Riskitön veto, ja ennen kaikkea sen yleisyys vuonna 2022, on oiva esimerkki siitä, miten kovaa kilpailu vedonlyöntiyhtiöiden välillä nykypäivänä on. On nimittäin niin, että aiemmin riskittömät vedot olivat melkoinen harvinaisuus, ja niitä jahdattiin hyeenan lailla. Nykypäivänä tuota jahtaamista ei tarvitse enää harrastaa, koska niihin törmää väistämättä. Lisäksi on olemassa sivustoja, kuten Pitkavetovihjeet.org, jotka tarjoavat pelaajille ne absoluuttisen parhaat vedonlyöntibonukset luotettavasti – mukaan lukien riskittömät vedot.
Kun pelaaja törmää markkinoilla riskittömään vetoon, niiden kohdalla ei kannata todellakaan jäädä turhaan arpomaan. Nämä ovat nimittäin niitä tilanteita, joissa pelaajalla ei ole minkäänlaista riskiä, vaan kaikki riskit ovat peliyhtiöillä. Riskivapaa veto on myös oiva mahdollisuus oman pelikassan lihottamiseen, esimerkiksi ottamalla niin sanotun riskin; tässä kohtaa riskinä on siis ensimmäisen vedon tappiollisuus, mutta parhaassa tapauksessa se voi tuoda melkoisen potin rahaa mukanaan. Tämä ”riski” on siis otettavissa, koska joka tapauksessa sitä saa vähintään sen panoksensa takaisin tavalla tai toisella.
MITÄ RISKITÖN VETO TARKOITTAA?
Riskitön veto on tapa houkutella uusia asiakkaita ja pitää vanhoista asiakkaista kiinni; toisin sanoen vedonlyöntiyhtiöt pyrkivät käyttämään niitä kilpailuvaltteina muihin vedonlyöntiyhtiöihin verrattuna. Riskittömän vedon kohdalla kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että peliyhtiö ottaa kaikki riskit itselleen. Tämä tapahtuu seuraavalla kaavalla: ensiksi pelaaja lyö omalla rahalla vedon. Mikäli veto voittaa, saa hän pitää voitot kokonaisuudessaan itsellään – mukaan lukien panoksen. Jos taas veto on tappiollinen, tällöin pelaajalle annetaan joko panos takaisin tai ilmainen veto.
Ei siis ole mikään ihme, että pelaajat ovat mielissään, kun riskittömät vedot tulevat tarjolle. Se on nimittäin ainoa tapa päästä pelaamaan täysin riskittömästi, ilman vaaraa tappiosta, luonnollisesti talletusvapaan ilmaisvedon ohella.
Vedonlyönti ilman riskiä
Kun pelaaja pääsee lyömään vetoa täysin riskittömästi, sen parempaa tilannetta on vaikea vedonlyöntimarkkinoilta löytää. Jokaisella kerralla, kun pelaaja nimittäin pelaa omalla rahallaan, vaarana on aina rahan häviäminen, vaikka sitä yrittäisikin pelata varman päälle; tappioputket, kun ovat ihan tavanomainen osa jokaisen pelaajan arkea, oli sitten kyse aloittelijasta tai ammattilaisesta. Riskitön veto tarjoaa kuitenkin poikkeuksen sääntöön, sillä tällöin sinulla ei ole sillä riskittömällä vedolla pelatessasi mitään vaaraa hävitä rahojasi. Toki oma lukunsa ovat kierrätysvaatimuksilla varustetut riskittömät vedot, sillä silloin kyse ei ole enää riskittömästä pelaamisesta
MITEN RISKITTÖMIÄ VETOJA KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ?
Riskittömien vetojen hyödyntämiseen eli pelitapaan, jolla niitä pelataan, ei ole olemassa mitään yhtä tiukkaa ohjenuoraa. Jokaisen pelaajan on siis päätettävä täysin omatoimisesti se, mikä heidän tavoitteenaan ja pyrkimyksenään on riskittömiä vetoja käyttäessään. Mutta yksi asia on kuitenkin selvä: riskittömiä vetoja voidaan kutsua yksiksi parhaista vedonlyöntibonuksista, jotka kannattaa aina ehdottomasti hyödyntää. Ei niitä riskittömiä vetoja jokaisella oksalla suinkaan kasva, vaikka ne vuonna 2022 ovatkin selkeästi yleisempiä kuin ne ovat aiemmin olleet.
Mikäli kuitenkin pelaajille halutaan antaa yksi ohjesääntö, se on ehdottomasti niiden maksimaalinen hyödyntäminen. Kun niitä siis tulee pelaajien ulottuville, ne kannattaa aina hyödyntää empimättä – niistä jokainen. Ja lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että niistä ottaa maksimit irti. Mikäli siis pelaajalle tarjotaan mahdollisuus lunastaa riskitön veto erilaisilla talletussummilla, kannattaa lähteä liikkeelle sillä maksimisummalla, mikäli pinkka antaa siihen mahdollisuuden.
Suurten pottien jahtaaminen
Voitollisessa vedonlyönnissä puhutaan aina siitä, miten lyötävät vedot tulee olla single-vetoja. Niiden on myöskin noudatettava todennäköisyyksiä ja odotusarvoja, ja kaavat ovat ylipäätään aina samat. Kun vastaan tulee riskitön veto, tällöin nämä kaikki voitollisen vedonlyönnin periaatteet voi halutessaan hävittää romukoppaan. Toisin sanoen riskittömät vedot tarjoavat mahdollisuuden jahdata suurempia potteja, sillä joka tapauksessa vähimmäislopputulos on panoksen palautuminen tai ilmaisen vedon saaminen. Tokikaan aivan överien vetojen lyöminen ei ole välttämättä myöskään se oikea tapa edetä. Riskien ottaminen on kuitenkin ehdottomasti sallittua, mikäli pelaaja niin haluaa toimia, ja jokainen tietenkin määrittää riskitasonsa itse.
Uudet vedonlyöntisivustot testiin
Kun sinulle uusi vedonlyöntisivusto tarjoaa uusille asiakkaille riskittömän vedon osana tervetuliaistarjoustaan, tarjoaa tämä oivan mahdollisuuden ottaa kyseinen sivusto testiin. Parhaassa tapauksessa pelaaja löytääkin itselleen tätä kautta uuden suosikkisivuston, johon hän mieltyy ja jää pysyväksi asiakkaaksi. Huonoimmassa tapauksessa pelaaja saa riskittömän vedon, häviää vedolla, kyseinen vedonlyöntisivusto ei miellytä ja sen jälkeen sitä pääsee kotiuttamaan panoksensa takaisin. Ylipäätään pelaajien kannattaa hyödyntää kaikki parhaat vedonlyöntibonukset, jotka löytää helposti Pitkavetovihjeet.org -sivustolta, kuten riskittömät vedot.
Pelaaminen ilman riskiä – kirjaimellisesti
Sitä voisi kuvitella, etenkin kotimaisen monopoliyhtiö Veikkauksen tarjontaan tottuneena, ettei sellaista asiaa ole olemassakaan kuin riskitön pelaaminen. Tällainen olettamus on kuitenkin pahasti virheellinen, sillä toisin kuin Veikkaus, muut peliyhtiöt hemmottelevat niin uusia kuin myös vanhoja asiakkaitaan. Riskitön veto on yksi näistä hemmottelutavoista ja erinomainen sellainen; sen kohdalla pelaaminen ilman riskiä on kirjaimellisesti totisinta totta. Parhaimmillaan riskittömät vedot ovat silloin, kun peliyhtiö palauttaa pelaajalle tappiollisen vedon kohdalla panoksen. On kuitenkin olemassa tapauksia, joissa panoksen sijaan pelaaja saa ilmaisen vedon. Tuon ilmaisen vedon kohdalla on olemassa omat riskinsä, sillä mikäli myös se on tappiollinen, tällöin pelaaja menettää panoksensa. Itsessään kuitenkin se ensimmäinen veto on myös tässä tapauksessa riskitön, joten mistään huijauksesta tässä ei ole missään nimessä kyse.
MITEN RISKITTÖMIEN VETOJEN HYÖDYNTÄMINEN TAPAHTUU?
Kuten olemme jo moneen otteeseen todenneet, riskittömät vedot kannattaa aina hyödyntää empimättä. Toki bonusehdot on aina syytä lukea jokaisen vedonlyöntibonuksen kohdalla, ja joissain tapauksissa riskivapaa veto paljastuukin joksikin muuksi kuin siksi itsekseen. Tällaisia tilanteita ovat riskittömään vetoon liittyvään ilmaisvetoon liittyvät kierrätysehdot. Joissain tapauksissa vedonlyöntiyhtiöt eivät nimittäin palauta panosta, vaan ne antavat hyvityksenä ilmaisen vedon. Tässä toimintatavassa ei itsessään ole mitään epätavallista, mutta tuossa ilmaisessa vedossa ei saa olla kierrätysehtoja; muutoin kyse ei ole riskittömästä vedosta.
- Valitse riskitön veto listalta.
- Paina Pelaa -nappia siirtyäksesi sivustolle.
- Rekisteröi uusi pelitili omilla tiedoillasi.
- Tee talletus lunastaaksesi riskittömän vedon.
- Valitse kohteet ja pelaa lappu riskittömästi.
RISKITÖN VETO JA SEN ANATOMIA
Jokainen tunnistaa varmasti sen jännityksen tunteen, joka vedonlyöntiin liittyy, ja se onkin oleellinen osa sitä. Aina tasaisin väliajoin eteen tulee kuitenkin mahdollisuus ottaa vain rennosti ja olla sen kummemmin jännittämättä lyötyä vetoa. Tämä mahdollisuus on riskitön veto. Riskittömän vedon kohdalla pelaajan ei tarvitse nimittäin koskaan jännittää sitä lopputulosta: vaikka veto lyödään omalla rahalla, kaikki riskit ovat vedonlyöntiyhtiöllä. Riskittömät vedot kannattaa siis hyödyntää aina, vaikka sitten se edellyttäisikin talletuksen tekemistä, mikäli pelitililläsi ei riittävästi rahaa sen pelaamiseen ole.
Ensimmäinen veto aina omalla rahalla
Riskittömissä vedoissa pelaajalta edellytetään jokaisella kerralla, ilman poikkeuksia, omalla rahalla pelaamista. Tilillä tulee siis olla joko vaadittava summa rahaa, ja mikäli sitä ei siellä valmiiksi ole, pelaajan tulee tehdä talletus. Mutta vaikka riskittömät vedot pelataankin omalla rahalla, todellisuudessa riskit ovat täysin vedonlyöntiyhtiöllä. On nimittäin niin, että mikäli tuo veto on tappiollinen, tällöin peliyhtiö hyvittää kyseisen summan pelaajalle.
Tappiollinen veto – panos palautetaan tai tilalle ilmainen veto
Riskittömien vetojen kohdalla monet pelaajat haluavat poiketa niin sanotusti normaalista, ja ottaa vetoon valittavien kohteiden osalta normaalia suurempia riskejä. Toki osa pelaa myös varman päälle, mutta itse asiassa riskittömät vedot on jopa suositeltavaa käyttää suurempien pottien kalastamiseen. Ja, mikäli sitten käy niin, että riskitön veto on tappiollinen, pelaajalle palautetaan joko vedon panos tai annetaan saman arvoinen ilmaisveto. Molemmat näistä ovat varsin yleisiä ratkaisuja, joskin panoksen saaminen takaisin on pelaajan näkökulmasta se kaikkein toimivin ratkaisumalli.
Paras vaihtoehto on panoksen palautus
Mutta miksi sitten riskittömien vetojen kohdalla juuri se panoksen palautus on kaikkein paras vaihtoehto? Tämä perustuu puhtaasti siihen, että saadessaan panoksensa takaisin, sillä rahalla voi tehdä ihan mitä haluaa; sen voi siis kotiuttaa tai pelata vedonlyönnissä, ihan omien suunnitelmiensa mukaisesti. Sen sijaan ilmaisen vedon saaminen korvauksena tarkoittaa sitä, että tuo ilmaisveto on pelattava. Siinä kohtaa riskit ovat siis pelaajalla, sillä jos tuo ilmainen veto on tappiollinen, tällöin pelaaja häviää rahansa. Kun siis puhutaan täysin riskittömästä vedonlyönnistä, riskitön veto on kirjaimellisesti tätä loppuun saakka, kun pelaajalle palautetaan panos.
OVATKO RISKITTÖMÄT VEDOT TARJOLLA KAIKILLE ASIAKKAILLE?
Kun puhutaan yleisesti ottaen erilaisista vedonlyöntibonuksista, usein nämä puheet keskittyvät uusille asiakkaille suunnattuihin tervetuliaistarjouksiin. Ja totta kai vedonlyöntiyhtiöt kampanjoivat juuri uusille pelaajille suunnattujen bonusten kanssa kaikkein näkyvimmin; uusia asiakkaita hankkimalla sitä omaa asiakaskuntaa laajennetaan, ja sitten sen jälkeen asiakas voidaan vakuuttaa sivuston erinomaisuudesta myös jatkon osalta henkilökohtaisesti. Se on kuitenkin eri tavalla vedonlyöntimarkkinoilla kuin monilla muilla aloilla, että vanhat asiakkaat otetaan ihan aidosti huomioon. Näin ollen sekä uudet että vanhat asiakkaat ovat ihan yhtä tärkeässä roolissa peliyhtiöiden näkökulmasta; itse asiassa parhaimmillaan vanhojen asiakkaiden bonukset ovat parempia.
Vanhat asiakkaat palkitaan esimerkiksi VIP-ohjelmassa
Monet vedonlyöntiyhtiöt ovat ottaneet käyttöönsä joko erilaisia palkitsemisohjelmia tai VIP-ohjelmia. Nämä ohjelmat on suunnattu yksinomaan vanhoille asiakkaille. Pointtina on se, että pelaajia palkitaan heidän aktiivisuudestaan; mitä suuremmilla rahasummilla pelaava pelaaja on kyseessä, ja mitä aktiivisempi pelaaja on, sitä paremmat ovat myös muun muassa riskittömät vedot. VIP-ohjelmissa on siis olemassa omat tasonsa, jotka määrittävät bonusten suuruuden. Erittäin aktiiviselle ja isolla rahalla pelaavalle pelaajalle saattaa siis ilmestyä pelitilille kertakaikkisen massiivinen riskitön veto.
Kaikki vedonlyöntisivut eivät tarjoa erillisiä VIP-ohjelmia
Vaikka VIP-ohjelmat, ja erilaiset palkitsemisohjelmat, ovatkin vuonna 2022 hyvin yleisiä, kaikilla vedonlyöntisivustoilla ei ole olemassa erillisiä palkitsemisohjelmia. Tämä ei kuitenkaan itsessään tarkoita yhtikäs mitään. Vaikka siis peliyhtiö on päättänyt, ettei se tarjoa tällaista erillistä ohjelmaa, toimintaperiaatteet ovat silti samat. Pelaajille toisin sanoen jaetaan vedonlyöntibonuksia, kuten riskittömiä vetoja, ja ne ovat sitä suurempia, mitä enemmän pelaaja pelaa. Kyse on siis vain ja ainoastaan siitä, ettei jokin peliyhtiö ole kokenut tarpeelliseksi erillisen VIP-ohjelman perustamista.
Hiljaiseloa viettäviä pelaajia aktivoidaan
Luonnollisesti ne kaikkein aktiivisimmat vanhat asiakkaat saavat myös ne parhaat vedonlyöntibonukset, joihin riskitön veto eittämättä kuuluu. Mutta myös täyttä hiljaiseloa viettäville pelaajille on tarjolla erilaisia vedonlyöntibonuksia; jos siis kuulut tähän kastiin, ei kannata ihmetellä, mikäli riskittömät vedot ilmestyvät ilmoituksella esimerkiksi sähköpostiin. Nämä bonukset ovat vedonlyöntisivujen tapa herätellä näitä pelaajia, ja näin käy usein esimerkiksi silloin, kun sivustolla on tehty merkittäviä uudistuksia. Toisin sanoen pelaajan halutaan antavan uuden mahdollisuuden, ja paras tapa siihen on ilmaisen pelirahan antaminen riskittömän vedon muodossa.
MILLAISIA OVAT PARHAAT RISKITTÖMÄT VEDOT?
Nyt, kun olemme puhuneet laajasti siitä, mikä ja millainen on riskitön veto, vihdoin ja viimein on aika tuoda lihaa luiden ympärille. Seuraavassa me tulemme siis käymään läpi ihan konkreettisia esimerkkejä eri vedonlyöntiyhtiöiden tarjoamista riskittömistä vedoista. Me emme kuitenkaan keskity tässä kohtaa niihin VIP-ohjelmien mukana tuleviin riskittömiin vetoihin, vaan sen sijaan uusien pelaajien tervetuliaistarjouksiin. Vuonna 2022 myös riskitön pelaaminen on usein osa juuri näitä uusien pelaajien tarjouksia, ja ne yleistyvät myös tässä suhteessa vauhdilla.
Esimerkkinä Guts 50€ riskitön veto
Kuulostaako Guts vedonlyönti sinulle tutulta? Olet saattanut kuulla nimen, mutta et ole välttämättä pelannut koskaan kyseisellä peliyhtiöllä. Mikäli et ole ottanut tätä suosikkisivustoa vielä haltuun, on sinulla mahdollisuus hyödyntää yksi tämän hetken parhaimmista riskitön veto -tarjouksista. Yhtiön bonustarjous lähtee liikenteeseen 10€ minimitalletuksesta, mutta bonus kannattaa hyödyntää maksimaalisesti tekemällä 50€ ensitalletus. Kun tuon ensitalletuksen tekee, sen jälkeen pelaajan tulee pelata 50€ riskitön veto. Mikäli vetosi on tappiollinen, tilalle tulee 50€ bonusrahaa vedonlyöntiin. Tällaiset riskittömät vedot kannattaa aina hyödyntää!
Tarjolla myös innovatiivisuutta
Uudet vedonlyöntiyhtiöt, joita tulee tasaiseen tahtiin kuin sieniä sateella, ovat monessa mielessä positiivinen asia koko markkinan ja ennen kaikkea pelaajan näkökulmasta. Ensinnäkin ne tarjoavat usein niitä parhaita vedonlyöntibonuksia, pakottaen myös perinteiset sivustot reagoimaan, ja toisekseen ne ovat todella innovatiivisia. Tämä innovatiivisuus näkyy usein näiden uusien sivustojen kaikessa tekemisessä, eivätkä vedonlyöntiin liittyvät bonukset ole poikkeus tässä suhteessa.
Esimerkkinä Lucky Casino – 25€ riskitön vuorokausi
Oiva esimerkki tästä innovatiivisuudesta on ensiksi kasinomaailman valloittaneen Lucky Casinon tarjoama vedonlyöntibonus. Uudet pelaajat pääsevät nimittäin aloittamaan pelaamisen sivustolla täysin riskittömällä ensimmäisellä vuorokaudella. Kun pelaaja tekee 10-25€ arvoisen ensitalletuksen, on hänellä vuorokausi aikaa tuplata talletuksensa, pelaten minimikertoimella 2,00. Mikäli tuplaus ei suju onnistuneesti, Lucky Casino vedonlyönti panostaa pelaajalla talletetun summan takaisin kierrätysvapaana.
MINKÄ KOKOLUOKAN RISKITTÖMIÄ VETOJA ON TARJOLLA?
Vaikka vuonna 2022 tarjolla on parempia vedonlyöntibonuksia kuin koskaan aiemmin, esimerkiksi kaikki riskittömät vedot eivät ole posketonta tykitystä päivästä toiseen. Käytännön osalta tämä tarkoittaa sitä, että pelaajille tarjolla oleva riskitön veto voi olla mitä tahansa 5€ ja 1000€ välimaastosta. Yleisesti ottaen uusille pelaajille suunnatut riskittömät vedot liikkuvat siellä 5-100€ maastossa ja sitä korkeammat riskittömät betsimahdollisuudet ovat vanhoille asiakkaille; niille kaikkein aktiivisimmille. Mutta mitä sitten näillä eriarvoisilla riskittömillä vedoilla voi oikein saada aikaiseksi?
5-20€ riskittömät vedot tarjolla useimmin
Kaikkein yleisimmin pelaajille tarjotaan riskittömiä vetoja, jotka ovat viidestä eurosta pariin kymppiin. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään tajunnanräjäyttävä riskitön veto, kun puhutaan 5-20€ riskittömistä vedoista, niillä saa tehtyä mukavasti taloudellista tulosta. Ja, kuten olemme todenneet tässä artikkelissa, riskittömät vedot ovat oiva mahdollisuus luistaa voitollisen vedonlyönnin elementeistä ja pelata niin sanotusti riskillä. Tämä riskillä pelaaminen ei tarkoita tässä kohtaa tappion riskiä, vaan riskitöntä vetoa, jolla haetaan rohkeasti suurempia potteja.
50-100€ riskitön veto tarjolla usein uusille pelaajille
Kun otetaan käsittelyyn uusille pelaajille suunnatut tervetuliaistarjoukset, riskittömät vedot ovat vuonna 2022 kohtalaisen usein esillä näissä kampanjoissa. Eikä näissä uusien pelaajien tervetulotarjouksissa puhuta mistään muutamien eurojen riskittömistä vedoista, vaan luvassa on useimmiten 50-100€ arvoinen riskitön veto. Tällaisilla panoksilla pelattaessa pelaajan ei tarvitse enää lähteä jahtaamaan niin suuria kertoimia voittaakseen isosti, vaan pienemmätkin kertoimet riittävät.
150-1000€ riskitön veto ojennetaan uskollisuudesta
Kuten olemme todenneet aiemmin tässä artikkelissa, vanhoille asiakkaille on rakennettu erillisiä VIP-ohjelmia, joiden kautta heitä palkitaan aktiivisuudestaan ja uskollisuudestaan. Kun pelaajalle ojennetaan kouraan 150-1000€ arvoinen riskitön veto, tällöin puhutaan nimenomaan käsitteestä Loyalty bonus eli uskollisuusbonus. Kuten siis huomaatte jo tämän perusteella, aiemmin tässä tekstissä esittämämme väite pitää paikkansa: loppujen lopuksi ne parhaat vedonlyöntibonukset tarjoillaan vanhoille asiakkaille. Ei siis kannata antaa jatkuvien uusien pelaajien tarjousten hämätä, sillä todellisuudessa bonusrahaa tulee enemmän jo olemassaolevana asiakkaana.
MIKSI RISKITTÖMIÄ VETOJA ON TARJOLLA?
Sitä saattaa ihan täysin ymmärrettävästi ihmetellä, miksi ihmeessä vedonlyöntiyhtiöt ovat tehneet päätöksen tarjota riskittömät vedot pelaajille, ja vieläpä niin usein. Vuonna 2022 vedonlyönnin maailma on kuitenkin voimakkaasti muuttunut, kun sitä verrataan muutamien vuosien takaiseen. Nykyisin vedonlyöntisivuja on nimittäin tarjolla useita satoja, ja uudet markkinoille tulevat vedonlyöntisivustot ovat kaiken kukkuraksi valmiimpia kokonaisuuksia kuin koskaan aiemmin. Näin ollen kilpailu vain voimistuu jokaisen uuden bookerin markkinoille mukaantulon myötä, ja se on pelaajien näkökulmasta todella positiivinen asia.
Kilpaillaan uusista asiakkaista
Kilpailu uusista asiakkaista on äärimmäisen tärkeää, sillä uusien asiakkaiden rekrytointi on kasvun suhteen elintärkeää; ilman uusia asiakkaita vedonlyöntisivusto jää junnaamaan paikoilleen, tai pahimmassa tapauksessa taantuu, menettäen samaan aikaan vanhoja asiakkaitaan. Riskitön veto on yksi oiva houkutin pelaajille, kun heidät yritetään ryövätä kilpailijoilta. Ja usein ne pelaajat myös tarttuvat näihin tarjouksiin, joissa riskittömät vedot tuodaan heidän eteensä. Tällöin vedonlyöntisivusto on onnistunut tehtävässään, sillä asiakkaan ryövääminen kilpailijalta on näissä tilanteissa täysin mahdollista; kaikki on tässä kohtaa kiinni siitä, miten laadukkaan tuotteen peliyhtiö on kyennyt kehittämään.
Palkitaan ja aktivoidaan olemassa olevia asiakkaita
Niin monilla eri aloilla vanhat, jo olemassaolevat, asiakkaat unohdetaan tyystin. Potentiaalisille uusille asiakkaille tyrkytetään koko ajan jotain houkuttimia, minkä myötä heistä tulee myös yrityksen asiakkaita. Mutta samaan aikaan vanhoille asiakkaille ei ole luvassa minkäänlaista kiitosta siitä, miten uskollisia asiakkaita he ovat olleet – kenties vuosien ajan; ainoa poikkeus on se, kun olet tarttunut jonkin kilpailijan tarjoukseen. Vedonlyöntiyhtiöt toimivat kuitenkin täysin päinvastaisella tavalla. Esimerkiksi riskivapaa veto on lähes järjestään kaikkein parhaimmillaan nimenomaan niille vanhoilla asiakkaille suunnattuina. Heitä toisin sanoen palkitaan uskollisuudestaan massiivisin bonuksin, ja myös riskittömät vedot ovat tällöin sen mukaisia.
Herätellään kampanjoilla
Nyt ei puhuta välttämättä nukkuvasta jättiläisestä, vaan ihan yksinkertaisuudessaan uinuvista asiakkaista. Tai itse asiassa kyse ei ole välttämättä uinuvasta asiakkaasta, joka pelaa pääsääntöisesti jollain kilpailijan sivustolla. Vedonlyöntisivut pyrkivät aktivoimaan näitä pelaajia, lähettämällä heille erilaisia vedonlyöntibonuksia. Se onkin aika makea tunne, kun mailiin pöllähtää viesti, jossa tarjolla on riskitön veto. Se herättää pelaajan kuin pelaajan, ja saa usein antamaan uuden mahdollisuuden kyseiselle sivustolle. Usein tällaiset viestit ajoitetaan niihin ajankohtiin, kun sivusto on kasvattanut tai muuttanut tavalla tai toisella omaa tarjontaansa/sivustoaan. Useimmiten nämä riskittömät vedot ovat melkoisen pieniä panostasoltaan, mutta joka tapauksessa riittävän houkuttelevia.
RISKITTÖMÄN VEDON KIERRÄTYS
Aina silloin tällöin riskittömät vedot pitävät sisällään myös kierrätysehtoja, mikä ei ole varsinaisesti se kaikkein optimaalisin tilanne. Toki ensimmäinen veto on edelleen riskitön veto, sillä siinä kohtaa rahojaan ei vielä ole hävinnyt, mikäli veto ei ole voittava. Mutta sen tappiollisen vedon jälkeen riskittömyys katoaa, kun sinulle annetaan ilmainen veto, johon kuuluu kierrätysehtoja.
Positiivista näissä kierrätyksen sisältävissä riskittömissä vedoissa on se, että niissä kierrätysehdot ovat pääsääntöisesti varsin maltillisia. Kun siis kierrätysprosessin hoitaa fiksulla tavalla, usein sitä saa panoksensa takaisin ja siihen vielä ylimääräistä rahaa niin sanotusti kaupan päälle; toisin sanoen ne voittorahat.
Me käsittelemme seuraavaksi sekä näitä tavallisia riskittömiä vetoja, että kierrätysehdot sisältäviä riskittömiä vetoja. Jatka siis lukemista, niin saat paremman kopin siitä, mistä tässä kaikessa on oikein kyse.
Panos palautetaan pääasiassa käteisenä
Kun puhutaan niin sanotusti tavallisista riskittömistä vedoista, tappiollisen ensimmäisen vedon jälkeen useimmissa tapauksissa panos palautetaan pelaajalle. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja on täysin vapaa esimerkiksi kotiuttamaan panoksen takaisin pankkitililleen. Toinen vaihtoehto on kuitenkin se, että vedonlyöntiyhtiö palauttaa riskittömässä vedossa hävityn panoksen ilmaisena vetona. Tämä ei ole ihan niin optimaalinen ratkaisu kuin edellä mainittu, mutta myös tällaisia riskittömiä vetoja voidaan kutsua parhaiksi bonuksiksi.
Rahat voidaan palauttaa ilmaisvetona
Kun riskitön veto johtaa siihen, että siihen käytetty omalla rahalla pelattu panos palautetaan ilmaisena vetona, tulee ilmainen veto pelata kertaalleen. Tuossa kohtaa pelaaminen ei siis ole enää täysin riskitöntä. Toki yleisesti ottaen vaatimukset tuon ilmaisvedon suhteen ovat erittäin maltilliset, ja sillä on helpohko voittaa vähintään se oma panos takaisin. Tämä kannattaa kuitenkin huomioida aina siinä vaiheessa, kun sitä hyödyntää tällaiset riskittömät vedot.
Vältä kierrätysvaatimuksen sisältäviä ilmaisia vetoja
Joissain tapauksissa vastaan saattaa kävellä riskitön veto, jossa tappiollisen vedon myötä pelaajalle maksetaan kierrätysvaatimuksen sisältävä ilmainen veto. Tällaiset riskittömät vedot saatetaan mainostaa riskittöminä, mutta todellisuudessa ne eivät sitä ole. Kun nimittäin pelaaja joutuu lähteä kierrättämään saamaansa ilmaista vetoa, ilmassa on totta kai riskejä. Yksi lyöty veto ei nimittäin enää riitä, vaan vetoja tulee lyödä useita. Ja, mitä enemmän vetoja joutuu lyödä, sitä suuremmaksi riskit kasvavat.
Aidot riskittömät vedot ovat kirjaimellisesti riskittömiä
Riskittömät vedot, sanan varsinaisessa merkityksessä, ovat aidosti ja kirjaimellisesti riskittömiä. Kun siis pelaaja on lyönyt saamansa riskittömän vedon, hänen ei tarvitse jännittää, käykö se oman kukkaron päälle. Ainoaksi jännityksen aiheeksi jää toisin sanoen yksinkertaisuudessaan se, voittaako hän isomman potin, vai palautetaanko hänelle panos vedon ollessa tappiollinen. Vuonna 2022 riskitön veto on yksi parhaista tarjolla olevista vedonlyöntibonuksista, ja kuten todettua, niistä kannattaa ottaa aina kaikki ilo irti.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET RISKITTÖMISTÄ VEDOISTA (UKK / FAQ)
Riskittömiä vetoja tarjoillaan pelaajille ennen kaikkea kahdesta syystä: niillä yritetään houkutella uusia asiakkaita ja pitää vanhoista kiinni. Sen sijaan syy sille, miksi ne ovat vuonna 2022 aiempaa yleisiä, liittyy vedonlyöntimarkkinoiden voimistuneeseen kilpailuun.
Vedonlyöntisivustoja on olemassa useita satoja, ja niistä jokainen kamppailee keskenään samoista pelaajista. Parhaat vedonlyöntibonukset ovat oiva keino päihittää vastustajat, ja siksi riskittömien vetojen määrä on kasvussa.
Parhaan riskittömän vedon löytäminen tapahtuu helposti Pitkavetovihjeet.org -sivuston kautta. Me olemme nimittäin testanneet suomalaisia pelaajia varten kaikki vedonlyöntibonukset, mukaan lukien riskittömän pelaamisen mahdollistavat vedot.
Eikä työmme ole vielä tässä vaiheessa ohi, vaan se jatkuu ympäri vuoden, sillä uusia vedonlyöntibonuksia tulee pelaajien ulottuville jatkuvalla sykkeellä.
Laadukkaiden riskittömien vetojen tunnistaminen on monessa mielessä varsin helppoa. Ehdoton elinehto on se, että mikäli tappiollinen veto maksetaan takaisin ilmaisen vedon muodossa, sen ei saa koskaan pitää sisällään kierrätysehtoja.
Sen jälkeen tullaan riskittömien vetojen rahalliseen arvoon eli mitä suurempi vedonlyöntibonus on kyseessä, sitä parempi – totta kai.
Kun puhutaan aidosti riskittömistä vedoista, joihin ei siis liity millään tasolla minkäänlaisia kierrätysehtoja, silloin voi antaa vain huoletta palaa. Tällaiset riskittömät vedot kannattaa siis hyödyntää aina, kun niitä vain tulee tarjolle; ja vuonna 2022 niitä tulee tarjolle melko usein.
Lisäksi voit olla aina luottavaisin mielin, kun asialla on Pitkavetovihjeet.org. Tällöin voit siis huoletta ottaa kaiken tarjolla olevan ilon irti näistä riskittömistä vedoista.
Kun pelaajalle annetaan riskittömiä vetoja, tällöin kyseeseen tulee ihan ensimmäisenä omalla rahalla pelaaminen. Ensimmäinen veto lyödään siis aina omalla rahalla, ja mikäli sillä voittaa, voitot sekä panoksen saa pitää totta kai itsellään.
Mikäli tämä veto ei ole voittava, pelaajalle palautetaan joko panos tai annetaan vaihtoehtoisesti panoksen arvoinen ilmainen veto – peliyhtiöstä riippuen.
Tuon ilmaisen vedon onkin sitten oltava voittava, sillä muussa tapauksessa ensimmäiseen vetoon käytetty raha on hävitty; tästä syystä kaikkein optimaalisin tilanne onkin, kun pelaajalle palautetaan panos, ja hän saa tehdä sillä ihan mitä tahansa, täysin vapaasti.