemassa reippaasti enemmän kuin yksi.

Laajan tarjonnan takaaminen suomalaisille vedonlyöjille vaatii myös sitä, että meillä on laadukkaita vihjaajia eri lajeihin ja sarjoihin. Aivan, kuten sinä saatat tietää nimenomaan jostain tietystä yksittäisestä sarjasta äärimmäisen paljon, näin on myös vihjaajien kohdalla; ovathan he vedonlyöjiä siinä, missä myös me kaikki muut. Meillä on siis olemassa laaja ja asiantunteva tiimi, nimenomaan eri sarjojen asiantuntijoista koostuva sellainen, ja se takaa äärimmäisen laadukkaat veikkausvihjeet.

Jalkapallo vinkit

Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Kyseessä on yksinkertaisesti äärimmäisen laajalti rakastettu peli, joka ei monellekaan ole vain peli, vaan jopa uskonto. Tästä syystä meidän veikkausvihjeet pitävät totta kai sisällään jalkapallo vihjeet. Ennen kaikkea me olemme keskittyneet niihin kaikkein suosituimpiin sarjoihin, mutta meidän jalkapallo vihjeet kattavat toki myös pienemmät sarjat; ne, kun tarjoavat useimmiten parhaat ylikertoimet. Mutta seuraavassa me käymme läpi nimenomaan niitä kaikkein suosituimpia sarjoja jalkapallon absoluuttiselta huipulta.

Valioliiga vihjeet

Valioliiga on etenkin suomalaisten vedonlyöjien ja ylipäätään jalkapallon ystävien keskuudessa ylivoimaisesti se kaikkein suosituin jalkapallosarja. Valioliigalla on todella pitkät perinteet Suomesta, ja syystä tai toisesta se on viehättänyt meitä kaikkein eniten jo vuosikymmenten ajan. Tästä syystä Valioliiga vihjeet näyttelevät suurta roolia, mitä tulee meidän vihjetarjontaan. Toki myös se on vaikuttava tekijä, että juuri Valioliigaan löytyy kaikista maailman sarjoista kaikkein eniten pelattavia kohteita; jopa 400 kohdetta yhteen otteluun.

UCL vihjeet

Kun puhutaan kaikkein katsotuimmasta urheilutapahtumasta joka vuosi, on se Mestarien liigan finaali. Mestarien liiga on Euroopan, ja totta kai myös koko maailman, mittapuulla se kaikkein kovatasoisin seurajoukkuekilpailu. Mestarien liiga onkin maistunut meille suomalaisille aina, ja olemmehan me päässeet kokemaan sen hienon hetken, kun suomalaisjoukkue HJK oli mukana. Joten tottahan toki meiltä löytyvät UCL vihjeet, jotka tuovat paljon iloa etenkin niihin pimeisiin syksyisiin ja talvisiin iltoihin.

Vihjeitä muihin Euroopan huippusarjoihin

Mitä ovat sitten ne Euroopan muut huippusarjat eli mitä kaikkia eurooppalaisia suursarjoja meidän vedonlyöntivihjeet koskettavat? Meiltä löytyvät La Liga vihjeet, Serie A vihjeet, Bundesliiga vihjeet, Ligue 1 vihjeet ja totta kai myös Eurooppa-liiga vihjeet. Lisäksi, kuten aiemmin mainitsimme, meiltä löydät vihjeitä myös pienempiin sarjoihin, kuten esimerkiksi Veikkausliiga vihjeet. Tarjontaa on siis todella paljon sekä isojen että hieman pienempien sarjojen osalta.

Jääkiekko vihjeet päivittäin

Jääkiekko on ikään kuin urheilulaji, joka siirtyy Suomessa eräänlaisena verenperintönä sukupolvelta toiselle. Viimeistään jääkiekon MM-kisojen aikaan koko kansa herää kannattamaan Leijonat voittoon, ja sitä kautta sekä seuraamaan että lyömään vetoa jääkiekosta. Jääkiekko vihjeet ovat siis todella oleellinen osa meidän tarjontaamme. Kun siis tulet lukemaan meidän veikkausvihjeitä, tulet aivan satavarmasti törmäämään jääkiekkovihjeisiin – myös maajoukkueturnausten osalta.

Suosituimmat NHL vihjeet

NHL on maailman kovin jääkiekkosarja ja samalla myös maailman seuratuin sellainen. Etenkin 2000-luvun aikana NHL on saavuttanut todella kovan suosion myös Suomessa. Nykyisin meille tarjotaan mahdollisuus katsoa, vaikka kaikki NHL-kauden pelit, joten me olemme päässeet huomattavasti lähemmäksi tätä maailman kovinta kiekkoliigaa; lisäksi sarjassa on nykyisin paljon suomalaisia huippunimiä. NHL vedonlyönti onkin Suomessa todella suosittua, joten tottahan toki me iskemme teille pöytään myös NHL vihjeet.

Lue parhaat Liiga vihjeet

SM-liiga ei välttämättä ole tasoltaan ihan siellä, missä se oli parhaina vuosinaan; aikanaan tämän meidän kotoisen liigan katsottiin olevan maailman toiseksi kovin kiekkosarja NHL:n jälkeen. Tästä huolimatta SM-liiga on kuitenkin edelleen lähellä meidän suomalaisten sydämiä ja sitä kautta myös SM-liiga vedonlyönti maistuu suomalaisille. Meiltä siis löydät totta kai SM-liiga vihjeet säännöllisin väliajoin.

KHL veikkausvihjeet asiantuntijoilta

KHL vedonlyönti on yleistynyt merkittävästi suomalaisten vedonlyönnin ystävien keskuudessa sen myötä, kun suomalaisseura Helsingin Jokerit liittyi mukaan KHL:ään. Vaikka monikaan suomalainen ei myönnä seuraavansa Jokereita, todellisuus on tietyissä määrin toinen, ja sen osoittaa pelkästään jo se kasvanut vedonlyöntiaktiivisuus. Meidän vihjeet eivät kuitenkaan sisällä pelkästään Jokerien otteluita, vaan myös muut KHL vihjeet – totta kai.

Muut lajit ja sarjat

Me halusimme nostaa erikseen esille jalkapallon ja jääkiekon, koska ne ovat lopulta ne urheilulajit, jotka ovat kaikkein tärkeimpiä meille suomalaisille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö me seuraisi myös muita lajeja ja sarjoja; itse asiassa suomalaiset ovat hyvin kaikkiruokaista väkeä urheilun suhteen. Vedonlyönnin puolella lukuisat useat muiden lajien sarjat ovatkin äärimmäisen suosittuja veikattavia, joten seuraavaksi käsittelemme, mitä kaikkia sarjoja vihjeemme sisältävät.

NBA vihjeet

Koripallon osalta NBA vedonlyönti on ehdottomasti ylivoimaisesti suosituinta suomalaisten keskuudessa; se on ollut vain kasvamaan päin sen myötä, kun Lauri Markkanen siirtyi NBA:han. Koripallo on maailman toiseksi suosituin urheilulaji ja NBA maailman paras koripallosarja, joten ne muodostavat yhdessä pysäyttämättömän yhtälön. Näin ollen NBA vihjeet ovat totta kai osa valikoimaamme.

Netin laadukkaimmat tennis vihjeet

Tennis vedonlyönti on erittäin suosittua suomalaisten pelaajien keskuudessa. Me emme kuitenkaan lähde tässä erottelemaan Grand Slam -turnauksia, ATP-kiertuetta tai WTA-kiertuetta erilliseksi maininnaksi meidän tennis vihjeiden osalta. Tämä johtuu siitä, että kaikki nämä ovat meidän tennis vihjeet -kategoriassa, kuten myös ehdottomasti ne pienemmät tennisturnaukset maistuvine ylikertoimineen.

NFL vihjeet

Amerikkalainen jalkapallo on jo pidempään maistunut osalle suomalaisista, mutta joka päivä tuo kiinnostuneiden suomalaisten määrä jenkkifutiksen osalta vain kasvaa. Tuo kasvu on peruja puhtaasti siitä, että NFL on nykyisin meidän suomalaisten ulottuvilla muutoinkin kuin vain Super Bowlin osalta. NFL vedonlyönti on yleistynyt samaa hurjaa tahtia, joten Pitkavetovihjeet.org tarjoaa teille totta kai myös NFL vihjeet.

MLB ja baseball vihjeet

Baseball menee lajina tismalleen samaan kategoriaan kuin jenkkifutis, mitä tulee suomalaisiin urheilun kuluttajiin, joskin se tulee kasvultaan ehkä hieman jälkijunassa. Baseballin seuraaminen kuitenkin yleistyy koko ajan, nimenomaan maailman kovimman baseball-sarjan eli MLB:n osalta. MLB tarjoaakin vedonlyöjille käsittämättömät määrät pelattavaa, joten meiltä löytyvät myös MLB vihjeet.

UFC ja MMA vihjeet

Suomalaisille ovat maistuneet aina sellaiset lajit, kuten nyrkkeily, paini ja muut taistelulajit. Vapaaottelu yhdistää nämä kaikki erilaiset lajit keskenään. Ei siis ole mikään ihme, että UFC maistuu suomalaisille – etenkin, kun UFC:ssä on ollut ja on mukana suomalaisia. UFC vedonlyönti on niin ikään todella suosittua, joten me haluamme tarjota suomalaisille vedonlyöjille totta kai myös UFC vihjeet.

Veikkausvihjeitä kirjoitetaan moneen eri lajiin, mutta kuinka tehokas vedonlyöntimarkkina on yleisellä tasolla tänä päivänä?

VEDONLYÖNTIVIHJEET – MITÄ KOHTEITA VINKATAAN?

Vuonna 2021 pelaajille on tarjolla äärimmäisen paljon valinnanvaraa, mitä tulee esimerkiksi yhteen yksittäiseen otteluun tarjolla oleviin kohteisiin. Joku voisi sanoa, että valinnanvaraa on jopa liikaa, mutta totuus on se, ettei sitä voi olla koskaan liikaa; mitä enemmän meillä on mahdollisuuksia, joista valita, sitä parempi asia se on meille, koska se tekee voittamisesta todennäköisempää. Toisin sanoen, positiivisen odotusarvon ja ylikertoimen omaavien kohteiden löytäminen on tätä kautta huomattavasti helpompaa, koska tarjontaa on niin paljon.

Ajat ovat muuttuneet vedonlyönnissä monilta osin, eikä kohdevalikoima ole siis poikkeus. Tästä syystä myös meidän vedonlyöntivihjeet pitävät sisällään myös paljon muunlaisia kohteita kuin vain niitä perinteisiä 1X2 kohteita. Toki ne kuuluvat niin ikään meidän tarjontaamme. Mutta, tilanne on täysin eri kuin se oli esimerkiksi silloin, kun Veikkauksella pelaaminen oli meille suomalaisille ainoa vaihtoehto. Nyt onkin korkea aika, tämän pohjustuksen jälkeen, käydä yksityiskohtaisemmin läpi, millaisia kohteita meidän vihjeet teille oikein tarjoavat.

1X2 ja tasoituskohteet

1X2 kohteet ovat niitä kaikkein kauneimpia ja perinteisimpiä, joiden kohdalla siis puhutaan hyvinkin yksinkertaisesta vedonlyönnistä. Ne tarkoittavat toisin sanoen siinä perinteisessä muodossaan sitä, että pelaaja valitsee johonkin otteluun pelivalinnakseen joko kotivoiton, tasapelin tai vierasvoiton.

Oman poikkeuksensa asiaan tarjoavat kuitenkin tasoituskohteet. Toki niissä veikataan yhtälailla kotivoittoa, tasapeliä tai vierasvoittoa, mutta niihin liittyy konkreettinen ero: eteen annettavat maalit tai pisteet – lajista riippuen. Vihjaaja voi esimerkiksi kokea, että Real Madridilla on erinomainen mahdollisuus voittaa Sevilla kotonaan ja vähintään kahden maalin erolla. Tällöin hän voi pelata tasoituskohteen, jossa Sevillalle annetaan yksi maali eteen ja haetaan silti sitä Real Madridin kotivoittoa.

Moneyline

Siinä, missä 1X2 kohteet ratkeavat aina varsinaisella peliajalla, päättyen joko kotivoittoon, tasapeliin tai vierasvoittoon, Moneyline kohteet eivät välttämättä ratkea. Käytännössä ottaen Moneyline kohteet sisältävät mahdollisen jatkoajan, rangaistuslaukauskilpailun tai tie-breakin – täysin lajista riippuen. Toisin sanoen kohde on voimassa niin pitkään, kunnes ottelu on kesken. Tarjolla ei siis ole laisinkaan mahdollisuutta tasapeliin, vaan toinen joukkue/pelaaja voittaa aina. Luonnollisesti Moneyline-kohteissa kertoimet ovat tavallisia 1X2 kohteita ja tasoituskohteita pienempiä, koska vaihtoehtoja on kolmen sijaan vain kaksi. Veikkausvihjeet sisältävät Moneyline-kohteita usein esimerkiksi niissä tilanteissa, kun positiivinen odotusarvo ja ylikerroin eivät täyty tavallisen 1X2 kohteen muodossa.

Yli/alle & pelaajakohtaiset vedot

Yli/alle kohteet ovat itse asiassa monien pelaajien keskuudessa suuressa suosiossa, ja totta kai myös meidän vihjeet sisältävät näitä kohteita. Yli/alle kohteet eivät kuitenkaan ole mikään yksioikoinen asia siinä mielessä, että tarjolla on useita erilaisia yli/alle kohteita. Pelaaja voi esimerkiksi pelata sitä, nähdäänkö ottelussa yli vai alle 5,5 maalia. Tai vaihtoehtoisesti hän voi veikata esimerkiksi ottelussa nähtävien kulmapotkujen, sivurajaheittojen ja niin edelleen määriä.

Lisäksi myös pelaajakohtaiset kohteet ovat usein nimenomaan näitä yli/alle kohteita. Toisin sanoen pelaajan tulee esimerkiksi veikata, tekeekö yksittäinen pelaaja jääkiekko-ottelussa yli 1,5 pistettä. Toki pelaajakohtaisia kohteita on myös olemassa erilaisia. Vedonlyöjä voi nimittäin lyödä vetoa siitä, tekeekö pelaaja maalin, saako hän varoituksen, saako hän punaisen kortin ja niin edelleen. Vaihtoehtoja on siis olemassa myös näiltä osin todella monia erilaisia eli valinnanvaraa on paljon. Sinällään vedonlyöntivihjeet eivät niin kovinkaan usein sisällä pelaajakohtaisia pelivalintoja, sillä oikeiden päätösten tekeminen ennakkoon on näiltä osin hieman haastavampaa.

Hyvät vedonlyöntivihjeet koostuvat tietyistä peruselementeistä
Hyvät vedonlyöntivihjeet on tehty huolella.

MISTÄ HYVÄT VEDONLYÖNTIVIHJEET KOOSTUVAT?

Jokaisen vihjaajan laatimat veikkausvihjeet ovat luonnollisesti keskenään erilaisia, sillä jokaisella vihjaajalla on omat metodinsa ja omat tapansa esittää asioita. Samaan aikaan kaikki laadukkaat vedonlyöntivihjeet seuraavat kuitenkin tietynlaista kaavaa, josta ei tule poiketa.

Ennen kaikkea kyse on siitä, ettei pelaajien tarvitse alkaa hakea kriittistä informaatiota muualta tai arvuutella sattumanvaraisesti pelivalintaan liittyviä asioita. Vihjeiden tulee siis olla helposti ymmärrettävissä, niiden on tarjottava kaikki oleellinen informaatio ja niiden tulee sisältää tiettyjä elementtejä.

Kun näitä edellä mainittuja elementtejä noudatetaan, tällöin pelaajat saavat paitsi laadukasta apua vedonlyöntiharrastukseensa, myös varsin nopean avun. Ja etenkin tietyissä kiireisissä tilanteissa nimenomaan se vihjeiden helppulukuisuus, ymmärrettävyys ja tietynlainen ytimekkyys on todella tärkeää. Välillä nimittäin pelaajat tarvitsevat käyttöönsä pikaista apua ja parhaat vedonlyöntivihjeet tarjoavat myös sen – todella kattavasti totta kai.

Mutta minkälainen se laadukkaan vedonlyöntivihjeen rakenne sitten on tarkalleen ottaen? Sen me tulemme kertomaan teille seuraavassa, kun käymme rakenteen yksityiskohtaisesti lävitse.

Kaikki alkaa informaatiosta

Laadukkaat veikkausvihjeet pitävät aina, ilman minkäänlaista poikkeusta, sisällään otteluun liittyvän perusinformaation. Tämä tarkoittaa luonnollisesti itse ottelun mainitsemista. Sen lisäksi pelaajalle tulee tehdä selväksi ottelun alkamisajankohta, mistä lajista ja mistä sarjasta on kyse. Vaikka tällaiset asiat saattavat tuntua itsestäänselvyyksiltä, kaikille ne eivät sitä ole; onkin todella harmillista, mikäli pelaajat joutuvat metsästämään tätä tietoa jostain muualta.

Nimet ja termit selville

Kun veikkaus vihjeet etenevät, on itse asiassa ihan virkistävää käyttää joukkueista ja pelaajista lempinimiä ja lyhenteitä. Esimerkiksi LeBron Jamesista voidaan käyttää termiä ”King James”, Tottenhamista voidaan käyttää lempinimeä Spurs ja Arsenalista suomenkielistä termiä Tykkimiehet. Sen sijaan aivan pitkävetovihjeen alkupuolella näillä lyhenteillä ja lempinimillä ei ole syytä lähteä pelaamaan. Pelaajan on siis saatava ensiksi käry siitä, mistä on kyse. Ja mikäli sitten vetovihjeessä käytetään jotain tiettyyn lajiin liittyvää termistöä, myös niiden merkitys on tuotava pelaajille yksiselitteisesti selviksi; kaikki eivät ole niistä perillä. Esimerkiksi jääkiekon kohdalla voidaan puhuta ”träppikiekosta”, joka tulee siis avata sillä tavalla, että jokainen pelaaja ymmärtää sen.

Asiantuntevat perustelut ja pelivalinnan esittely

Asiantuntevat perustelut pysyvät aina itse asiassa, eivätkä ne harhaile jonnekin teille tuntemattomille, vieden vihjeitä lukevien henkilöiden kiinnostuksen. Asiantuntevat perustelut eivät ylipäätään ole mitään turhanpäiväistä mutuilua, mutta ne eivät myöskään jätä auki asioita. Niistä siis huokuu aina se valtava tietotaito, joka tehtyyn pelivalintaan liittyy. Ja, mitä tiiviimmin asiat saadaan esiteltyä, sitä parempi se on lukijan näkökulmasta, sillä silloin pitkävetovihjeiden lukeminen ei vie turhaan aikaa. Pelivalinta käydään siis mahdollisimman yksityiskohtaisesti läpi, samalla muistaen, ettei itsessään vihjeen pituus tuo mitään lisäarvoa sille.

Pelikohteeseen liittyvä info

Mitä tarkoittaa pelivalinta ja siihen liittyvä info, sekä minkä takia se esitetään aina pääsääntöisesti pitkävetovihjeen lopussa? Koska pelivalintaan liittyvä informaatio pitää sisällään muun muassa kerroinvertailun kautta löydetyn parhaan kertoimen. Sitä kautta paljastuu myös parhaan kertoimen tarjoava sivusto, johon johtaa linkki. Ja vielä ennen lähtemistä, pelaajille esitellään panosmalli. Nämä ovat siis ennen kaikkea niitä tietoja, joita tarvitaan nimenomaan siinä vaiheessa, kun pelivalinta lähdetään pelaamaan eli veto lyömään.

Kannattaako panostaa Kellyn kaavalla vai tasapanoksella? Kuuntele ja katso vinkit yläpuolen videosta.

MITEN VEIKKAUSVIHJEIDEN PANOSMALLI RAKENTUU?

Kun veikkausvihjeitä suunnitellaan, aivan ensimmäisenä tutkitaan tietenkin tarjonta. Kun vihjaajamme löytävät jonkin mielenkiintoisen ja potentiaalisen kohteen, olemme pelivalinnan äärellä. Ja, kun sitten pelivalinnan toteutumiselle on määritetty todennäköisyys, rajakerroin ja odotusarvo, tiedämme, onko kyseessä järkevä pelattava kohde.

Edellä mainituista erityisesti todennäköisyys ja sen kautta muodostuvat odotusarvo sekä rajakerroin vaikuttavat hyvin paljon siihen, millaisella panoksella pelivalinta pelataan. Mikäli kyseessä on erinomainen ylikerroin, tällöin luonnollisesti myös panos on korkeampi. Ja silloin, kun taas kyseessä on maltillisempi ylikerroin, joka ylittää esimerkiksi niukasti positiivisen odotusarvon määritelmän, panos on luonnollisesti matalampi.

Vedonlyöntivihjeet sisältävät siis aina panosmallin, ja sitä kannattaa ehdottomasti noudattaa – etenkin, jos nimenomaan peesaat meidän veikkausvihjeet. Tällöin vältyt siltä, ettet lyö yhteen kohteeseen liian suurta panosta sekä totta kai myös siltä, ettet pelaa liian alhaisella panoksella. Panosmallin kanssa kannattaa siis olla aina tarkkana, ja sitä kannattaa seurata mahdollisimman orjallisesti.

Bonuksilla panokset nopeammin korkeiksi

Panosmalli ei itsessään kerro, millä panoksella veto lyödään konkreettisesti sisään. Sen sijaan kyse on siis panosmallista, jota jokaisen pelaajan kannattaa mukailla sen oman pelikassan suuruuden mukaisesti; on erittäin tärkeää, ettei yksi veto ole panokseltaan kuin maksimissaan 5% koko pelikassan suuruudesta, sillä tällöin mahdolliset tappiot kestetään.

Mikäli olet liikenteessä maltillisella vedonlyöntibudjetilla, saattaa sinua turhauttaa panosmallin noudattaminen, sillä panos on alhainen ja single-vedoissa voitot ovat alhaisia. Sinulla on kuitenkin olemassa yksi tapa, jolla voit nopeuttaa korkeammilla panoksilla pelaamista ja sitä kautta suurempien voittojen naaraamista.

Tuo tapa on parhaiden vedonlyöntibonusten hyödyntäminen, sillä niiden kautta sinulla on mahdollisuus kasvattaa pelikassaasi nopeammin. Pitkavetovihjeet.org tarjoaa suomalaisille pelaajille ne parhaat bonukset, joten ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

MISSÄ VEIKKAUSVIHJEET KANNATTAA PELATA?

Veikkausvihjeet pyritään aina mahdollisuuksien mukaan pelaamaan niillä parhailla markkinoilta löytyvillä vedonlyöntisivustoilla. Parhaat vedonlyöntisivustot erottuvat edukseen jokaisella mahdollisella mittarilla. Ne ovat ennen kaikkea luotettavia, josta takeena toimii muun muassa pelilisenssi. Pelilisenssi puolestaan määrittää sen, tarjoaako sivusto pelaajille verovapaat voitot. Lisäksi parhaat sivustot keskittyvät vastuulliseen pelaamiseen ja tarjoavat laadukasta asiakaspalvelua – nämä asiat linkittyvät niin ikään luotettavuuteen ja turvallisuuteen.

Parhaat peliyhtiöt tarjoavat myös parhaat vedonlyöntibonukset, jotka kannattaa aina ehdottomasti hyödyntää. Myös kohde- ja lajivalikoima on äärimmäisen laaja, minkä johdosta parhaat veikkausvihjeet johdattavat pelaajat usein näille parhaille vedonlyöntisivustoille. Ja ne kertoimet – useimmiten parhaat kertoimet tulevat suosituimpien vedonlyöntisivujen toimesta, koska niillä on varaa tarjota parhaat kertoimet. Kun siis vetovihjeitä varten tehdään kerroinvertailu, lopputuloksena on usein erittäin laadukkaalla sivustolla pelaaminen.

Mutta aina asiat eivät kuitenkaan mene näin. Kerroin on lähes poikkeuksetta kuningas, ja sen voi tarjota myös ei-niin-laadukas sivusto. Ja oman poikkeuksensa asiaan tuovat ne verovapaat voitot. Veikkausvihjeet pelataan aina parhaan kertoimen tarjoavalla sivustolla, ellei sitten kyseisen sivuston pelilisenssi ole sellainen, että pelaajan on maksettava veroista voitot; tällöin nimittäin pelkät desimaalien erot kertoimissa eivät riitä tasoittaviksi tekijöiksi.

Pikaohjeet vihjeiden pelaamiseen

  • Pelaa aina parhaalla kertoimella
  • Älä pelaa liian suurella panoksella – noudata panosmallia
  • Hyödynnä parhaat vedonlyöntibonukset vedoissasi
  • Lue veikkausvihjeet rauhassa ja tee omat päätöksesi – suoraan ei tarvitse peesata

Veikkausvihjeet kannattaa aina pelata parhailla kertoimilla
Veikkausvihjeet pelataan parhailla kertoimilla.

VEDONLYÖNTIVIHJEET JA MUUT INFOA SISÄLTÄVÄT PAKETIT

Vedonlyöntivihjeet eivät ole ainoa tapa oppia lisää vedonlyönnistä. Pitkavetovihjeet.org -sivustolta löytyy veikkausvihjeiden lisäksi esimerkiksi turnausennakoita, vakiovihjeitä sekä laadukkaat vihjeet monivetoon, lajikohtaisia vedonlyöntioppaita, sekä yleistä tietoa vedonlyönnistä, esimerkiksi kassanhallinnan suhteen. Vedonlyönti on jatkuva oppimisprosessi, joten älä jää missään vaiheessa lepäämään laakereillasi, vaan yritä kehittyä jatkuvasti lisää.

Vedonlyöntioppaat

Vedonlyöntioppaat ovat loistava tapa oppia lisää vedonlyönnin perusasioista. Oli kyse sitten lajikohtaisista aspekteista, tai ihan ruohonjuuritason jutuista, niin erilaisia oppaita lukemalla voi ammentaa omaa tietopankkiaan valtavasti vedonlyönnin suhteen.

Varsinkin jos mielessäsi on ottaa seuraava askel vedonlyönnin parissa, ja siirtyä puhtaasta harrastelijasta hieman vakavampaan vedonlyöntiin, niin oppaat tarjoavat tähän siirtymään kullanarvoisia tietoiskuja. Toki myös puhtaat aloittelijatkin voivat lukemalla kehittää omaa osaamistaan, jolloin niitä kuuluisia oppirahoja ei ehkä tarvitsisi maksaa ihan niin kauaa. Missä vaiheessa vedonlyöntiuraasi sitten oletkaan, niin ainoa varma asia on se, että meidän sivulta löydät vain sellaisia vihjeitä, joiden lukemisesta ei taatusti ole haittaa.

Turnausennakot

Veikkausvihjeet kirjoitetaan usein yksittäisiin otteluihin, joissa analysoidaan vain kyseistä ottelutapahtumaa. Vedonlyönti vihjeiden lisäksi Pitkavetovihjeet.org tarjoaa kuitenkin myös erilaisia turnausennakoita, joiden tarkoituksena on käsitellä alkavaa huipputurnausta hieman laajemmin. Turnausennakoissa perehdytään turnauksen formaattiin, ajankohtaan, mahdollisiin voittajasuosikkeihin sekä muihin ajankohtaisiin pointteihin.

Turnausennakoissa on perattu usein koko turnaus pieniksi atomeiksi, jotta lajia seuraamattomillekin tulee käsitys siitä, että mistä kyseissä turnauksessa pelataan. Kyseessä ei kuitenkin ole pelkästään infopaketti, sillä turnausennakoihin on usein nostettu mukaan myös pelivalintoja. Pelivalintoja tarjotaan aina vahvoista voittajasuosikeista turnauksen mustiin hevosiin, joten tarjolla saattaa olla myös melkoisia jättikertoimia. Mikäli näköpiirissä on siis turnaus, josta haluaisit mahdollisesti oppia lisää, niin suuntaa ennen turnausta sivustollemme, ja tarkista, että löytyykö meiltä kyseiseen tapahtumaan turnausennakkoa.

Kausiennakot

Kausiennakot menevät turnausennakoiden kanssa samaan kastiin. Näissä pureudutaan koko pitkään, edessä häämöttävään sesonkiin erilaisin mielipitein. Kausi on tarkasti käsitelty lajin ammattilaisten toimesta, jotta lukijamme saisivat mahdollisimman hyvät lähtökohdat kyseiselle kaudelle. Ja kuten tyyliimme kuuluu, löytyy kausiennakoista myös runsaasti veikkausvihjeitä, aina pelaajakohtaisista vedoista joukkuevetoihin. Näitä vetoja pääsee sitten jännittämään koko pitkän kauden, ja tavoitteena olisi, että pelikassasi näyttäisi sesongin jälkeen paremmalta, kuin koskaan aikaisemmin.

VEIKKAUSVIHJEET SOMESSA – KESKUSTELE VIHJEISTÄ

Veikkausvihjeet löydät myös sosiaalisen median puolelta. Voit tulla mukaan keskustelemaan päivän parhaista vihjeistä tuhansien jäsenten kanssa Facebook-ryhmäämme. Vihjaajamme jakavat veikkaus vihjeet jäsenillemme päivittäin, jonka lisäksi löydät ryhmästä erikoistarjouksia, kilpailuja ja muuta kivaa.

Ryhmässä voit keskustella suoraan vihjetiimimme kanssa, jakaa omat näkemyksesi päivän parhaista matseista tai kysyä vaikka lisävinkkejä vedonlyöntiin muilta ryhmäläisiltä. Löydät ryhmästä myös muiden pelaajien kokemuksia vedonlyöntisivustoista, joten suosittelemmekin jokaista lukijaamme ehdottomasti ottamaan myös Pitkavetovihjeet.orgin sosiaalisen median kanavat haltuun.

Kaikki parhaat vetovihjeet Pallomeri.net -sivustolta!

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

MISTÄ LÖYDÄN PARHAAT VEIKKAUSVIHJEET?

Parhaat veikkausvihjeet löytyvät kattavasti osoitteesta Pitkavetovihjeet.org. Ammattitaitoinen tiimimme kirjoittaa jatkuvasti vihjeitä kattavien perusteluiden kera, joten autoa ei myöskään tarvitse ostaa ilman koeajoa. Lukija saa itse tehdä pelipäätöksen vihjeen luettuaan.

Voit pelata tipsimme suoraan omalle lapullesi, tai vaihtoehtoisesti lukea vedonlyöntivihjeet oppimismielessä, ja ottaa vihjeestä ylös knoppeja omia analyysejasi varten.

Vihjeemme sisältävät aina myös markkinoiden parhaimman kertoimen, sekä panossuosituksen jonka lajin asiantuntija on määritellyt. Panossuosituksen seuraaminen on pitkässä juoksussa äärimmäisen tärkeää, ja varsinkin aloittelevan vedonlyöjän voi olla vaikea tunnistaa omin päin, että kuinka paljon panostusta tietty pelikohde ansaitsee.

MITÄ KOHTEITA VEDONLYÖNTIVIHJEISSÄ VIHJATAAN?

Meidän veikkausvihjeet kirjoitetaan lähes kaikista lukijoiden suosikkilajeista. Tiimimme kasvaa jatkuvasti, sillä pyrimme tauotta laajentamaan toimintaamme, ja tarjoamaan entistä enemmän laadukkaita, kattavasti perusteltuja vihjeitä ammattilaisten toimesta.

Meiltä löytyvät erittäin tarkat kriteerit, joiden mukaan vihjaajat kyseisiin pesteihin valitaan, joten voimme käsi sydämellä luvata kaikkiin vedonlyöntivihjeisiimme laatutakuun.

Mutta niistä lajeista – tällä hetkellä katettuina ovat ainakin koripallo, jalkapallo, jääkiekko, tennis sekä elektroninen urheilu. Ammattimaisuuden takaamiseksi olemme keskittyneet vain muutamiin pääsarjoihin kyseisistä lajeista, emmekä yritä kirjoittaa vihjeitä esimerkiksi Uzbekistanin jalkapallodivareista. Kirjoitamme siis oikeasti niistä sarjoista, joista meiltä löytyy tietämystä.

MISSÄ OVAT PARHAAT KERTOIMET VIHJEILLE?

Parhaat kertoimet löytyvät vaihtelevasti usealta eri yhtiöltä. Vaikka palautusprosentti onkin tietyillä yhtiöillä muita korkeampi, ei se aina takaa automaattisesti markkinatoppia. Veikkausvihjeet pitävät hyvin usein sisällään markkinoiden korkeimman kertoimen, mutta kannata aina tehdä myös omakohtainen kerroinvertailu, jotta tärkeät desimaalit eivät mene hukkaan.

Vedonlyöntivihjeet saatetaan joillain sivustoilla vihjata myös yhteistyökumppaneille, jolloin vihjeestä löytyvä kerroin ei todennäköisesti ole markkinatoppi. Tämänkin takia kannattaa tehdä kerroinvertailu itse, sillä et ikinä tiedä, että onko vihjeen tarjoavalla sivustolla puhtaat jauhot pussissa.

MITEN TUNNISTAN LUOTETTAVAT VEIKKAUSVIHJEET?

Hyvän ja luotettavat veikkausvihjeet voi tunnistaa monellakin eri tapaa. Kaikki veikkausvihjeet eivät kuitenkaan noudata samanlaista kaavaa, joten on tärkeää tunnistaa, että mikä tekee vihjeestä hyvän. Kaikista perinteisimmän, eli perustelujen kanssa tulevan veikkausvihjeen tunnistaa laadukkaaksi vähemmän yllättäen hyvistä perusteluista.

Perustelut, jotka avaavat kyseistä ottelua ja joukkueiden pelityylejä, sekä muita ottelun sisäisiä nyansseja, ovat aina merkki ammattilaisen rustaamasta vihjeestä. Sen sijaan pelkästään tilastoja käsittelevät veikkausvinkit kannattaa surutta jättää muiden peesattaviksi.

Datatyyppien veikkausvihjeet ovatkin sitten vaikeampi arvioida. Kun haluat tietää, että onko raa’an datan muodossa tuleva vihje hyvä, täytyy peesaajan tehdä pieni taustatutkimus vihjaajan tilastoihin. Mikäli tilastot vakuuttavat, voit peesata huoletta hänen leipälajiinsa tarjotut tipsit, sillä todennäköisyys on sen puolella, että tulet pitkässä juoksussa tekemään voittoa hänen veikkausvihjeillään. Myöskään perusteitta tulevia veikkausvihjeitä ei siis kannata kammoksua, mikäli vihjaajan portfolio on tarpeeksi mallikas.

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% TALLETUSBONUS 50€ ASTI!

Winnersbet tarjoaa Pitkavetovihjeet.orgin lukijoille verovapaiden voittojen lisäksi loistavan tervetulotarjouksen! Ensitalletus tuplana helpolla kierrätyksellä.