Populaarikulttuuria muuttaneet ikoniset videopelit

Nykypäivänä voidaan kiistatta todeta, että videopelit ovat tärkeä osa populaarikulttuuria. Se on ollut näkyvillä koko 2000-luvun aikana. Itse videopeliteollisuus on kasvanut hurjasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja on nykyisellään kymmenien miljardien eurojen arvoinen ala.

Videopelaamisesta taas innostuu nykyään miljoonat ympäri maailmaa ja samalla pelaajien keski-ikä on vain nousemassa. Luonnollisesti näin suuren kannatuksen omaavan harrastuksen parista löytyy myös pelejä, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi populaarikulttuuriin ja niihin voidaan törmätä aivan uusissa konsepteissa.

Monista suosituista peleistä on valmistettu esimerkiksi televisio-ohjelmia ja elokuvia, kun taas joistakin on tehty erilaisia crossover-versioita muihin pelilajeihin. Esimerkiksi monet kolikkopelit ovat saaneet inspiraationsa legendaarisista videopeleistä, kuten Street Fighter -pelikoneesta. Mitkä muut pelit ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin? 

Pac-Man

Hauska palloja syövä Pac-Man ja sitä jahtaavat haamut ovat edelleen tuttu konsepti uusillekin pelaajille, vaikka se oli suosionsa huipulla etenkin 1990-luvulla. Siitä on valmistettu lukuisia uusia versioita niin mobiiliin kuin videopeleinä, jonka lisäksi se on aihealueena suosittu viittauskohde elokuvissa ja televisiosarjoissa. 

Super Mario Bros

Kuka voisi unohtaa suositut Super Mario -veljekset Marion ja Luigin, joiden ensimmäinen yhteinen seikkailu nähtiin vuonna 1983. Maailman eniten myydyin videopeli, vuonna 1985 julkaistu Super Mario Bros suoranaisesti räjäytti pankin. Mario-pelisarja on edelleen yksi maailman suosituimmista sarjoista ja siitä on valmistettu myös elokuvia sekä sarjoja.

Mario ja Luigi ovat maskotteina keränneet vaikutusvaltaa ja ovat edelleen hyvin suosittuja halloween-pukuja myös heidän keskuudessa, jotka eivät ole koskaan pelejä edes pelanneet. Sen ympärille on valmistettu myös elintarvikkeita, karkkeja ja muita kaupallisia tuotteita. 

Yksi merkittävin tempaus nähtiin vuonna 2016 kun Japanin pääministeri Shinzo Abe esiintyi olympialaisten päätösjuhlassa pukeutuneena Marioksi tarkoituksenaan mainostaa vuoden 2020 olympialaisten isännyyttä. 

Legend of Zelda

Jokainen lapsuudessaan vähänkin videopelejä pelannut keski-ikäinen muistaa Legend of Zelda -sarjan. Siitä on tehty lukuisia viittauksia televisiossa, elokuvissa, kirjallisuudessa ja monissa muissa populaarikulttuurin osissa. Tunnetuimpia näistä on esimerkiksi How I Met Your Mother- ja South Park -sarjoissa nähdyt vilahdukset pelin hahmoista tai itse pelin pelaamisesta.

Tetris

Hyvin yksinkertainen palikoiden asettelupeli Tetris elää edelleen vahvasti. Siitä on saatavilla lukuisia erilaisia variaatioita, joskin samantyyppisten pelien idea on aina sama: sinun täytyy pystyä täyttämään rivejä ruudulla sopivilla palikoilla samalla kun pelin tahti vain nopeutuu. Erinomaisena taito- ja muistipelinä toimiva Tetris on ollut inspiraation lähde esimerkiksi mainoksille ainakin pelin idean ansiosta. 

Grand Theft Auto

Grand Theft Auto oli ensimmäinen avoimen maailman peli, jossa pystyi tekemään melkeinpä mitä vain, missä vain. Se oli täysin uusi konsepti kaikille heille, jotka pelasivat sarjan pelejä ensi kertaa. Ensimmäinen julkaisu ilmestyi hyllyille vuonna 1997. Sarjassa on tähän mennessä julkaistu 14 osaa, joista viimeisin kokoelmapeli valmistui vuonna 2021. 

Pelissä pystyit tekemään mitä vain aina tappelemisesta autojen ja helikopterien varastamiseen tai hurjastelemaan tunnettujen yhdysvaltalaisten kaupunkien kaduilla. Peli herätti hurjasti kritiikkiä siitä, että se ihannoi rikollisuutta ja rikollista elämää. Sillä kuitenkin uskottiin olevan syvempi merkitys yhteiskunnallisesti, koska pelaaja pystyi myös halutessaan toimimaan kuuliaisen ja lakeja noudattavien kansalaisen tavoin. 

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

125% talletusbonus 125€ asti vain meiltä! Vain 4x kierrätys!

Weltbet tarjoaa meidän lukijoille yksinoikeudella 125% talletusbonuksen 125€ asti vedonlyöntiin! Bonuskoodi: sport2